Olen viimeiset kolme vuotta tehnyt työkseni väitöskirjaani. Kirjoitan tällä hetkellä viimeisen väitöskirjaan tulevan artikkelin käsikirjoitusta ja samalla valmistaudun seuraavaan vaiheeseen työurallani. Suhtaudun tulevaisuuteen kaksijakoisesti. Muutokseen liittyvän epävarmuuden kanssa on ajoittain hankala elää. Samaan aikaan ajattelen, että muutokseen liittyy valtavasti positiivisia mahdollisuuksia.

Mietin tätä teksti luonnostellessani, kuinka tavoitteeni tutkimustyössä ovat muuttuneet. Ennen kuin olin saanut ensimmäisen työpaikkani tutkimusavustajan, toivoin hartaasti, että pääsisin mukaan tutkimustyöhön missä roolissa tahansa. Valmistuttuani maisteriksi ja aloitettuani väitöskirjatutkijana tähtäsin huippututkijaksi. Viimeisen vuoden aikana olen kyseenalaistanut huippututkijoiden olemassaolon. Tällä hetkellä ajattelen, että tutkimustyössä tärkeintä on tutkimusryhmä ja siinä kannustavasti toimiminen. Yksittäisten tutkijoiden nimeäminen huippututkijoiksi tuntuu minusta enemmänkin mielipidekysymykseltä, sillä on mahdotonta sanoa, kuka oikeastaan on keksinyt mitäkin.

Millaista sitten olisi jatkaa tutkimustyötä yliopistossa? Tutkijan nelivaiheisen uramallin ensimmäisen portaan (väitöskirjatutkija) jälkeen seuraava vaihe on tutkijatohtori. Tutkijatohtorin paikkoja täytyy hakea, eikä ole mitenkään varmaa, että paikan saa. Paikat ovat määräaikaisia, usein muutaman vuoden mittaisia. Lisäksi uralle hyödyllisintä olisi, mikäli hankkisi kokemusta ulkomaisesta tutkimusympäristöstä.

Mielestäni tutkijatohtorivaihe tarjoaa mielekkäitä tavoitteita kuten tutkijana kypsyminen, uuden ympäristön ja mahdollisesti uuden tutkimusaiheen haltuun ottaminen. Huonoina puolina näen pelon siitä, että ura ja pahimmillaan toimeentulo voi katketa milloin tahansa, jos seuraavaa paikkaa ei löydy. Viimeisen vuoden aikana on puhuttu myös paljon nuorten tutkijoiden jaksamisesta kotimaassa ja mielenterveysongelmista ulkomailla. Aivan viime aikoina olen kuitenkin aistinut tutkijayhteisössä halua puuttua näihin ongelmiin ja olen varovaisen toiveikas, että tulevaisuudessa asiat voivat olla toisin.

Tulevaa työnhakua helpottaakseni listasin asioita, jotka tulevat mieleeni, kun ajattelen, millainen ihannetyöpaikkani olisi. Minulle sopivassa työpaikassa ratkotaan vaikeita ongelmia. Ongelmat voivat liittyä esimerkiksi ilmakehän toimintaan, ilman laatuun tai ne voivat auttaa ilmastonmuutokseen sopeutumisessa parempien palveluiden ja tuotteiden kautta. Lisäksi ihannetyöpaikassani saan käyttää omia vahvuuksiani laskennallisesta fysiikasta, ilmakehä- ja datatieteestä, mutta opin myös koko ajan uutta. Työyhteisön merkitystä ei voi vähätellä työviihtyvyydestä puhuttaessa, niinpä ihannetyöpaikassani tutkimusongelmia ratkotaan yhdessä, ja jokainen työntekijä saa arvostusta työpanoksestaan ja vastavuoroisesti arvostaa muiden työtä.

Listan tekeminen selvensi ja konkretisoi minulle, mitä haluan seuraavalta uravaiheeltani. Jään innolla odottamaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.