Verkkaista matkantekoa

Koronapandemia perui monta hauskaa reissua, ja näin kävi myös omalle konferenssimatkalleni Itävaltaan. Sain keväällä matka-apurahan Wienissä järjestettävään European Geosciences Unionin – jättikonferenssiin, joka on kuluneella viikolla järjestetty etäseminaarina pääasiassa chat-kommentoinnin varassa. Fyysisen konferenssin peruuntumisen lisäksi harmistuin väliin jäänestä matkasta, sillä suunnitelmani oli kulkea Wieniin maata pitkin.

Maata pitkin matkaamisen idea on välttää lentämistä, ja matkustaa kaupunkien välillä käyttämällä pääasiassa liikennevälineitä, joista koituu mahdollisimman vähän hiilidioksidipäästöjä. Ilmastokriisin noustessa arkemme jokaista osa-aluetta koskettavaksi teemaksi, yhä useampi pohtii matkustamisesta koituvia päästöjään. Hidas matkustaminen onkin noussut viime vuosina näkyväksi matkustustrendiksi, ja esimerkiksi Koneen säätiö jakaa apurahatutkijoilleen erillistä ekologisen matkustamisen matka-apurahaa. Aiheesta on kirjoitettu viime vuosina monipuolisesti oivaltavia tekstejä, ja vinkkejä ja laskelmia on internetissä tarjolla varsin mukavasti. Siksi keskitynkin tässä blogikirjoituksessa lähinnä avaamaan omaa motivaatiotani hitaalle matkustamiselle.

Olen pyrkinyt viime vuosina vähentämään lentämistäni rajusti entiseen nähden, pääasiassa ilmastokriisin ja karmean kumulatiivisen henk. koht hiilijalanjälkeni vuoksi. Tätä tsempatakseni liityin NoFlyClimateSci-liikkeeseen, jossa ilmastotieteilijät, akateemikot yleisesti ja muut kansalaiset lupaavat pyrkiä vähentämään tarpeetonta lentämistään ja jopa lopettamaan lentämisen kokonaan.

Lisäksi, lentäminen itsessään tuntuu nykyisin melko stressaavalta ja epämukavalta tavalta siirtyä kaupunkien väliä. Aiemmin pidin sitä jännittävänä, maalla kasvaneelle lentäminen edusti tiettyä glooriaa ja ison kirkon meininkiä. Nuorempana minulle oli myös tärkeää tuoda esille, että miten rutiinilla osasin jo kaikki lentämiseen liittyvät proseduurit, ja miten kokenut lentomatkaaja olinkaan. Nyt jälkikäteen tämä lentokenttäekspertin esittäminen tuo lähinnä punan poskille. Nykyisellään ajatus turvatarkastusrumbasta ja ahtautumisesta pieneen matkustamoon kärttyisten ihmisten keskelle nostattaa epämiellyttävän tunteen vatsanpohjaan, ja herättää aina ajattelemaan, että onko tämä matka varmasti tarpeellinen.

Edellä mainittujen syiden vuoksi olen viimeiset pari vuotta pyrkinyt lisäämään matkustamista maata pitkin, vaikkakaan en voi kehua lopettaneeni lentämistä kokonaan. Lentämiseen verrattuna juna- ja bussimatkailu on tuntunut varsin rattoisalta vaihtoehdolta: neulepuikot kilisevät, eväät kurkistavat laukun reunasta ja katse lepää vaihtuvissa maisemissa. Parasta hitaassa matkaamisessa on, että matka itsessään on jo elämys, ja parhaimmillaan sen aikana pääsee tutustumaan useamman maan ja kaupungin kulttuuriin ja arkeen. Verkkainen matkanteko on itselleni myös omiaan saamaan mielen irti oman arjen stressipalloista, ja sitten itse määränpäähän päästyään onkin jo valmiiksi saavuttanut täyden lomamoodin.

Esimerkiksi viime kesäinen matkamme Białowiezan kansallispuistoon Puolassa kulki Baltian läpi. Tämä osoittautui varsin käteväksi reittivalinnaksi, sillä Baltian maiden kulttuuri oli minulle entuudestaan tuntematonta. Etenkin valtioiden väliset eroavaisuudet avautuivat hyvin matkan edetessä etelää kohden. Reissun lopuksi pääsin vielä mukavasti matkustamaan ystäväni syntymäpäiville Baijeriin Etelä-Saksaan. Lomapäiväni kävivät kuitenkin yllättävän vähiin, joten päädyin lentämään takaisin Suomeen. Pyrin samalla olemaan itselleni armollinen ja sallin itselleni välillä paluumatkoille (suorat) lennot, jotta kynnys matkustaa maata pitkin ei nousisi liian korkeaksi. Näillä kerroilla lentäminen on tuntunut erityisen ankealta, kontrastina tunnelmalliseen ja rentoon menomatkaan.

Maata pitkin reissaaminen on minulle suht helppoa, sillä saan aikani kulumaan pitkästymättä hyvin junissa ja busseissa (Henkilökohtainen ennätykseni on yli 24 tunnin bussimatka Kolumbiassa). Ja tietysti kun kotonani ei odota pieniä lapsia, ja lisäksi tunnetusti tutkijan ajankäyttö on melkoisen joustavaa, niin pystyn etuoikeutettuna järjestämään työni ja arkeni helposti pidempien reissujen ehdolla. Ymmärränkin siksi hyvin, että monilla arki asettaa niin tiukat reunaehdot matka-ajoille, että kolmen päivän käyttäminen pelkkiin menomatkoihin olisi silkka mahdottomuus. Harmittavan usein lentoliput ovat myös mm. erinäisten verohuojennusten vuoksi melko edukkaat junalippuihin verrattuna. Tämän vuoksi joudun käyttämään enemmän aikaa maata pitkin kulkevien (työ)matkojeni suunnitteluun, jotta saisin matkakulut samalle viivalle lentomatkaamisen kanssa.

Uumoilen, että koronapandemia lakaisee useita, jo valmiiksi tappiollisia, halpalentoyhtiöitä nurin. Tarjonnan vähentyessä lentolippujen hinnat saattavat kallistua, ja näin junamatkailun hinnat saattaisivat jälleen olla kilpailukykyisiä lentämiseen nähden. Ehkäpä pandemian positiivisena puolena voitaisiinkin nähdä kotikotoilun lisäksi hitaan matkailun suosion kasvu. Ainakin se on varmaa, että tämän kevään jälkeen jokainen matka kodin ulkopuolelle on jo itsessään löytöretki.

6 Kommenttia

  1. Laura Salo

    Kiva teksti ja samanlaisia ajatuksia minullakin. Olin kans aiemmin omasta mielestä kovan luokan lentokenttäosaaja, ja tosiaan nyt tuntuu kyllä vähän nololta. Mutta toissakesänä matkailin Suomen halki roadtrip-tyyliin ja viime kesänä reilaten Keski-Euroopassa. Ja molemmat oli jännittäviä ja mieleenpainuvia reissuja! Kyllä lentomatkat edelleen houkuttelee, mutta toivonkin että lipuista tulee vielä niin kalliita etten edes raaski lentää. Tälle kesälle suunnitelmissa automatka Norjaan, ehkä bussikin olisi mahdollinen.

    • Tuuli Miinalainen

      Melkein voisi hankkia meille t-paidat ”entinen kovan luokan lentokenttäosaaja”. :D Norjan reissu kuulostaa herkulliselta! Itse matkailin Lofooteille ilmastomallinnuskurssille pari vuotta sitten junalla ja bussilla, yllättävän hyvin siellä pääsi liikkumaan julkisilla.

  2. Jari

    Eipä 24h bussimatkat taida kyllä luontoa säästellä, jos saman matkan lentää puolessa tunnissa.

    Helsingistä Ouluun yksin auto ajamalla tuottaa saman verran päästöjä kuin sinne potkurikoneella lentämällä.

    Kokonaiskuvassa matkustuksen tuottamat päästöt ovat mitättömiä eivätkä vaikuta suuntaan tai toiseen. Eikä muuten ruokavaliokaan. Vaikka koko Suomi muuttuisi käveleviksi vegaaneiksi niin se ei vähentäisi maailman CO2 tuotantoa edes promillella.

    • Tuuli Miinalainen

      Kannattaa käydä tutustumassa Ilmastopaneelin raportteihin suomalaisten hiilijalanjäljestä ja miten suhteutuu kv.ilmastopolitiikkaan. Esim. tässä raportissa käy hyvin ilmi, että historilliset päästöt huomioiden Suomen pitäsi kiristää tavoitteitaan entisestään: http://akatemianjalkavaki.fi/2020/05/08/verkkaista-matkantekoa/

      On totta, että Suomen kansakunnan absoluuttiset päästöt ovat globaalissa mittakaavassa pienet, mutta toisaalta yksittäisen suomalaisen hiilijalanjälki on yli tuplat keskimääräiseen maailman kansalaiseen verrattuna. Ilmastonmuutoksen hillitseminen nojaa tällä hetkellä kansainvälisen politiikan saralla Pariisin sopimukseen, johon Suomi on EU:n alla myös sitoutunut. Siinä lähtökohtana on, että jokainen maa päättää itse toimenpiteensä, kunhan saavuuttaa tavoitetason vähennyksille. Mentaliteettina on”jokainen hoitaa oman tonttinsa”.

      Pariisin sopimusta voidaan kritisoida erittäin monesta aspektista (esim. velvoittavuus/sanktiot), mutta se on nykysysteemissä vähiten huono ratkaisu joka saatiin aikaiseksi. Edeltävät ilmastokokoukset (erityisesti Kööpenhamina 2009) olivat melko hiljaisia isojen päätösten osalta, ja vasta Pariisissa saatiin aikaiseksi paperi johon suurin osa maailman valtioista pystyi sitoutumaan.

      Bussimatkan päästöjen vertaaminen lentomatkaan riipuu monesta tekijästä: täyttöaste, menovesi, matkan keskinopeus ja montako yli 3000 m korkuista vuoristoa matkalla on välissä. Uskonkin hyvin, että tuolla 24h matkalla (Cartagena-Bogota) bussimatkan päästöt saattaisivat lähennellä lentämisen päästöjä. Ko. matka bussilla oli pakon sanelema, sillä lentoyhtiö ei jostain syystä hyväksynyt luottokorttiani. :) Muutoin pääsääntöisesti linja-autot tuottavat henkilöä kohden vähemmän päästöjä kuin potkurikoneet, tätä on minusta aika monessa eri LCA-analyysissa osoitettu.

  3. JJ

    >Mentaliteettina on”jokainen hoitaa oman tonttinsa”.

    Vaikka kaikki Suomessa ”hoitaisi tonttinsa”, niin totuus on, että sillä ei ole mitään vaikutusta suuntaan tai toiseen. Ainoa keino hillitä CO2 tasoja on puuttua maailmanlaajuisesti teollisuuden päästöihin, sekä kitkeä muita lähteitä kuten käytämättömien hiilikaivosten palamisia. Kiinassa palaa vuosittain hallitsemattomasti n. 10-200 miljoonaa tonnia hiiltä (riippuen lähteestä).

    Tälläkin hetkellä Kiinaan ollaan rakentamassa 121 gigawatin arvosta lisää hiilivoimaloita – lisärakentamista enemmän kuin koko muussa maailmassa. Fukushiman jälkeen Pariisin ilmastosopimuksessa oleva Saksa päätti myös sulkea ison osan ydinvoimaloistaan ja rakentaa lisää hiilivoimaloita.

    Se että alkaa istumaan bussissa 10tuntia (tai 24h vuoristossa) verrattuna 30min lentämiseen, koska ilmasto, on vähän sama kuin yrittäisi kaveriporukalla tyhjentää pohjanmerta haarukoilla verrattuna siihen että ei yritä.

    Suomalaisten päästöt ovat suuremmat koska asumma pohjoisessa, jossa tarvii lämmitystä melkein vuoden ympäri. Käytämämme tavarat sekä suurin osa ruuastamme (etenkin kasvisperäiset) ovat maahantuotuja kaukaa.

    Jos haluat vähentää päästöjäsi huomattavasti niin pelkästään muutto Espanjaan auttaa siinä
    (Ja silloinkin sillä ei ole mitään merkitystä kokonaisuudessa)

    Huomattavaa on myös se, että kasvien fotosynteesi kasvaa CO2:n lisääntyessä johonkin 700ppm asti useimmilla kasveilla (tällä hetkellä olemme 410ppm paikkeilla), joten maailman CO2 tuotannon lisääntyminen ei kuitenkaan lisää ilman pysyvää CO2 määrää lineaarisesti, koska biomassan kasvu kiihtyy. Siten olisi myös järkevää yrittää lisätä biomassaa mm. aavikoilla (e.g. Sahara Forest Project) eikä käyttää rahojaan vaikka jo olemassa olevan metsäpläntin vuokraamiseen ”ilmastotekona”.

    • Tuuli Miinalainen

      Mukavaa, että olet lukenut kirjoitukseni näin huolella, ja että teksti herättää keskustelua – se on juuri blogimme tärkeimpiä tarkoituksia. :)

      Pariisin sopimuksen toimivuudesta voi tosiaan keskustella pitkät pätkät, ja globaalissa maailmantaloudessa ja monikansallisten yhtiöiden keskellä yksittäisten valtioiden toimia ja osuuksia on hankala mitata tarkasti. Saksan energiapolitiikkaa arvioitessa olisi aina hyvä muistaa, että hiilivoimaan liittyvä teollisuus on historiallisesti siellä kovin perinteikäs, ja herättää paljon tunteita ja kerää siksi myös paljon tukiaisia ja sponsorointia. Vähän niin kuin Suomessakin metsäteollisuus.

      Kasvien fotosynteesin lisääntymisestä en lähde kommentoimaan mitään, koska kyseessä on erittäin kompleksinen tutkimusalue. CO2 pitoisuuksien noustessa kasvaa myös ilmakehän kosteuspitoisuus, lämpötila ja tätä myötä myös sateisuus lisääntyy, joten nettovaikutusta hiilen kiertoon on näin ilmakehätutkijana vaikea arvioida.

      Heitän tähän loppuun vielä kärkkään kommentin suomalaisten osuudesta (tämä on some-maailmassa jo kulunut fraasi): Ilmaston muutokselle näyttäisi löytyneen nopea ratkaisu. Jaetaan vain maapallo 5,5 miljoonan asukkaan kokoisiin alueisiin, sillä ilmeisesti juuri tämän kokoisten alueiden asukkaiden päästöt eivät vaikuta ilmaston lämpenemiseen käytännössä ollenkaan. :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© 2024

Teeman luonut Anders NorenYlös ↑