Tuuli Miinalainen
Tuuli Miinalainen

Savosta kajahtaa

Tuuli Miinalainen 25.10.2019
Ei kommentteja

Tervehdys kaikille Akatemian jalkaväen lukijoille! Olen Tuuli Kuopiosta. Työskentelen Itä-Suomen yliopistossa väitöskirjatutkijana aerosolifysiikan parissa, kohta jo kolmatta vuotta. 

Taustaltani olen moneen kertaan Tammerkoskessa kastettu teekkari silloisesta Tampereen teknillisestä yliopistosta. Opiskelin teknis-luonnontieteellisessä ohjelmassa sovellettua matematiikkaa ja rinnalla myös fysiikkaa, tuotantotaloutta ja hieman strategista johtamista. Opintojen ohessa kerkesin puuhailemaan varsin mukavasti muun muassa kilta(ainejärjestö)-aktiivina, ylioppilaskunnan hallituksessa ja teatterikerho NääsPeksissä. Aktiivitouhuista muodostuikin aivan oma erillinen pääaine opintojen lisäksi, josta ei opintopisteitä kerrytetty mutta henkistä pääomaa senkin edestä. Olin myös onnekas vaihtomahdollisuuksieni suhteen (kiitos EU:n lisäbudjetoinnin ERASMUS-rahoitukseen), ja pääsin ulkomaan vaihtoihin kerran jos toisenkin. 

Aloitin Itä-Suomen yliopistossa nuorempana tutkijana syksyllä 2017. Päätös väitösopintojen aloittamista oli samaan aikaan innostava ja ahdistava, ja muistaakseni melko hätäisesti tehty. Kuten ei varmasti moni muukaan, en ollut nähnyt itseäni tieteellisellä urapolulla. Teknisillä aloilla väitösopinnot eivät ole olleet kovin tyypillisiä muihin luonnontieteen aloihin verrattuna. Osasyynä tälle varmasti on DI-väen hyvät työllistymismahdollisuudet teollisuuteen ja sen myötä myös lihavampi tilipussi.  

Lisäksi olin turhankin tietoinen vanhakantaisesta ajatusmallista tietyillä teollisuudenaloilla, joissa tohtoreita pidettiin ”liian pätevinä” ja teoreettisina käytännön suunnittelutyöhön. Takaraivossani kaikui edelleen lausahdus, jonka kuulin kolmantena opiskeluvuotenani TTY:llä järjestetyssä uratilaisuudessa erään metsäyhtiön yritysesittelyn yhteydessä. Esityksen jälkeen yleisöstä kysyttiin, että miten ko. yhtiön edustaja näkee tohtoriopinnot ja niiden tuoman lisäarvon mikäli mielii rekrytoitua metsäalalle. Edustaja totesi, että hän miettisi useampaan kertaan opintojen aloittamista, sillä tohtoreita ei kuulemma aina pidetä niin arvossaan kuin olisi suotavaa. Salissa kohahti kommentin jälkeen, ja moni tohtoriopiskelija korjaili asentoaan epämukavana. Onneksi nämä vanhahtavat asenteet ovat pikkuhiljaa jäämässä historiaan, ja tohtoreiden monipuolista osaamista osataan nykyisin arvostaa paremmin. 

Ensimmäiset kaksi vuotta väitöskirjatutkijana ovat olleet rehellisesti sanottuna kovaa oppimista uudenlaiseen tapaan tehdä asioita. Prosessiorientoituneen teekkarin tapa lähestyä ongelmaa on  aiemmin ollut karrikoiden tällainen: formuloidaan ongelma nopeasti, tähän ei käytetä turhaa aikaa. Tämän jälkeen pallotellaan ongelmaa muutamasta eri näkökulmasta, ja pohditaan ratkaisuvaihtoehtoja. Näistä valitaan muutama paras idea, ja sitten iteroidaan ideoita n kertaa kunnes paras ratkaisu on saatu selville. Lopulta ratkaisu otetaan käyttöön ja siirrytään seuraavan ongelman kimppuun. Tämä malli vahvistui entisestään kun työskentelin harjoittelijana eräässä projektissa, missä kehittämistyöhön ja teoriaan paneutumiseen ei ollut korvamerkitty kovinkaan paljoa laskutustunteja. Sittemmin väitösprojektini ensimmäisen vuoden jälkeen olen oppinut molempien kantapäiden kautta, että pelkkien tutkimuskysymysten määrittely ja pohtiminen vie valtavasti aikaa, ja niiden muotoiluun ja viilaamiseen palataan uudelleen ja uudelleen.

Väitöskirjaprojektini on hieman epätyypillinen fysiikan alalla, sillä se on osa poikkitieteellistä ClimaSlow-projektia. ClimaSlowssa työskentelemme yhdessä ilmasto-oikeuden tutkijoiden kanssa, tutkimusaiheinamme ovat lyhytikäiset ilmastopakotteiden (Short-lived climate forcers, SLCF) ilmastovaikutukset, ja miten kansainvälisellä sääntelyllä pystytään vaikuttamaan näiden päästöjen rajoittamiseen. Lyhytikäiset ilmastopakotteet ovat joko kaasumaisia tai hiukkaspäästöjä joiden elinikä ilmakehässä on suhteellisen lyhyt, mutta niiden vaikutus ilmakehän säteilytasapainoon on merkittävä. Tyypillisiä SLCF-päästöjä ovat metaani, otsooni ja musta hiili. Omassa työssäni keskityn mustan hiilen ilmastovaikutuksiin, joita mallinnan käyttämällä globaalia ilmakehämallia. 

Musta hiili, kansankielellä noki, absorboi auringon valoa ja näin ollen nokipäästöt lämmittävät ilmakehää ja lumipeitettä voimakkaasti. Mustan hiilen tiedetään kuitenkin myös osittain viilentävän ilmastoa epäsuorasti pilvien kautta, sillä nokihiukkaset toimivat pilvipisaroiden tiivistymisalustoina, ja tämän vuoksi ilmakehään päästetyt mustasta hiilestä koostuvat aerosolit muokkaavat myös pilvipeitteen ominaisuuksia. Tätä pilviefektiä ei vielä kokonaisuudessaan tunneta kovinkaan hyvin, ja sen kimppuun paneudunkin tulevina vuosina väitöskirjassani.  Parhaita hetkiä työssäni ovat ne hetket kun löydämme yhdessä ohjaajieni kanssa tuloksistamme jonkin oivalluksen, joka tönäisee tutkimustamme lilliputin askeleen verran eteenpäin. Surkeimpina päivinä taas istun koko päivän huonossa ryhdissä koneen äärellä, ja yritän etsiä missä kohtaa bash-koodissani ei olisi virhettä. 

Viimeisin oivallus työrintamalla liittyy tavoitteiden asettamiseen, sillä satuin männä viikolla lukemaan ensimmäisen luonnokseni tutkimussuunnitelmalle. Suunnitelman tavoitteet oli asetettu merkittävästi korkeammalle kuin asettaisin ne nykyään. Kyky määritellä tutkimuksen tavoitteet realistisesti on ollut yksi työtä helpottavimmista asioista, joita olen oppinut väitösopintojen aikana. 

Jaa kirjoitus somessa

Samankaltaiset julkaisut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sosiaalinen media

Aihepilvi

Arkistot