Viime viikolla erästä julkaisua toimittaessani sain työpöydälleni artikkelin, johon minun oli tarkoitus tehdä enää pieniä toimituksellisia muutosehdotuksia. Lähinnä tehtäväni oli pitää huolta tekstin luettavuudesta ja bongata pienet virheet. Aika nopeasti kävi kuitenkin ilmi, ettei artikkeli korjauskierroksenkaan jälkeen yltänyt julkaisun vaatimalle tasolle, ja ehdotin päätoimittajalle artikkelin hylkäämistä. Sinä hetkenä tajusin olevani Reviewer 2.

Reviewer 2 on akateemisen julkaisuprosessin vihatuin henkilö. Jokaisessa itseään kunnioittavassa akateemisissa julkaisuissa on anonyymit arvioijat, jotka kommentoivat artikkelikäsikirjoituksen tieteellistä laatua ja tekevät tekstiin muutosehdotuksia. Muutosehdotukset saattavat olla pyyntöjä tehdä pieniä tarkennuksia, tai ne saattavat kyseenalaistaa koko tutkimuksen laadun. Kokonaisarvion artikkelin julkaisukelpoisuudesta voi saada esimerkiksi seuraavanlaisella skaalalla:

Sopii julkaistavaksi.
Sopii julkaistavaksi korjauksin.
Ei sovellu julkaistavaksi nykyisessä muodossaan, mutta saattaa sopia oleellisten muutosten jälkeen (tarvittaessa artikkeli arvioidaan uudelleen).
Ei sovellu julkaistavaksi.
Suositellaan julkaistavaksi eriluontoisessa julkaisussa.

Arvioijia on yleensä kaksi, ja Reviewer 2:ksi nimitetään sitä henkilöä, jonka lausunnon mukaan toisen arvioijan hyväksymä – ehkä jopa ylistämä – käsikirjoitus on paskaa. Eikä asiaa sanota mitenkään nätisti. Tai ehkä sanotaan, mutta palautteen vastaanottaja ei kykene näkemään arviossa mitään muuta kuin tulikirjaimin ruudulla liekehtivän: ”Paskaa.” Ja koska tyrmäyksen kohteena on artikkeli, johon kirjoittaja on vuodattanut viimeisen vuoden hiet, veret ja kyynelet, on myös arvioijan kommentti raivostuttavaa paskaa.

Facebookissa näiden tuntemuksien purkamista varten on ryhmä nimeltä Reviewer 2 Must Be Stopped. Nimensä ja yleisimmin jaetun sisältönsä mukaan ryhmä kyseenalaistaa käsikirjoituksen hylänneen tai siihen isoja muutoksia vaatineen arvioijan ammattitaidon. Ryhmässä on hyvä päästellä höyryjä ja saada vertaistukea. Kuten Opakin on kirjoittanut, palautteen vastaanottaminen saattaa olla hankalaa.

Välillä arvion kyseenalaistaminen on myös täysin oikeutettua. Kakkosarvioijaksi on saattanut valikoitua ihminen, joka ei tunne tutkimuksen tarkkaa alaa kovin hyvin tai joka ei ole viitsinyt perehtyä tekstiin riittävällä pieteetillä. Lukematta paskaa. Kyseessä voi olla myös tiedepoliittinen vääntö. Etabloitunut tutkija saattaa pyrkiä toimimaan portinvartijana ja estämään uuden tavan tehdä tutkimusta. Lähipiiristäni tunnen esimerkin siitä, miten vähemmistökielen tutkimusta pyrittiin ohjaamaan tietyn ideologian mukaan. Erikseen ovat vielä narsistit, jotka eivät ole tyytyväisiä ennen kuin tekstissä on viitattu jokaiseen heidän ikinä kirjoittamaansa artikkeliin.

Reviewer 2 saattaa kuitenkin olla oikeassa. Hän saattaa olla se, joka on todella perehtynyt käsikirjoitukseen ja joka huomaa tekstin tai tutkimuksen heikkoudet. Käsikirjoituksen arviointi vaatii aikaa ja vaivannäköä, joten kiusaus ylimalkaiseen silmäilyyn on olemassa. Toisen työn hylkääminen myös tuntuu pahalta. Olenkin palautetta saadessani oppinut arvostamaan huolellisen arvioijan työtä. Kerron lopuksi kaksi esimerkkiä saamastani, hyvästä ja huonosta palautteesta.

Ensimmäinen esimerkki on arvio elämäni ensimmäisestä tieteellistä artikkelista. Jännitin arvioita kovasti ja olin erittäin helpottunut, kun päätös oli ”sopii julkaistavaksi pienin korjauksin”. Viilasin pikkujutut kuntoon ja lähetin artikkelin takaisin. Olin itse sitä mieltä, että artikkelissa oli heikkouksia, mutta olin huojentunut, etten ollut jäänyt niistä kiinni. Jälkikäteen ajateltuna saamani palaute oli pahinta, mitä sen tekstin kohdalla saattoi tapahtua. Artikkelissa on edelleen ongelmia, ja sen sisällyttäminen väitöskirjaan on vaatinut justeeraamista ja epätäydellisyydensietokykyä.

Toinen esimerkki on arvio pari vuotta myöhemmin julkaistusta artikkelista. Kumpikin arvioija oli sitä mieltä, että analyysissa oli potentiaalia mutta että teoreettinen viitekehykseni oli auttamattomasti vanhentunut. Myös tutkimustani taustoittamaan olin kuulemma kirjoittanut asioita, jotka eivät kiinnostaisi kirjan kohderyhmää lainkaan. Läpi tekstin kulkeneista kommenteista saattoi aistia turhautumisen tekstini heikkouksiin. Loukkaannuin totta kai, mutta nielin lopulta ylpeyteni ja otin näppiksen kauniiseen käteen. Lopputulos palkittiin artikkelipalkinnolla, jota en olisi koskaan saanut, jos ensimmäinen versioni olisi mennyt läpi.

Siksipä voisi Facebookiin perustaa myös ryhmän ”Sometimes Reviewer 2 Must Be Thanked”.