”Tule kotiin!” Aalto-yliopisto houkuttelee tänä syksynä entisiä opiskelijoitaan alumnimainonnassaan. Helsingin yliopiston kymmenen vuoden takainen ”Tule takaisin!” -kampanja vetosi alumneihin samalla akateemiseen kotiin palaamisen teemalla. Yliopistoon liitettävät kielikuvat huokuvat kodinomaisuutta ja hoivaa: Alma Mater synnyttää, lähettää ja pyytää takaisin. Metaforana koti huokuu jatkuvuutta, turvaa, pysyvyyttä ja paikkaa yhteisössä.

Joitakin vuosia sitten kirjoitin apurahatutkijoiden asemasta Helsingin yliopistossa otsikolla ”Vierailevana tutkijana kotiyliopistossa?” Otsikko kuvaa apurahatutkijoiden kotoutumisen haasteita. Kaikille koti ei ole turvasatama. Se voi olla myös vierauden paikka, epävarmuustekijä tai unelma. Akateeminen koti myönteisenä jatkuvuuden, pysyvyyden ja kuulumisen paikkana ei ole itsestäänselvyys. Se on etuoikeus. Tätä oikeutta jaetaan eriävissä määrin yliopistoyhteisön eri jäsenille.

Tampereen yliopiston tieteentekijät TATTE ry toteutti keväällä 2020 kyselyn kartoittaakseen Tampereen yliopistossa apurahalla tutkimusta tekevien ihmisten tilannetta. Tulosten mukaan apurahalla työskentelevien tutkijoiden asema määrittyy sekä materiaalisten seikkojen, kuten työhuoneen ja it-palveluiden käyttöoikeuden, että immateriaalisten tekijöiden, kuten yhteisöön kuulumisesta kertovien viestinnällisten ja toimintakulttuurin käytänteiden kautta. Kyselyn tulokset toistavat monesta yliopistosta tuttua sanomaa. Niiden perusteella apurahatutkijat ovat epäselvässä asemassa suhteessa yliopistoon ja heidän statuksensa on eriarvoinen suhteessa palkkatyösuhteisiin tutkijoihin. Heidän suhteensa yhteisöön on ambivalentin kuulumisen ja toiseuden jännitteen sävyttämä, mikä näkyy esimerkiksi tiedonkulun ongelmissa.

Apurahalla tutkimustyötä tekevät ovat akateemisen kodin muukalaisia. Esseessään Muukalainen Georg Simmel kirjoittaa muukalaisuudesta sosiaalisena muotona, joka yhdistää irrallisuuden ja kiinnittymisen määreet. Muukalainen ei ole tässä Simmelin tarkoittamassa merkityksessä kuka tahansa satunnainen ohikulkija, vaan hahmo, joka on sidoksissa ryhmään, mutta samalla siitä irrallinen. Muukalaisuus merkitsee etäisyyden lähellä oloa. Se on erityinen vuorovaikutuksen muoto ja vastakkaisuudet itseensä sisällyttävä elementti. Suhde muukalaiseen on abstrakti: Muukalaisuus perustuu ainoastaan yleisyyteen ja vierauteen, ei erityislaatuisuuteen tai tuttuuteen. Toisaalta muukalainen on myös erityisellä tavalla vapaa, sillä häntä eivät sido hänen havainnointiinsa tai ymmärrykseensä vaikuttavat kiinnitykset.

Apurahatutkijan muukalaisuus ilmenee muun muassa resurssi- tai vierailevan tutkijan sopimuksessa, joka kiinnittää apurahatutkijan muodollisesti yliopistoyhteisöön, mutta samaan aikaan sementoi statuksen, joka erottaa hänet palkkatyösuhteessa toimivista kollegoistaan. Apurahatutkija on kenties mukana laitoksen tai tiedekunnan sähköpostilistalla, muttei ehkä tule kutsutuksi työntekijäkokouksiin. Apurahatutkija on toisaalta vapaa yliopistotyönantajan sääntelystä, mutta samaan aikaan velvollinen tilittämään tutkimustuotoksensa yliopiston tietojärjestelmiin ja tuottamaan yliopistolle tulosta vailla työstä maksettavaa palkkaa tai monia työsuhteen etuja.

Kuinka muukalaisesta voisi tulla kodin asukas? TATTE ry julkaisi kyselynsä perusteella vastikään myös suositukset, joiden avulla apurahatutkijoiden asemaa yliopistossa voitaisiin parantaa. Neljäntoista kohdan lista tarjoaa konkreettisia toimenpiteitä apurahatutkijoiden aseman kohentamiseksi tavalla, joka ottaa lähtökohdakseen yhteisöllisyyden, tasa-arvon ja arvostuksen. Toimenpiteet ovat yksinkertaisia: Ne perustuvat käytäntöjen avoimeen sopimiseen ja auki kirjoittamiseen, perehdyttämiseen ja vastuiden nimeämiseen, säännölliseen, systemaattiseen ja apurahatutkijoiden näkökulmat huomioivaan seurantaan ja kehittämiseen, sekä mukaan kutsumiseen ja rohkaisemiseen. Toimenpiteiden toteuttaminen ei ole vaikeaa. Se vaatii ennen kaikkea tahtoa ja apurahatutkijoiden työn tunnustamista.

Yliopistoyhteisöjen omaksumat vieraannuttavat käytänteet alleviivaavat, että niin kauan kuin yhteisöllisyyden, tasa-arvon ja arvostuksen periaatteisiin ei sitouduta käytännön toimin, apurahatutkija ei ole akateemisen kodin tuttu perheenjäsen. Hän on ennemminkin yksipuolisen sanelusopimuksen piirissä oleva alivuokralainen tai kellariin majoitettu kulkuri, jota ei kehdata heittää ulos pakkaseen, muttei haluta päästää tupaan hellan lämpöön.