Fanny Johansson-Stockford
Fanny Johansson-Stockford

Kieli, identiteetti ja akateeminen ura

Fanny Johansson-Stockford 24.1.2020
| | | Ei kommentteja

”Valitse kieli”

Tämä valinta tulee vastaan erilaisilla nettisivuilla, eri palveluissa, sovelluksia asentaessa ja esimerkiksi kirjastokorttia hankkiessa. Joillekin vastaaminen on yksinkertaista, mutta toisille ei – minulle kysymys johtaa väistämättä filosofiseen oman identiteetin pohtimiseen. 

Taustana sen verran että olen itse kaksikielisestä perheestä, kotona puhuttiin suomea äidin kanssa ja ruotsia isän ja sisarusten kanssa, koulu oli ruotsinkielinen, yliopisto Skotlannissa, valtaosa työpaikoista pääasiassa ruotsinkielisiä, aviomies englanninkielinen, nykyinen työympäristö pääasiassa suomenkielinen ja väitöskirjan lukemisto ja kirjoitus on täysin englanninkielistä.

”Valitse kieli” 

Tässä en puutu sen enempää monikielisyyteen kasvatuksessa tai kysymykseen siitä, onko tutkijan paras kirjoittaa omalla äidinkielellään vai englanniksi – ensimmäinen kysymys kuuluu kielitieteilijöiden ja toinen ties kenen vastattavaksi! Kumpikin keskustelu on mielestäni todella kiinnostava, mutta tyydyn kuitenkin tässä avaamaan omia kokemuksia monikielisyydestä tutkijana. 

”Valitse kieli”

Noin vuosi sitten kävin erään kirjaston asiakaspalvelussa vaihtamassa rekisteriin uuden sukunimen naimisiinmenon yhteydessä. Mukava virkailija tarkisti siinä samalla, minkä kielen haluan oletusasetukseksi kirjaston nettisivulla. Jäin jälleen kerran hetkeksi empimään, päässä pyöri ajatuksia kirjastoon ja ylipistoon yhdistyvistä identiteeteistä, keskusteluja ruotsin kielen asemasta, valinnan mahdollisesta vaikutuksesta tilastoihin, mahdollisista käännöskukkasista yms. 

”Vaikea valinta kun on kolmikielinen”, vastasin naurahtaen.

”Ei kukaan ole tasaisesti monikielinen, kaikilla on yksi vahvin kieli”, vastasi virkailija huokaisten. 

Jatkoin vielä mielestäni huumorilla: ”No, yksi niistä kolmesta on ehkä jäänyt vähän kavereista jälkeen, mutta ne toiset kaksi kilpailevat kyllä vielä ykkössijasta.”

”Niin, siis se vahvin kieli on kyllä kuitenkin se, jolla ajattelet, tai kirjoitat päiväkirjaa.”

Tässä vaiheessa en enää viitsinyt jatkaa selittämällä, että olen elämäni aikana kirjoittanut päiväkirjaa tilanteesta riippuen kolmella kielellä.

”No laita vaikka englanti, voihan sen vaihtaa myöhemmin, jos tuntuu siltä. Kiitos ja mukavaa päivänjatkoa!”

Tuon oletuksen olen kuullut usein, että vahvin kieli, ns. äidinkieli, on se, jolla ajattelee silloin kun on yksin. Tätä teoriaa olen pohtinut useasti, alkaen siitä hetkestä, kun tajusin että vaihdan päiväkirjan kieltä riippuen päivästä, tunteesta, tekstin teemasta ja vaikka mistä muusta. 

Millä kielellä minä ajattelen? Ja onko ajatuksella edes kieltä? Usein ajatus tuntuu kulkeva ilman sanoja jossakin Platonin metafyysisessä ideamaailmassa. Silloin, kun ajatuksella on sanat ja kieli, se riippuu siitä, kenen kanssa olen äskettäin puhunut, mihin aiheeseen ajatukseni liittyvät tai millä tunteella käsittelen kyseistä asiaa. 

Omaa tutkimusta ajatellessa ajatus kulkee englanniksi, mikä tuntuu täysin loogiselta, koska sekä lukemisto että kirjoittaminen ovat englanninkielisiä. Tästä syystä omasta tutkimuksesta puhuminen suomeksi menee usein hieman hankalaksi, kun sekä käsitteet että sanat pitää kääntää lennossa. Välillä tietyt yksinkertaisetkin sanat unohtuvat ja huomaan luennoivani 90 minuuttia 1600-luvun Englannin hovimuodista muistamatta sanaa ”vyötärö”. Tenttivastauksista päätellen tieto meni kuitenkin hyvin perille.

Jos ajatukset käsittelevät suvun talon kunnostusta, sukuhistoriaa, Porvoon entisen maalaiskunnan paikannimiä ja sitä kuka eli missä mökissä milloinkin, ajatukset valitsevat ruotsin kielekseen. Jälleen kerran loogista koska isän ja isän suvun kanssa keskustelen aina ruotsiksi. Myös perheeseen liittyvät keskustelunaiheet ja meidän siskosten välisen ideoiden pallottelun tyyppiset asiat ovat myös ruotsiksi.

Ylioppilaskirjoituksissa suomen kieli pääsi valloilleen, kun suomen kielen kokeessa esseen otsikko sattui avaamaan oven nuoruuden suomenkielisten tyttökirjojen maailmaan, ja ”puiden takaa siintävä meri” ja sen tyyppinen kielenkäyttö toikin mukavat pisteet. 

Tutkijantyössä kuitenkin englanti on selkeästi vahvin. Varsinkin väitöskirjan alkuvaiheessa, kun sain vastata kysymykseen ”mistä teet väitöskirjaa” melkein päivittäin, halusin välillä kyltin, jossa lukisi ”Kuulostan huomattavasti fiksummalta englanniksi!” Myös tekstin tuottaminen suomeksi oli aluksi todella vaikeaa. 

Minulle puhuminen tai kirjoittaminen on ajatuksen kehittämistä, kuten myös W. L. Belcher kirjoittaa kirjassaan ”Writing your journal article in twelve weeks” (2019). Ajatuksen kulku on myös hieman erilaista riippuen kielestä, jolla kirjoitan. Jos aikaa ja rahoitusta olisi loputtomasti, olisi todella kiinnostavaa nähdä, minkälaiset väitöskirjat kirjoittaisin englanniksi, suomeksi ja ruotsiksi!

Jopa kielensisäinen identiteetti muuttuu riippuen tyylistä. Brexit-keskustelujen käydessä kuumana kuuntelin usein House of Commons -keskusteluja, ja varsinkin Speaker of the House John Bercowin erityinen puhetyyli väritti omaa kirjoitustani. Naurahdin makeasti omalle tekstilleni, kun huomasin että luin omat lauseeni Bercowin äänellä ja kehitin sellaisia kiemuroita kielenkäyttööni, että huh! No, ainakin itselläni oli hauskaa hetken – ja siivosin pahimmat pois ennen ohjaajalle lähettämistä. 

Pidän kuitenkin kiinni siitä, että myös akateemisessa kirjoittamisessa saa, ja ehkä jopa pitää, olla omaa ääntä mukana. Tämä ääni on ainakin minulla eri kielillä erilainen, mikä mielestäni ei ole haitta vaan enemmänkin rikkaus: voimme oppia kommunikoimaan tehokkaasti monien erilaisten yleisöjen kanssa! 

Valitse kieli, valitse kohdeyleisö!

P.S. Ja onneksi on ammattikääntäjiä :D

Jaa kirjoitus somessa

Samankaltaiset julkaisut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sosiaalinen media

Aihepilvi

Arkistot