”Valitettavasti teille ei ole myönnetty…” on lause, joka on lähes jokaiselle väitöskirjatutkijalle tuttu viesti, kun kielteinen apurahapäätös saapuu. Tuntien työ hakemuksen kanssa, puhumattakaan tunneista tutkimuksen parissa tuntuvat juuri sillä hetkellä täysin turhilta ja haluaisi vain unohtaa koko tutkimuksen ja muuttaa Andeille viljelemään vuohia.

Minä olen saanut tehdä väitöskirjaani yhden vuoden apurahalla. En kokenut jääväni mistään paitsi, enhän asu samassa kaupungissa jossa yliopistoni fyysisesti sijaitsee. En kaivannut työhuonetta tai oikeuksia salilla käyntiin työaikana. Kunnallinen terveydenhuolto toimi ja riitti minulle. Olin niin onnellinen siitä, että minun elantoni oli turvattu noin 12 kuukaudeksi ja sain tehdä työtä, josta todella pidin. Vielä tuolloin olin hiukan hyväuskoinen ja ajattelin, että yhden apurahan saatuani saisin toisen, koska olin osoittanut, että tutkimukseni on rahoittamisen arvoinen. Voi, miten naiivi olinkaan. Ei ole apurahaa tullut. Hakemuksia laitettu kaikkiin mahdollisiin säätiöihin, jotka edes jollakin tavalla linkittyvät tutkimukseeni. Kehuja tulee niin ohjaajalta, kollegoilta kuin alan muilta tutkijoilta. Eräs kollega jopa lohdutti minua ajatuksella: ”sinun tutkimuksesi on niin hyvä, että säätiöissä ajatellaan, että tuota varmasti rahoitetaan, joten annetaan me nyt hylsy”. Ei paljon lohduta, kun pitäisi maksaa vuokra ja muut laskut.

Ja tässä tullaan nyt aiheeseen, josta ei yliopistomaailmassa kuule puhuttavan oikeastaan koskaan. Mistä rahat sitten kun ei ole apurahaa eikä töitä? Kun minun apurahakauteni päättyi, olin täysin tyhjän päällä. Ei ollut töitä eikä uutta apurahaa. Silloin sain aivan mutkan kautta tietää, että minulla on oikeus Kelan myöntämään työttömyyskorvaukseen, koska minut katsotaan työttömäksi apurahakausien välisinä aikoina. Soitin vielä Tieteentekijöiden liittoon (www.tieteentekijat.fi  jos et ole vielä jäsen, tänään on hyvä päivä liittyä!) ja varmistin asian. Sieltä varoiteltiin, että joissakin tapauksissa työvoimatoimisto saattoi hylätä hakemuksen, koska väitöskirjatutkija pidetään virheellisesti opiskelijana. Liitossa painotettiin ottamaan siinä tapauksessa heihin yhteyttä, jotta voivat antaa oman lausuntonsa. Minulla kävi kuitenkin hyvä tuuri ja virkailijani ymmärsi tilanteeni ja antoi puoltavan lausunnon. Olen siis tälläkin hetkellä työtön työnhakija, joka on oikeutettu Kelan maksamaan työttömyyskorvaukseen ja asumistukeen. Laskujen maksamisen jälkeen käteen jää usein edelleen maksamattomia laskuja ja soittoja yhtiöihin maksuajan pidentämiseksi. Minun on oltava valmis ottamaan kokoaikainen työ vastaan, jos Työvoimatoimisto sellaisen minulle löytää tai jos työhakemuksen kautta minulle sellaista tarjottaisiin. Voitte vain arvata, miten usein puhelin soi ja tarjotaan historiantutkijan töitä? Toki, ottaisin työn vastaan innosta kirkuen, jos sellaista minulle tarjottaisiin. Apurahahakemusten lisäksi minulla menee siis aikaa työpaikkahakemusten tekemiseen ja aivan kuten apurahahakemusten, myös työpaikkahakemusten tulee olla räätälöityjä työnantajan tarpeisiin. Tähän mennessä olen hakenut töitä laajasti läpi ammattikentän, myyjästä Kelan virkailijaan. Ainut ala, mistä en ole töitä hakenut, on ravintola-ala. Yksi työuupumus siltä saralta riittää. Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen saanut tehdä töitä noin puoli vuotta. Siitä kaksi kuukautta akateemisessa maailmassa ja loput siivoojana.

Sinä aikana, kun olen ollut työttömänä väitöskirjatutkijana, olen törmännyt hauskaan ilmiöön akateemisessa kuplassa. Minä huomasin olevani täysin näkymätön omassa yliopistossani. Jos nyt googlaat nimeni, löydät tietoni ainoastaan Taideyliopiston sivuilta jossa työskentelin vuoden alussa ja itse kyhäämäni Tuhat-tietokannan profiilin. Mutta Helsingin yliopiston asiantuntija sivuilta minua ei löydy. Minä kuitenkin edustan aina ja joka paikassa ensisijaisesti yliopistoani ja olen ylpeästi Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija. Valitettavasti minulla vaan on olo, ettei tunne ole molemminpuolinen. Esimerkiksi Jyväskylän yliopiston sivuilta löydät kaikki tohtorikoulutettavat huolimatta siitä, onko heillä apurahaa vai ei. Ajattelen, että tällainen olisi mahdollista myös Helsingissä ja uskoisin sen auttavan sekä meitä tutkijoita, että niitä, jotka kaipaavat eri alojen asiantuntijoiden lausuntoja. Koska sitä minä olen kaikesta huolimatta, asiantuntija. Ja nyt minä esitän pienen pienen toiveen sinne Helsingin yliopiston suuntaan, jos tämä vaikka tavoittaisi jonkun päättäjän siellä; listatkaa nettisivuillenne kaikki väitöskirjatutkijanne, (nimi, tutkimussuunta, yhteistiedot) sillä sitä kautta joku meistä omarahoitteisista tekijöistä voi saada mahdollisuuden. Lisäksi meille tulisi edes tunne siitä, että olemme yhtä tärkeä osa organisaatiota kuin työsopimuksella olevat ja apurahatutkijat, että emme olisi näkymättömiä.