Pian on eletty vuosi hullua korona-aikaa. Suvi on alkuvuodesta ehtinyt jo tehdä koontia vuodesta 2020, mutta koska listat kuulemma tekevät onnelliseksi, ajattelin minäkin katsoa nyt taaksepäin ja listata koronavuoden hyvät ja huonot puolet. Koska olen itse (tietääkseni) säästynyt tartunnalta ja pandemian pahimmilta seurauksilta, ei vuosi henkilökohtaisesti ole ollut pelkästään huono.

Koronavuoden hyviä puolia

+ laiskat aamut, myöhäiset illat

Koska aamuisin ei ole tarvinnut lähteä kampukselle, useimmat illat ovat venyneet itselläni myöhäisiksi ja aamut ovat lähteneet hitaasti käyntiin. Niin on tainnut tapahtua aika monella muullakin, ainakin päätellen etäpalaverien aikojen sovittelun yhteydessä kuuluvista toiveista aloittaa kokous edes vähän myöhemmin.

+ säästynyt työmatka-aika

Itselläni kuluu työmatkaan julkisilla reilu puoli tuntia suuntaansa. Arkisin säästyy siis yli tunti bussissa istumista. Toisaalta olen tavannut käyttää työmatka-ajan paperi-Hesarin lukemiseen, joka nyt on jäänyt melkein kokonaan pois päiväohjelmasta. Luen uutiset verkkosivulta ja kaivan paperilehden postilaatikosta vasta illalla.

+ omat tauot

Etätyö on mahdollistanut oman työn tauottamisen ihan uudella tavalla. On aika mukavaa, että kesken työpäivän voi lähteä vaikka ulkoilemaan tai ottaa päiväunet, jos siltä tuntuu.

+ enemmän aikaa koirien kanssa

Kotona vietetty aika tarkoittaa itselleni tietysti myös enemmän koirien kanssa vietettyä aikaa. Toisaalta olen herännyt aivan uudella tavalla tajuamaan, kuinka pitkiä ja yksitoikkoisia päiviä monet koirat viettävät yksinään kotona ihmisten ollessa töissä.

+ vuodenajat

En tiedä, olenko se vain minä, mutta tuntuu, että viime kevät ja kesä olivat kauneimmat pitkään aikaan. Samoin luminen talvi on ollut virkistävää vaihtelua edellisen mustan ja niljakkaan talven jälkeen. Ainoastaan viime syksy oli … no, syksy. Voi toki olla, että olen vain viettänyt nyt vähemmän aikaa toimistossa ja siksi huomannut vuodenaikojen vaihtelun eri tavalla kuin ennen.

+ venäjän opiskelu

Kesällä palasin venäjänopintojen äärelle. Oppitunnit ovat osittain olleet lähiopetuksena, osittain etänä. Kouluvenäjän opiskelusta alkaa olla aikaa pian kymmenen vuotta ja monet asiat ovat kadonneet muistista kokonaan. Onneksi monet asiat myös palaavat, kun niitä vähän aikaa kaivelee.

Koronavuoden huonoja puolia

– korona

Ei vaadi selitystä.

– sosiaalisten kontaktien puuttuminen

Olen erakkoluonne, mutta alan silti olla itsekin vähän turhautunut siihen, että muita ihmisiä ei voi tavata samalla tavalla kuin ennen. Erityisesti aikaisempi spontaanius ihmisten tapaamisessa vaikka yliopiston käytävillä puuttuu kanssakäymisestä kokonaan ja se harmittaa.

– tarve tuulettua

Olisi joskus kiva päästä käymään vaikka kahvilassa tai elokuvissa, mutta sellaista hurvittelua on pystynyt harrastamaan vain hyvin rajoitetusti viime aikoina. Toisaalta jopa ruokakaupassa käyminen tuntuu tällä hetkellä jotenkin villiltä ja vaaralliselta, kun paljon muuta menoa ei viimeisen vuoden aikana ole ollut.

– einekset, einekset ja einekset

Joka päivä ei jaksa valmistaa kahta lämmintä ateriaa, joten apuna ovat olleet einekset. Mutta joka ikinen einesannos alkaa tässä vaiheessa maistua pahvilta. En olisi uskonut sanovani tätä, mutta kaipaan UniCafen lounaita.

– kaukokaipuu

Minulla ei ole erityistä tarvetta matkustella lomailemaan eksoottisiin matkakohteisiin, mutta kaipaan kovasti takaisin Tanskaan. Ehkä vaikka päiväretki Vantaalle tai Sipooseen (turvaväleistä ja maskinkäytöstä huolehtien tietysti) taltuttaisi nyt matkustelutarpeen vähäksi aikaa.

– työn leviäminen vapaa-ajalle entistä enemmän

Toisaalta mahdollisuus aikatauluttaa omaa työtä vapaasti on tuonut ihan uutta vapautta – mutta se on myös mahdollistanut työn liukumisen vapaa-ajan puolelle entistä enemmän. Tai siis, työn ja vapaa-ajan raja on muuttunut aikaisempaa vieläkin häilyvämmäksi.

Koronavuoden hyviä-huonoja puolia

± etäpalaverit ja etäopetus

Etäily on tuonut joustavuutta myös kokoustamiseen ja opetukseen. Molemmat tuntuvat myös alkukankeuden jälkeen sujuvan yllättävän hyvin etänä, mutta silti ruudun välityksellä kanssakäymisestä jää puuttumaan paljon. Muutaman kerran olen puhunut Zoomin kautta isolle opiskelijajoukolle ja kesken puheen herännyt ajattelemaan, että tilanne tuntuu ihan siltä, kuin puhuisin yksinäni läppärille. Hämmästyn joka kerta, kun joku esittääkin Zoomissa kysymyksen, koska ehdin jo unohtaa, että ruudun toisella puolella on joku.

Millainen sinun koronavuoden listasi on?