Elina Palmgren
Elina Palmgren

Kun epäonnistuin – ja opin olemaan välittämättä siitä

| | Ei kommentteja

Nykyään suhtaudun lähinnä säälivästi nuorempaan itseeni, joka pelkäsi epäonnistumista kuin ruttoa. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä useammin voin vaan kohauttaa olkia tai nauraa epäonnistumisille ja noloille sattumuksille. Onneksi. Tätä menoa eläkeläisenä olen onnellinen hällä väliä -mummo.

Ensimmäisen kerran epäonnistumisten sietämistä jouduin harjoittelemaan toden teolla yliopisto-opintojen alkaessa. Huomasin melko pian opintojen alettua, etten ole opiskelijaporukassa millään mittarilla se penaalin terävin kynä. Harjoittelinkin siis aktiivisesti kysymään neuvoa ja pyytämään apua muilta, kun en jotain osannut tai ymmärtänyt. Näin jälkeenpäin ajateltuna tukeuduin välillä liikaakin muiden neuvoihin, enkä uskaltanut ajatella itse.

Myös työskentely eri tutkimusryhmissä on kasvattanut siihen, että usein joutuu myöntämään, ettei osaa ja ymmärrä, ja pyytämään apua. Onneksi olen sattunut vain sellaisiin ryhmiin, joissa tyhmiinkin kysymyksiin on suhtauduttu kärsivällisesti.

Pystyn suhtautumaan useimpiin menneisiin epäonnistumisiin huumorilla ja yleensä jättämään ne taakseni. Onnistuin kuitenkin kaivamaan muististani kolme edelleen nolottavaa, mutta lähinnä naurattavaa, sattumusta yliopistourani varrelta:

1. Tein (muistaakseni toisena opiskeluvuonna) tieteellisen ohjelmoinnin kurssin harjoitustyötä, jossa tarkasteltiin lämmönjohtuvuutta. Tein lopputyötä varten kuvaajia ja mielestäni ne näyttivät tylsiltä. Keksin kokeilla negatiivisia lämpötilan arvoja, joilla totta tosiaan sai paljon mielenkiintoisempia kuvaajia. Pian palautettuani työn hoksasin tietenkin käyttäneeni absoluuttista lämpötila-asteikkoa ja lähetin häpeissäni assistentille viestin, jossa pahoittelin, kröhöm, epäfysikaalista lämpötilan valintaa.

2. Ollessani töissä kosmologian tutkimusryhmässä, tein joitain laskelmia Mathematica-ohjelmistolla. Kun ohjelmaa käytti etäyhteydellä, sillä oli tapana melko usein kaatua. Ohjelman sammuttamisesta huolimatta, kerneli saattoi kuitenkin jäädä pyörittämään laskuja loppuun. Yhtenä kauniina päivänä käyttämäni tietokoneen adminina toiminut professori tulikin pyytämään, että kävisin pysäyttämässä yhden villiintyneen kernelini. ”Se laskee varmasti jotain erittäin hienoa ja hyvin monimutkaista, mutta se on laskenut sitä nyt kolme kuukautta.” Hups. Kerneli ei todellakaan ollut laskemassa mitään laskua, vaan se oli jumittunut pyörittämään itsekseen jotain ikuista luuppia.

3. Teimme ohjaajani kanssa kosmologista simulaatiota, johon liittyen yksi minun tehtävistäni oli säätää aloitusparametreja ja käynnistää simulaatio. Yritimme saada ohjelmaa toimimaan, mutta aina se tyssäsi johonkin. Muutaman viikon kuluttua ohjaajani keksi kysyä, millaisia aloitusparametreja olin käyttänyt. Parametrit osoittautuivat niin järjettömiksi, että simulaatiot olivat menneet nurin niiden takia. Tämän jälkeen häpesin itseäni yhden illan sängyssä peiton alla ja ajattelin, etten ikinä kehtaa mennä takaisin töihin. Ohjaajani ei kuitenkaan tuntunut enää edes muistavan koko asiaa, kun korvat luimussa hiivin töihin seuraavana päivänä.

Tällaisia virheitä sattuu kuitenkin kaikille ja itse luen ne jo samaan sarjaan kuin lapsena sattuneet mokailut, kuten rappusilta hyppimisen kilpailu (viidenneltä rapulta päädyin pää edellä päin vastapäistä ovea) tai kaverin yllytyksestä koiranruuan syöminen (ei ollut hyvää, mutta kissanruoka oli vieläkin pahempaa). Näille voi siis jo täysin nauraa, vaikka muistaakin, kuinka suurilta asioilta ne tapahtumahetkellä tuntuivat (tai kuinka paljon päähän silloin sattui).

Kokemuksen syvällä rintaäänellä möristynä suurin mokani yliopistourani aikana on ollut kuitenkin päätös suorittaa kandin opinnot kahdessa vuodessa. Olisin varmasti oppinut paljon enemmän, jos olisin tyytynyt suorittamaan kurssit normaaliaikataulussa, mutta ahnehdin silti liikaa kursseja – ja opin vähemmän. Jostain syystä kuvittelin, että opintojen nopea suorittaminen olisi suurikin meriitti. No ainakaan minun mielestäni se ei sitä ole.

Nuoria ei mielestäni saisi hoputtaa opinnoissaan tai elämässään muutenkaan. Heille pitäisi antaa aikaa oppia. Niin opinnoistaa kuin epäonnistumisistaan.

Jaa kirjoitus somessa

Samankaltaiset julkaisut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sosiaalinen media

Facebook343
Instagram38
RSS

Aihepilvi

Arkistot