Elina Palmgren
Elina Palmgren

Mikä on fysiikassa toisin?

Elina Palmgren 13.12.2019
| 2 Kommenttia

Syksy Räsänen kirjoitti noin kuukausi sitten blogissaan NORNDiP:n (Nordic Network for Diversity in Physics) konferenssista, joka järjestettiin Helsingissä 4.-5.11. Kirjoituksessaan hän käsittelee lyhyesti sitä, kuinka fysiikan opinnot aloittavista opiskelijoista melko suuri osa on naisia (Helsingin yliopistossa jopa 43 %), mutta mitä ylemmäs akateemisilla tikapuilla kiivetään, sitä pienemmäksi naisten osuus putoaa. Systeemissä on siis jotain vialla, kun naisilla ei näytä olevan samanlaisia mahdollisuuksia edetä akateemisessa maailmassa kuin miehillä. Mielenkiintoisena jatkona teksti nostaa esiin seuraavan kysymyksen:

”Mutta kuten olen aiemmin kirjoittanut, ei ole selvää, miksi tilanne on erityisen huono fysiikassa. Aikoinaan kaikki yliopistojen alat olivat vain miehille, ja kaikissa oli aluksi samat ongelmat. Miksi fysiikassa ja läheisillä aloilla edistys on ollut muita hitaampaa?”

Mielestäni tämä on hyvin tärkeä kysymys, johon pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Olin itsekin paikalla NORNDiP-konferenssissa, kun kirjoittaja nosti esiin tämän kysymyksen, eikä siihen oikein osattu vastata mitään hyvin perusteltua. Varman vastauksen antaminen on tietenkin hyvin vaikeaa, mutta tätä olisi hyvä edes pohtia, jotta ongelman juurisyihin päästäisiin pureutumaan.

Ajattelin siksi tarjota oman pohdiskeluni asiasta yrittämättäkään väittää, että esitän tässä jonkinlaisia totuuksia. Nämä ovat vain pohdintoja. (Noloa kyllä, en edes onnistunut löytämään kunnon viitteitä useimmille väitteilleni, mutta voin yrittää kaivaa mainitsemani kirjat ja tutkimukset esiin, jos joku niitä kaipaa. Ja jos nyt käytän väärää terminologiaa tai sekoitan asioita, suonette anteeksi, että fyysikon pohjakoulutuksen saanut kompastelee yhteiskuntatieteilijän suuriin saappaisiin…)

Oma mutuni ohjaa tarkastelemaan ongelmaa yhteiskunnan ja kulttuurin tasolla. Lapsesta asti tyttöihin ja poikiin suhtaudutaan monesti hyvin eri tavoin (ja kyllä – binäärisesti). Lasten saama kasvatus eroaa suuresti sen mukaan, kumpaa sukupuolta lapsi ilmentää ko. kulttuurin kontekstissa.

Luin joskus tutkimuksesta, jossa aikuisia pyydettiin leikittämään leluilla vauvaikäisiä, jotka oli satunnaisesti puettu joko vaaleanpunaisiin tai vaaleansinisiin vaatteisiin. Tutkimuksessa huomattiin, että vaatteiden väri ohjasi voimakkaasti aikuisten leluvalintoja – heidän itse sitä tiedostamattaan. He siis tarjosivat vaaleanpunaisiin puetuille vauvoille ”tyttöjen leluja” ja vaaleansinisiin puetuille ”poikien leluja”. Tämä on mielestäni hyvä esimerkki siitä, kuinka vahvasti kulttuuri ohjaa käytöstämme myös sukupuolten suhteen, vaikka emme sitä itse välttämättä tiedostakaan.

Vaikka monet vanhemmat nykyään tiedostavat entistä paremmin tämänkaltaiset ongelmat, lapset vuorovaikuttavat kuitenkin myös muun yhteiskunnan kanssa. Viimeistään päiväkodissa tai koulussa lapset törmäävät ”pojat ovat poikia” -mentaliteettiin ja eri sukupuolille sopiviin käytösmalleihin.

Pedagogisiin opintoihin kuulunut yksittäinen koulutussosiologian oppikirja herätteli minut ajattelemaan sitä, kuinka suomalainen peruskoulu itse asiassa suosii tyttöjä. Tyttöjä koulitaan alusta lähtien käyttäytymään siististi, olemaan viemättä tilaa tai meluamatta, ottamaan vastuuta ja hoitamaan omat tehtävänsä moitteettomasti. Pojille taas sallitaan usein enemmän vapauksia, he saavat halutessaan ottaa tilaa, metelöidä ja riehua. Jokainen voi pohtia, kummanlainen käytösmuotti tuottaa todistukseen kympin käytöksestä.

Suomessa ovat viime viikolla puhututtaneet uudet PISA-tulokset, joiden mukaan poikien ja tyttöjen keskimääräiset suoritukset ovat entisestään erkaantuneet toisistaan. Siis tytöt pärjäävät testeissä keskimäärin merkittävästi paremmin kuin pojat. Uskoisin tämän eron olevan oire samasta kasvatuksellisesta polarisaatiosta. En kuitenkaan osaa arvailla sitä, miksi ero on niin suuri juuri Suomessa (tai vaikka sitä, miksi työelämä on täällä niin vahvasti jakautunut ”naisten ja miesten ammatteihin”). Olisi mielenkiintoista tietää, onko tähän jokin kulttuurinen selitys.

Kun pojat aikuistuvat, järjestelmä kääntyykin jossain vaiheessa suosimaan heitä. Työelämässä suositaan monesti miessukupuoleen liitettäviä ominaisuuksia kuten itsensä kehumista ja markkinointia, riskien ottamista ja yksinään pärjäämistä, joita taas tyttöjen kasvatuksessa ei korosteta. (Toisaalta järjestelmä ei tietenkään ole joka asiassa miesten puolella. Sukupuoliroolitus kostautuu miehille esimerkiksi huoltajuuskiistoissa.)

Miksi sitten tilanne on erityisen huono fysiikassa?

Kuten konferenssissakin joku nosti esille, fysiikassa elää erityisen vahvana tietynlainen sankarimyytti. Tieteelliset läpimurrot henkilöityvät vahvasti yksittäisiin neroihin, jotka ovat voineet omistaa koko elämänsä tieteelle. Fysiikan opinnoissa ja tutkimuksessa kilpailu on jatkuvasti läsnä, yksin pärjäämisen tarve on suuri. Itseluottamus ja oman osaamisen esille tuominen ovat merkittävässä asemassa.

Kuulostaako alalta, jolle miehet on pikkulapsesta asti kasvatettu?

Syksy Räsänen on aiemmassa blogitekstissään referoinut tutkimusta, jossa haastateltiin nuoria tutkijoita fysiikan alalta ja pyrittiin selvittämään mahdollisia syitä naisten pakoon alalta. Haastatteluissa nousi esiin mm. miesten suurempi itsevarmuus omista taidoistaan ja naisten taipumus vierastaa kilpailua ja yksinäistä puurtamista.

”Ei ole selvää, miksi nämä tekijät olisivat merkittävämpiä fysiikassa kuin muilla aloilla. Onko matematiikan opiskelu fysiikkaa sosiaalisempaa?”

Väittäisin, että nämä tekijät ovat merkittävämpiä fysiikassa – tai ainakin korostuneempia. Mitä tulee vertailuun matematiikkaan, uskoisin, että ero suhtautumisessa tieteenaloihin selittyy osittain kouluopetuksella. Yläkoulussa ja lukiossa fysiikka leimataan vaikeaksi. Erityisesti lukiossa fysiikan ryhmät tuppaavat olemaan pieniä ja eriytyneitä. Tätä ongelmaa matematiikalla ei ole, koska vielä jokin aika sitten matematiikka oli pakollinen kirjoitettava aine ylioppilaskokeissa.

Miksi tekijät ovat korostuneempia fysiikassa?

En osaa suoralta kädeltä vastata, mutta lisään seuraavaksi lukulistalleni Margaret Wertheimin teoksen Pythagoras’ Trousers: God, Physics, and the Gender Wars, jossa hän argumentoi (erityisesti teoreettisen) fysiikan erityispiirteiden periytyvän historiasta ja kirkollisista traditioista. En aio niellä näitä argumentteja huolellisesti pureskelematta, mutta uskon Wertheimin olevan oikeilla jäljillä.


Tämän kirjoituksen myötä blogi jää joulutauolle. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille lukijoille! Palaamme normaaliin kirjoitustahtiin jälleen 10. tammikuuta.

Jaa kirjoitus somessa

Samankaltaiset julkaisut

2 Comments

  • Jaakko on 14.12.2019

    Fysiikan opiskelu on vaikeata puurtamista, kilpailu on kova ja työllisyys stressaa. Paljon turvallisempi vaihtoehto on mennä esim lääkikseen, jossa tyttöjä onkin enemmän kuin poikia.

    Miksi vaihdoit itse teoreettiselta alalta pois?

    • Author
      Elina Palmgren Elina Palmgren on 19.12.2019

      Vaihdoin teoreettiselta pois ensisijaisesti juuri kovan kilpailun ja omien kykyjeni epäilyn takia, mutta myös siksi, että assarina toimiessani kiinnostuin kovasti opettamisesta ja erityisesti oppimisesta. Didaktinen fysiikka tuntui sopivalta vaihtoehdolta, koska siinä yhdistyvät molemmat mielenkiinon kohteeni: fysiikka ja oppiminen. Alunperin olin kyllä lyömässä hanskoja tiskiin koko tutkijan uran suhteen ja hakeutumassa lukioon opettajaksi, mutta ohjaajani sai minut puhuttua ympäri :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sosiaalinen media

Aihepilvi

Arkistot