Anniina Brofeldt
Anniina Brofeldt

Viimeinen teksti

Anniina Brofeldt 10.5.2019
| | | | | | | Ei kommentteja

Tämä tulee olemaan viimeinen tekstini Akatemian jalkaväessä. Haluaisin sanoa dramaattisesti ”ikinä”, mutta eihän sitä koskaan tiedä, etenkään projekteissa, joista on todella nauttinut. Oli hauskaa lähteä kuokkimaan Hanna-Ilonan kanssa fyysikkojen kemuihin, joihin Suvi oli päätynyt teologian edustajana hieman aiemmin. Loppujen lopuksi näissä juhlissa turistiin aika lailla samoista asioista kuin biokemian alallakin, ja varmaankin työssä kuin työssä on paljon yhteisiä riemun ja harmistuksen aiheita.

Aloitin blogiin kirjoittamisen pian oman uramuutokseni jälkeen: olin siirtynyt akatemiasta yrityspuolelle ja tutkijasta asiantuntijamyyjäksi. En oikeastaan tiennyt työni sisältöä kovinkaan tarkasti ennen kuin rupesin toimimaan roolissani. Siksi minusta oli mukavaa kuvailla omia tuntemuksiani (Vadelmia ja toimistohommia), kiinnostuksen kohteitani (Elämäni zombiena) ja työviikkoani (Viikko tuotepäällikkönä) kasvottomalle internet-yleisölle, mistä yllätyin ehkä hieman itsekin. Maailmassa, jossa YouTubesta löytyy videoita mitä henkilökohtaisimmista kokemuksista, olen itse selvästi fossiilimpaa sukupolvea, joka pitää yksityisyyttään arvossa. Oma elämäni tuskin edes venyisi kovinkaan viihdyttäviksi videoiksi. Oli miten oli, yksityisyyden kaipuustani huolimatta halusin kirjoittaa asia-aiheiden lisäksi pehmeämmistäkin teemoista.

Aloittaessani nykyisessä työssäni pullahdin viimein ulos sen kuuluisan tunnelin valoisesta päästä vuosien urapohdinnan jälkeen (Kun eponnistuin). Olin miettinyt paljon sitä, mitä todella haluaisin tehdä tulevassa, missä olen hyvä ja missä nämä kaksi vaatimusta risteävät – ja hämmästyin, kun tajusin tämän pohdinnan alkavan yhä nuorempana (Luovuus, 9+). Omalla kohdallani jännittävintä oli luopua ajatuksesta, että väittelisin vielä joskus (Anniinan väitöskirje). En koskaan aloittanut väitöskirjaa, mutta seurasin alani väitöskirjatyöntekijöitä hyvin läheltä kykenemättä tekemään valintaa suuntaan tai toiseen kovinkaan nopeasti. Halusin olla varma, halusin pitää ovet avoinna. Jälkikäteen voin sanoa, että koskaan ei voi olla täysin varma ja lopulta täytyy vain hypätä. Hyvässä tapauksessa ovia ei sulkeudu ollenkaan, vaan niitä avautuu hurjan paljon lisää! Ymmärrän silti vanhat tuntemukseni, enkä oikeastaan voi harmitella yhtään, että päätöksenteossa kesti.

Siirtymävaiheessa akatemiasta yritysmaailmaan huomasin eroja muun muassa sopimusasioissa (Laaditaan se sopivasti) ja oman jaksamisen hallinnoinnissa (Tämä on tsemppiteksti), koska työnkuvani sisälsi aiemmasta poiketen paljon liikkumista paikasta toiseen (Liikuttavaa työtä). Kuten akatemiassakin, olen nauttinut mahdollisuudesta valita työaikani melko vapaasti, mikä kuitenkin omalla kohdallani usein johtaa vähän liian pitkiin päiviin kuin liian lyhyisiin. Olen kuitenkin hyvä keskittymään hälyisillä lentokentillä ja pidän jämäkästi kiinni säännöllisistä harrastuksistani kuten tanssitunneilla keikkumisesta. Juuri nyt istun lentokoneessa ukulele repussani, sillä pikkusoittimesta on tullut uusi matkaseuralaiseni, joka kulkee helposti mihin vain. Tiedostan kuitenkin, että seuraava pohdinnan aiheeni tulee olemaan vapaa-ajan ja työnteon kestävät valinnat, joista blogikollegani Elina onkin antanut arvokkaita vinkkejä.

Lähes kaksivuotisen blogiurani aikana kirjoittelin myös melkein jokaiseen työhön liittyvistä ilmiöistä, kuten esiintymisjännityksestä (Ei paineita), työilmapiiristä (Työilmapiirileikki), sairaana töihin könyämisestä (K(R)ipeänä?), tuloksettomista kokouksista (Go go us!) ja loman vaikutuksesta työntekoon (Kuukausi kesälomaan!). Yksittäisistä kirjoituksistani ylpein ehkä olen kysymisen taitoa käsittelevästä tekstistä (?). Kysymisen arvokkuus on useiden vuosien tauon jälkeen terävöitynyt minulle jälleen siinä määrin, että koen lähinnä ylpeyttä kysellessäni, kun aiemmin se oli häpeää siitä, että en tiedä. Tämä ehkä on johtanut minut kirjoittamaan innostuneesti myös oman alani asioista liittyen niin teemoihin, joista tiedän yhä melko vähän (Banaanikärpänen, supersankari) kuin teemoihin, joissa uskon olevani kartalla hyvin (Etanoista, sammakoista, koiranhännän tupsukoista, Oma genomi kullan kallis, FinnG…en tiedä mitä ajatella, Terveysalan kasvutragedia?). Seuraan kovin innostuneena eri maissa tapahtuvaa kilpajuoksua genomitiedon selvittämisessä ja hyödyntämisessä ja olen iloinen siitä, että olen paalupaikalla kuulemassa mitä uusia innovaatioita yliopistoissa ja yrityksissä kehitetään. Kaikki tämä saa minut olemaan ylpeä oman alani edustaja ja sanomaan yhä painokkaammin: ilman tiedettä meillä ei olisi kovinkaan paljoa (Siksi tiede). Kiitän siis blogissa arvokasta popularisointityötä jatkavia kirjoittajakollegoitani, blogin perustajia Tommia ja Opaa, ja teitä, hyvät lukijat. Kiitos, että olette jaksaneet lukea ja kommentoida. Liittykää mukaan jälleen, jos löydätte tekstejäni jostain toisesta yhteydestä!

Jaa kirjoitus somessa

Samankaltaiset julkaisut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sosiaalinen media

Aihepilvi

Arkistot