Suvi Saarelainen
Suvi Saarelainen

Vuosi 2020 – mitä piditkään sisälläsi?

Suvi Saarelainen 22.1.2021
| | | | Ei kommentteja

Vuosittain tutkijoita ja opetushenkilökuntaa pyydetään raportoimaan työnsä sisältöä ja omaa aktiivisuutta yliopiston tutkijaportaaleihin. Näpytellessä viimeisiä tietoja portaaliin pohdin, mitä kaikkea sitä tuli vuoden aikana touhuttua.

Tässä kirjoituksessa ei ole tarkoitus luetteloida saavutuksiani vuodelta 2020 vaan ennemminkin koota asioita siitä näkökulmasta, miten ne tapahtuivat. Samalla myös kuvaan oppimista ja ymmärrystä, jotka osin kasvoivat vuoden aikana.

Tätä kirjoitusta lukiessa kannattaa pitää mielessä, että keskimäärin viikoittainen työaikani vastaa melko lailla normaalia toimistotyön aikaa: vuositasolla olen uskoakseni aika lailla yliopiston kokonaistyöajan piirissä. Työni on minulle syvästi merkityksellistä, mutta minulle on tärkeää pitää kiinni elämän kokonaisbalanssista.

”Tänä vuonna olisi taas kiva hakea rahaa”

Oma vuoteni alkoi ehkä jokseenkin erikoisella tuntemuksella ja pohdinnalla: ”tänä vuonna olisi taas kiva hakea rahaa”. Tästä aatteesta tuli jonkinlainen vuoden teema: hankehakemuksia tuli tehtailtua kolmella eri kärjellä, lisäksi osana työtäni hain opetuksen kehittämiseen rahaa sekä itselleni rahoitusta hakea rahaa. Omista hankehauista kunnostauduin mm. Suomen akatemian haussa ja syksyn olin yliopiston valmistelurahoituksen turvin valmistelemassa ERC rahoitushakemustani (tästä kirjoitan myöhemmin keväällä lisää). Yllättävää ei tälläkään kertaa ollut tieto, joka saapui kahdesta eri osoitteesta (kolmatta odotellessa): ”hakemuksia kertyi läjänpäin ja valitettavasti säätiömme ei tällä kierroksella rahoita hankettanne”.

Sydämentykytystä tuottava viesti sen sijaan tuli elokuulla: ”Hakemuksenne on valittu toiselle kierrokselle. Valituista 21 hakemuksesta tullaan rahoitus myöntämään 10 hankkeelle”. SAY WHAAAAT??? Kyllä tuli elokuussa puunattua ja viilattua pilkkua koko tiimin voimin. Eikä tämä arpa mennyt huti: mikä ilo, kun sain ensimmäisen projektimyönnön (200 000e) ja toisesta lähteestä pienemmän puron korona-hankkeeseen (4000e).

Olen oppinut sen, miksi rahan haku on minusta innoittavaa, toisinaan jopa merkityksellistä: Maalaan rahoitusta hakiessa toivetta paremmasta (maailmasta). Leikin ajatuksilla, kuinka tutkimukseni tuottaa tietoa aiheista, jotka ovat itselle todellisia sydämen asioita. Kun pidän kiinni tästä motivaatiosta, on helpompi päästä eteenpäin niistä hetkistä, kun hakemus takkuaa.

Tutkimuksen vaikuttavuus ja osallistuminen tiedon välitykseen

Koronakuplasta alkoi myös kansainvälinen koronahanke, josta olenkin aikaisemmin kirjoittanut. Tämä hanke heijastui työni sisältöön vahvasti koko vuoden 2020 ja varmasti sen vaikutus yltää myös vuodelle 2021.

Koronahanke keräsi paljon kiinnostusta medialta ja sain antaa lausuntoja enemmän kuin mistään aikaisemmista tutkimusaiheistani yhteensä (toistakymmentä lehtijuttua taisi tulla ulos, joiden lisäksi jokunen radiohaastattelu ja Ylen 8-minuuttia ohjelma tähän väljästi liittyen). Konferenssivuosi ei ollut totutunlainen, mutta online-tapahtumat olivat pieniä piristyksiä etäilyn keskellä. Kaikkiaan pidin 7 esitelmää, joista kolme oli perinteistä konferenssipaperia, kaksi kutsuluentoa tieteelliselle yleisölle ja yksi kutsuluento sidosryhmien edustajille. Lisäksi koronahanke on herättänyt kyselyä sikäli, että esimerkiksi Opetushallitus on ollut kiinnostunut arkistoimaan hankkeemme tietoja ja kuulemaan edistymisestä.

Julkaisutoiminta ja arvioinnit

Kirjoittamisen saralla ulos tuli kaksi vertaisarvoitua artikkelia kansainvälisissä lehdissä ja kaksi suomenkielistä kirjalukua. Artikkeleissa olin molemmissa 1. kirjoittaja, mutta yhteiskirjoitus siivitti prosesseja eteenpäin. Kirjaluvut olivat itsenäisiä tuotoksia, jotka veivät väitöskirjateemojani eteenpäin. Lisäksi koronahankkeen tiimoilta yhteiset artikkeliprosessit tuottivat vuoden aikana kolme käsikirjoitusta, jotka ovat vielä arvioinnissa. Tästä huomiona, että sovimme tiimin kanssa jo hyvin selkeästi aluksi, mitkä ovat kirjoittajien vastuut ja työnjako. Oma roolini on kaikissa kolmessa paperissa hyvin erilainen: yhdessä paperissa olen 1. kirjoittaja; toisessa paperissa olen 2. kirjoittaja, mutta työni on ollut lähinnä stilisoida tekstiä (lyhentää yli 10 000 merkkiä); kolmannessa paperissa olen kirjoittajien häntäpäässä, sillä olen vain lisännyt yksittäisiä ajatuksia sekä kommentoinut paperin muutamaan otteeseen. Tietenkään unohtamatta blogikirjoituksia (6 kpl) ja kolumenja (3 kpl).

Kirjoitusten stilisointi on ollut mielenpäällä muutoinkin vuoden 2020 aikana: Olen ollut mukana toimittamassa kahta kirjaa. Toinen on jo iloisesti kansissa ja toisen taittoversion korjaukset ovat pian valmiina. Vertaisarviointipyyntöjä vuoden aikana on tullut ennätyksellisen paljon. Olen ollut refereenä seitsemässä eri journaalissa ja yhteensä arvioitujen artikkeleiden määrä noin 15 paperin tietämillä. Referee-pyyntöjä tuli niin paljon peräkkäin, että jouduin merkittävälle määrälle pyyntöjä sanomaan: ”valitettavasti en ole tällä kertaa käytettävissä”. Tuntui yllättävän pahalta kieltäytyä kommentoimasta artikkelia, joka olisi ollut itsellekin kiinnostava. Kehityskeskustelussa esimiehen kanssa sain tehtäväksi sanoa välillä ”ei”. Tämä mielessä oli helpompi kieltäytyä asioista.

Sain kutsun pohjoismaiseen gradupalkinto juryyn, joten keväällä tuli käytyä myös tukku graduja läpi. Tästä oppineena ensikerralla varmistan, mitkä kaikki kielet ovat mahdollisia. Kutsusta olin päätellyt, että gradut olisivat englanniksi: näin olikin pääosin, mutta pääsin myös harjoittamaan norjaa ja saksaa (kieliä, joita olin kyllä aikaisemminkin lukenut, mutta ei voi sanoa, että niitä mitenkään ”kevyesti voisin lukaista läpi”). Tehtävä itsessään oli kiinnostava, mutta huomioiden koronakevään etäopetusmoodin ja ”aina niin yksinkertaisen” lapsi kotona-tilanteen, tehtävä oli ennakoitua huomattavasti kuormittavampi.  

Opetuksen kaipaus

Olen useamman vuoden kokenut, että ammatti-identiteetiltäni olen tutkija. Tutkimus, tutkimuksen suunnittelu ja sen toteutuksen eri vaiheet ovat minulle työn rakkainta ydintä. Opetusmääräni vuoden 2020 aikana oli vähäisempi kuin aikoihin (koronan vuoksi yksi kokonaisuus peruuntui, etäopetus vei kevään kontaktitunnit luento-klipeiksi ja syksyn olin valmistelurahoituksella). Löysin itsestäni aivan uudenlaisen ammatti-identiteettipuolen: opettajuus. Olen syvästi kaivannut opetusta, opettamista & keskusteluita opiskelijoiden kanssa. Onneksi opiskelijat edelleen soittavat, laittavat maileja ja tulevat välillä zoom-vastaanotoille – kontakti pysyy edes jollakin tasolla. Itselleni tämä oli yksi vuoden isoimmista löydöistä, josta aion iloita vuoden 2021 aikana: minussa on ammatillisesti jotakin sellaista, mitä en vielä täysin tunne. Opetus on aina ollut mielestä, mutta en ymmärtänyt aikaisemmin sen merkityksellisyyttä näin syvästi.

Hallinnolliset tehtävät ja luottamustoimet

Näitä en edes ala tässä listaamaan. Ennen nykyistä työtehtävääni CV:ni kaipasi tähän kohtaan täytettä – nyt sanoisin, että täytettä on kyllä aivan riittämiin :D Normioloissa hallinnolliset tehtävät ja eri luottamustoimet mukavasti integroituvat osiksi työpäiviä. Koronan myötä etävalintakoerumba kyllä laittoi meidän tiimimme koville: välillä vedettiin kovalla sykkeellä, kukin omalla tavallaan. Paineen alla parasta oli hekottaa Teamsissa työkavereiden kanssa huumorin kautta ”mikä kaikki voisi mennä vikaan” ja onneksi kaikki meni kuitenkin lopulta nappiin.

Tunnuslukujen haasteet

Yhteen vuoteen mahtuu monenlaista. Kun katson, mitä tuli tehtyä koen hämmennystä, että ehdinpä yllättävän paljon. Omasta väitöksestä tulee keväällä kuluneeksi neljä vuotta. Väitöskirja opetti karkeasti sen, miten artikkeleita kirjoitetaan. Post doc-vaihe opetti sen, miten useammassa projektissa mukana samaan aikaan. Nykyinen työ on opettanut sen, miten monia asioita eri alueilta edistetään rinta rinnan, pala kerrallaan – keskeneräisyys ei lopu, mutta sen kanssa voi oppia elämään.

Kirjoitin tämän kirjoituksen siksi, että monesti vuoden 2020 aikana mietin: Olenko tehnyt tarpeeksi? Mitä muut mahtavat tehdä? Olenko onnistunut vai epäonnistunut? Miten voisin tehdä enemmän? Jäikö työpäivän minuutit vajaiksi? Saanko tarpeeksi julkaisuja? Mitä jos en lunasta paikkaani?  

Omiin pohdintoihin sain helpotuksen vasta, kun esimieheni kanssa kävimme pohdintani läpi. Sain kuulla, sen, että voin lopettaa spennaamisen. Vielä tulee vuosia, jolloin julkaisut ovat edellisten vuosien häntiä. Tulee vuosia, jolloin rahahanat pysyvät kiinni. Tulee vuosia, joista vaan selvitään, eikä portaaliin merkitä kutsuttuja puheenvuoroja. Ja kaikki tämäkin on osa yliopistolaisten elämää.

Jaa kirjoitus somessa

Samankaltaiset julkaisut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sosiaalinen media

Aihepilvi

Arkistot