Tommi Tenkanen
Tommi Tenkanen

Tiedemaailman tupakkayhtiöt

| | | Ei kommentteja

Kaupallisten tiedekustantajien laariin sataa rahaa pelkästään Euroopan tasolla satoja miljoonia euroja joka vuosi. Pelkästään Suomi maksoi vuonna 2015 lähes 30 miljoonaa euroa tiedelehtien julkaisu- ja tilausmaksuja. Suurin osa näistä maksuista on täysin turhia ja niihin käytetty raha on pois kaikesta siitä, mitä muuta yhteiskunta voisi tukea kuten koulutusta, terveydenhuoltoa, lapsia, vanhuksia, syrjätyneitä, tai mitä tahansa muuta. Näin ei voi jatkua.

Tiedemaailmassa tutkimustulosten julkaisu tapahtuu yleensä pääpiirteissään seuraavasti: kun tutkija tai tutkimusryhmä on saanut tutkimuksensa suoritettua ja haluaa raportoida sen tuloksista muulle tiedeyhteisölle, tuloksista (sekä lähtökohdista, käytetyistä menetelmistä jne.) kirjoitetaan artikkeli. Artikkeli lähetetään lehteen, joka järjestää vertaisarviointiprosessin. Arvioinnissa yksi tai useampi aiheeseen perehtynyt ja tutkimuksen suorittaneesta tutkimusryhmästä riippumaton tutkija perehtyy artikkeliin ja antaa siitä lausuntonsa. Vertaisarviointiprosessi varmistaa, että artikkelin kuvaama tutkimus noudattaa hyvää tieteellistä käytäntöä, käytetyt menetelmät ovat laadukkaita ja luotettavia ja tulokset niin merkittäviä ja kiinnostavia, että on oikea aika raportoida niistä muulle tiedeyhteisölle. Yleensä prosessi tuottaa tarpeen tehdä lisätutkimuksia ja korjata artikkelin sisältöä. Kun tämä on tehty ja arvioijat ovat tyytyväisiä, kelpaa artikkeli julkaistavaksi ja levitettäväksi tiedeyhteisön ja muun maailman nähtäväksi.

Tutkimuksen tekeminen ja tulosten julkaiseminen kuuluu tutkijan työnkuvaan. Niin kuuluu myös vertaisarvioinnin tekeminen ja lausuntojen antaminen, mutta lisäkorvausta siitä ei saa. Lehdet eivät maksa tutkijoille mitään, eivät artikkelin laatijoille eivätkä sen läpikäynneille arvioijille. Silti ne laskuttavat koko prosessista kovia hintoja – kahdesti, sillä sekä artikkelien julkaiseminen että lukeminen maksaa tutkijoille. Yliopistoon tai muuhun tutkimusinstituuttiin työsuhteessa olevat tutkijat joutuvat harvemmin jos koskaan maksamaan kuluja omasta pussistaan, mutta yhtä kaikki tiedeyhteisö ja viime kädessä yhteiskunta joutuvat maksumiehiksi ja -naisiksi. Tässä ei sinänsä olisi ongelmaa, jos rahat kohdistuisivat yksinomaan prosessista aiheutuneiden kulujen korvaamiseen, mutta suuret tiedekustantajat nauttivat valtavista voittomarginaaleista. Tämä ei ole ihme, sillä liiketoiminta perustuu vapaaehtoistyön rahastamiseen ja on siksi suoraa tulonsiirtoa yhteiskunnalta yrityksille. Kustantajat myös korottavat lehtien hintoja joka vuosi merkittävästi ja ongelma on alkanut karata käsistä.

Kaiken tämän tuloksena satoja miljoonia veroeuroja siirtyy täysin tarpeettomasti tiedekustantajien taskuun. Ongelma on valtava, eikä juuri kukaan – kenties tiedekustantajia itseään lukuun ottamatta – tunnu olevan tästä eri mieltä. Suurin osa tutkijoista tuntuu vain odottavan ratkaisevaa liikettä, joka sysäisi muutoksen vauhtiin. Suurin ongelma muutoksen aikaansaamisessa kuitenkin on, että kalleimmat lehdet ovat usein myös arvostetuimpia. Kun tiedeyhteisö asettaa jäseniään järjestykseen, katsotaan usein ensimmäisenä tutkijan tuottamia julkaisuja. Mitä arvostetummissa lehdissä tuloksiaan on julkaissut, sitä paremmat mahdollisuudet tutkijalla on tulla siteeratuksi muiden töissä, löytää hyvä työpaikka, kerätä tutkimusrahoitusta ja olla osana määräämässä tutkimusalan kehityssuuntaa. Jos julkaisee tuloksiaan lehdissä, joita kukaan ei tunne tai joissa julkaisemista ei pidetä meriittinä, on pahimmassa tapauksessa pian entinen tutkija.

Osa tutkijoista on ryhtynyt boikotoimaan röyhkeimpiä kustantajia ja esimerkiksi taannoinen Tiedon hinta -kampanja keräsikin lähes 3000 allekirjoitusta suomalaiselta tai Suomeen läheisesti kytkeytyvältä tiedeyhteisöltä. Määrä on pienen maan mittakaavassa suuri ja kampanja askel oikeaan suuntaan. Kustantajiin boikoteilla ja vetoomuksilla vaikuttamista tai edes tutkimusrahoittajien ja kustantajien keskinäisiä neuvotteluja tehokkaampaa voi kuitenkin olla järjestää koko julkaisuprosessi tutkijalähtöisesti.

Koska tutkijat hoitavat artikkeleiden kirjoittamisen lisäksi myös editoinnin ja vertaisarvioinnin, ei arvioinnille ja julkaisulle tarvita kuin prosessin toiminnan mahdollistava verkkoalusta. Artikkeleiden ilmaisen julkaisun ja lukemisen mahdollistavia foorumeita onkin jo useita, tunnetuimpana ja suurimpana esimerkkinä arXiv, joka sisältää pääasiassa fysiikan, matematiikan, tietojenkäsittelytieteen ja taloustieteen alojen tutkimusartikkeleita. Myös muille aloille on hiljalleen syntynyt omia sivustoja, kuten biotieteiden bioRxiv ja geotieteiden EarthArXiv.

Näille foorumeille rakentuvat ns. overlay-lehdet kuten The Open Journal of Astrophysics mahdollistavat vertaisarvioinnin hoitamisen kustannustehokkaalla tavalla. Kun tutkimusartikkeli on jo julkaistu esimerkiksi arXivissa, jää overlay-lehden hoidettavaksi enää vertaisarvioinnin järjestäminen ja sen myötä tapahtuva artikkelin ”julkaisu”, eli käytännössä sivuston antama todistus hyväksytysti suoritetusta vertaisarvioinnista. Kaikki työ tapahtuu ilmaiseksi kuten ennenkin, mutta kukaan ei kääri voittoja välistä.

Ongelmana on saada lehdistä riittävän tunnettuja ja arvostettuja. Tämä vaatisi, että tutkijat lähettäisivät hyviä artikkeleitaan lehteen ja artikkelit tulisivat huomioduiksi muiden töissä. Tämä parantaisi myös lehden asemaa, mutta harva tekee näin sen pelossa, ettei tunnustusta tule ja lopputuloksena ansioluettelosta paljastuu tutkijan julkaisevan tuloksiaan ”heikommissa” lehdissä. Pelkona on jälleen olla pian entinen tutkija. Asian parantamiseksi tutkijoille onkin tarjottava pysyvämpiä työsuhteita ja varmempaa urapolkua, sillä pätkätyötä tekevän tutkijan mielessä on yleensä ensimmäisenä seuraavan rahoituskauden varmistaminen ja vasta seuraavilla sijoilla tiedeyhteisön toiminnan kehittäminen.

Tällä hetkellä julkaisutoimintaa hallitsevat kaupalliset kustantajat ovat tiedemaailman tupakkayhtiöitä, jotka tietävät tuotteidensa aiheuttavan syöpää, mutta jotka härskisti jatkavat toimintaansa, koska tutkijat ovat koukussa. Osa sinnittelee irti, mutta suurin osa tutkijayhteisöä on kuin voimaton potilas, jolle lääkäri on jo tehnyt syöpädiagnoosin mutta joka jatkaa röyhyttelyä koska ei tottumukselleen mitään voi.

Yhteiskunnan on nyt puututtava peliin ennen kuin potilas kuolee. Tutkimusinstituuttien rahoitusmallien on ensi tilassa muututtava sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla siten, että uudet julkaisumuodot tunnustetaan paitsi kelvollisiksi, myös arvokkaiksi ja tutkijat ohjataan julkaisemaan tutkimustuloksensa voittoa tavoittelemattomissa ja kaikille vapaan lukuoikeuden tarjoavissa julkaisukanavissa. Iso askel oikeaan suuntaan otetaankin eurooppalaisen Plan S -ohjelman myötä, mutta valmista ei vielä tule. Kustannuksia ei tule pelkästään vähentää, vaan ne on vietävä absoluuttisen minimiin, sillä se on tänä päivänä avointen julkaisufoorumien ja overlay-lehtien myötä mahdollista.

Yksittäisen rivitutkijan vaikutusmahdollisuudet voivat prosessissa olla verrattain pieniä, mutta kun muutoksen aika koittaa, tutkijoiden on kaikin tavoin oltava osa sitä. Tai vielä paremmin: yksittäistenkin tutkijoiden on syytä pyrkiä edistämään muutosta kaikin tavoin.

Jaa kirjoitus somessa

Samankaltaiset julkaisut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sosiaalinen media

Facebook343
Instagram38
RSS

Aihepilvi

Arkistot