Avatar
Vieraskynä

Tutkija raskaana

Vieraskynä 26.3.2021
| | Ei kommentteja
Facebooktwitter

Usein kuulee tutkijoiden kutsuvan tutkimusprojektiaan vauvaksi tai lapseksi – se vie aikaa ja yöunet, se on jatkuvasti ajatuksissa ja siihen liittyy koko tunnekirjo rakkaudesta turhautumiseen, välillä molemmat ääripäät samaan aikaan! Tällainen tapa puhua omasta tutkimuksesta kohdataan usein huumorilla ja ymmärryksellä, koska tutkijan työ on vieläkin monelle enemmänkin elämäntyyli kuin työ. 

Entä miten tutkija, työyhteisö ja muut reagoivat kun peliin tulee mukaan toisenlainen vauva?

Odotan ensimmäistä lasta ja olen tämän raskauden aikana huomannut, että lapsen tulo aiheuttaa mitä erilaisempia reaktioita sekä itsessäni että muissa. Kuten moni muukin asia akateemisessa maailmassa, näistä ei useinkaan keskustella yleisesti, ja samasta syystä itsekin kirjoitan tämän nimettömänä. 

Varmuuden vuoksi heti aluksi: jokaisen kokemus on yksilöllinen. Esitän tässä vain ja ainoastaan otteita omasta kokemuksesta. Halusin jakaa näitä kokemuksia, koska olisin itse raskauden alussa kaivannut muiden kokemuksia. Ajatuksia ja anonyymia vertaistukea aikana, jolloin ei halua avoimesti keskustella muiden kanssa mutta janoaa tietoa akateemisen työn ja perheen yhteensovittamisesta, perhevapaan vaikutuksesta uraan ja monista muista aiheista, joita perheen lisäys koskettaa. 

Jaan tässä kokemukseni ja mietteeni kahteen osaan: oman tutkijanidentiteetin muutokset sekä työyhteisön ja ystävien reaktiot. 

Oma identiteetti tutkijana

En ollut odottanut sitä identiteettikriisiä, minkä kauan odotettu plussa testissä aiheutti! Olin olettanut, että yhdeksän kuukautta olisi tarpeeksi pitkä aika keskittyä oman tutkimuksen saattamiseen sopivaan pisteeseen, jossa sen voi jättää muhimaan perhevapaan ajaksi. Ensimmäiset päivät tämä onnistuikin, muutin innokkaana työsuunnitelmaani, laskin kuukausia ja tarvittavia sivumääriä ja suunnittelin työtäni. Sitten iski järjetön väsymys, pahoinvointi ja krampit. 

Osa minua halusi antautua täysillä tähän raskaana olemisen kokemukseen (tutkija-minä seurasi kiinnostuneena kaikkia vaivoja samalla kun keho kärsi) ja kunnioittaa kehon tarvetta levolle. Toinen osa minua kuiski aina viiden minuutin levon jälkeen, ”laiskimus”, ”et näköjään sitten olekaan kunnon tutkija kun vaan lepäilet” ja ”taas meni yksi päivä etkä saanut mitään tehtyä”. Terveydenhoitajat ja ystävät muistuttivat, että oma terveys on etusijalla, ja käytinkin olemassa olevan energian pieniin kävelylenkkeihin ja välipalojen syömiseen. Sekä tietenkin raskausoireiden googlaamiseen… Yliopiston työsuhteen kautta pääsy lääketieteellisiin tietokantoihin ja artikkeleihin oli luksusta keskustelupalstojen sijaan, tämän mahdollisuuden toivoisin kaikille!

Tähän liittyykin ehkä raskaudenajan suurin haaste tutkijana – luotettavan tiedon sovittaminen omaan kokemukseen. Raskaus- ja synnytyskirjallisuutta lukiessa huomasin nopeasti, että lääketieteellinen tutkimus ja ihmiskeskeinen näkökulma eivät aina löydy samasta paketista. Tutkijana luonnollisesti etsin tutkittua tietoa, haen tilastoja ja todistetusti toimivia keinoja eri tilanteiden hallintaan. Luin lääkäreiden ja tutkijoiden kirjoittamia kirjoja ja seurasin koulutettujen fysioterapeuttien ja ravintotieteilijöiden some-tilejä. Kuitenkin huomasin kerta toisensa jälkeen, miten lääketieteellinen tutkimus ei läheskään aina antanut minulle vastauksia, ja useimmiten ongelmana on tutkimuksen puuttuminen. Raskaana olevat eivät usein voi osallistua tutkimuksiin tutkimuskohteina, eettisistä syistä. Tämä on tietenkin täysin ymmärrettävää, en itsekään haluaisi olla osana tutkimusta, jossa minulle annetaan lapselle mahdollisesti haitallisia lääkkeitä tai ruoka-aineita.

Toinen haaste tähän liittyen on erilaisten mielipiteiden vahvuus – vaikka yritän keskittyä vain koulutettujen asiantuntijoiden, tutkijoiden ja ammattilaisten julkaisemaan tietoon, löytyy tästäkin ryhmästä huomattavasti eriäviä mielipiteitä. Yhdestä kirjasta luen, miten ruotsalainen tutkija (synnytyksiin erikoistunut) ilmoittaa, että millään rentoutustekniikalla ei synnytykseen voi vaikuttaa, eli tätä ei kannata edes yrittää. Toisaalta useat kätilöt sekä raskausaikaan erikoistuneet fysioterapeutit kertovat miten jännittynyt lantionpohja voi hidastaa avautumista ja suosittelevat itselle sopivan rentoutumisharjoituksen harjoittelemista jo ennen synnytystä. Tutkijana haluaisin luottaa täysin tutkijan väittämään, mutta oman kokemuksen kautta tiedän miten rentoutuminen ja hengitystekniikat ovat auttaneet esim. kuukautiskivuissa ja alkuraskauden krampeissa. Kun kyseessä on oma keho, omat kivut ja oma tuleva synnytys, en yhtäkkiä enää välttämättä haluakaan luottaa ainoastaan siihen, mitä tutkimuskirjallisuus sanoo, vaan antaa tilaa myös oman kehon viesteille (vakavissa tilanteissa tietenkin luotan ammattilaisten arvioihin). 

Jälleen kerran tutkijan identiteetti joutui koetukselle, ja se sama ääni kuiskii ”oletko sittenkään tutkija kun et pysty löytämään tuolta tieto-viidakosta sitä luotettavinta mielipidettä”. Tämän ”tutkimustieto – oman kehon viestit” vastakkainasettelu on pyörinyt ajatuksissa lähes koko raskauden, enkä voi rehellisesti sanoa löytäneeni siihen tasapainoa tai vastausta vieläkään. Kuukausien pähkäilyn jälkeen pääsyin kuitenkin siihen pisteeseen, että luen mielellään erilaisista tekniikoista ja harjoituksista ja kokeilen kaikkea mahdollista. Jos jokin harjoitus toimii minulle niin en oikeastaan tässä vaiheessa välitä onko kyseessä plasebo vai ei, kunhan toimii!

Muiden reaktiot:

Ystävien kokemusten perusteella osasin odottaa sekä iloisia että vähemmän mukavia reaktioita työyhteisöltäni sekä ystäviltäni. Työyhteisöltä on tullut pääasiassa iloa ja onnitteluja sekä tukea. Olen yleisesti avoin ihminen ja kerron mielellään muille henkilökohtaisia asioita. Silti tuntui välillä rankalta käydä toistuvasti eri ihmisten kanssa läpi alkuraskauden kipujen, pahoinvoinnin ja uupumuksen merkitystä jaksamiselle ja yrittää selittää, että väsymys ei ole pientä haukottelemista vaan järjetöntä fyysistä. Näin jälkeenpäin voin nähdä, että omat syyllisyyden tunteet ”laiskottelusta” vaikuttivat merkittävästi siihen, miten vaikealta tämä ”selittely” tuntui, ja toivonkin että opin tulevaisuuden varalle käsittelemään omat syyllisyydentunteet paremmin. 

Itseä tietenkin huolestuttaa oman uran tulevaisuus, perhevapaan vaikutus tuleviin rahoitusmahdollisuuksiin ja jopa raskausajan työtehon vähentyminen. Minun kohdallani ei kuitenkaan ole esiintynyt muiden kertomuksista tuttuja kommentteja kuten ”jätät sitten työn kokonaan nyt kun haluatkin olla vain lastenhoitaja” tai ”olisit voinut suunnitella aikataulun paremmin”. Satuttavia kommentteja on, ehkä yllättävästi, tullut enemmänkin muilta ystäviltäni. Eräs ystäväni esimerkiksi kysyi, että aikooko lapsen isä olla perhevapaalla, johon vastasimme kyllä, suunnitelma on jakaa perhevapaat tasan. Tähän hän ensin hämmästyneenä kysyi miten isän työssä suhtaudutaan tähän? Eikö hänellä ole tärkeä työtehtävä, miten he töissä pärjäävät ilman häntä? Ja suoraan perään iloisena kääntyi minuun ja nauroi että minulla sentään on hyvä tilanne kun minun työssäni ei haittaa vaikka olisin poissa kauankin! En suoraan sanoen tuossa tilanteessa tiennyt miten vastata, ja jätinkin vastaamatta. Keskustelu siirtyi muihin aiheisiin ja minulle jäi vain epämääräinen pahastunut olo. Vasta Zoom-keskustelun päätyttyä, kiukun ja itkun keskellä tajusin mistä olin niin pahastunut – en ollut aikaisemmin ymmärtänyt, että tämän ystävän mielestä tutkijan työ on leppoisaa ajanvietettä, ei ”oikeaa työtä”… 

Vauvan tulo mullistaa elämän monella tapaa, siitä ei ole epäilystäkään. En ehkä kuitenkaan osannut odottaa, että joutuisin käsittelemään omaa työidentiteettiä näin monipuolisesti jo ennen vauvan syntymää! Yritän kuitenkin pitää mielessä, että mikään osa omaa identiteettiä – tutkija, äiti, ystävä tai muu – ei määrittele minua kokonaisuutena, eikä yhteen keskittyminen hetkellisesti tarkoita, että muita ei olisi enää olemassa. 

Jos haluat kommentoida anonyymisti, laita viestiä Akatemian Jalkaväki tilille niin voimme julkaista kommentin anonyymina. 

Facebooktwitterinstagram

Samankaltaiset julkaisut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sosiaalinen media

Aihepilvi

Arkistot