Todennäköisesti harva on pystynyt välttymään kuulemasta Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Tapio Puolimatkan kirjoituksen aiheuttamasta kohusta. Tekstissä Puolimatka käsittelee omien sanojensa mukaan pedofilian laillistamiskampanjaa, joka hänen mukaansa seuraa suoraan seksuaalivähemmistöjen oikeuksien laajemmasta tunnustamisesta yhteiskunnassa.

Ensimmäisenä tekstiin reagoi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta kannanotollaan ja seuraavaksi yliopiston johto sanoutui julkisesti irti Puolimatkan esittämistä näkemyksistä. Puolimatkan itsensä ja hänen kannattajiensa mielestä yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen aloitti lausunnollaan poliittiset vainot ja pyrkii rajoittamaan professorin sananvapautta. Myös esimerkiksi kansanedustaja Päivi Räsänen on julkisuudessa puolustellut Puolimatkan toimintaa.

Yliopiston johdon reaktio tekstiin koskee Puolimatkan tapaa esittää henkilökohtaiset mielipiteensä yliopiston nimissä. Puolimatka saa toki ilmaista mielipiteitään yksityishenkilönä, mutta kyseisen tekstin lopussa Puolimatkaa mainostetaan Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professorina. Myös kotisivuillaan, jossa hän kirjoituksensa julkaisi, hän esittelee itsensä professoriksi. Tästä saa vahvasti sellaisen mielikuvan, että teksti on kirjoitettu yliopiston edustajana. Samankaltaisesta toiminnasta Puolimatkaa on moitittu aiemminkin.

Kaiken lisäksi on jossain määrin tulkinnanvaraista, voiko professori ylipäätään jättää titteliään ja esiintyä pelkästään yksityishenkilönä. Esimerkiksi Professoriliiton varapuheenjohtaja Jaana Hallamaa on ottanut kantaa yleisemmin kysymykseen siitä, onko professori yksityishenkilö. Kotimaa24-sivuston mukaan hän on sanonut seuraavasti: “Professorius on professio eli vahvan yhteiskunnallisen aseman ammatti. Professorit hoitavat yhteiskunnan kannalta tärkeiksi koettuja tehtäviä, ja yhteiskunta on antanut heille tähän kuuluvan harkintavallan. Tässä mielessä professori ei voi koskaan olla vain yksityishenkilö. Varsinkaan, jos hän esiintyy professorina.”

Itselleni Puolimatka (ja hänen mielipiteensä) oli tuttu jo entuudestaan, koska hänen kirjoittamaansa oppikirjaa (Kasvatus ja filosofia) käytettiin myös Helsingin yliopiston kasvatusfilosofian kurssilla. Kurssi oli mainio, mutta kirja on kuiva, hankalaselkoinen ja vahvasti kristillistä kasvatusfilosofiaa painottava. En vaivautunut lukemaan kirjaa erityisen huolella, joten reputin sen osuuden ensimmäisellä tenttimisyrittämällä… Oikeastaan olen aika ylpeä siitä!

Aiempien kohtaamisten vuoksi olin kiinnostunut käymään läpi Puolimatkan kirjoitusta tarkemmalla kammalla. Kovin tarkkaa tarkastelua se ei kuitenkaan kestä.

Puolimatka perustelee näennäisen asiallisesti ja oikeaoppisesti lähteisiin viitaten, kuinka seksuaalivähemmistöjen oikeuksien laajentumiseen johtanut kehityskulku tulee johtamaan myös pedofilian laillistamiseen. Hän myös argumentoi, miksi tämä ei ole toivottavaa.

Ensimmäisenä kirjoituksesta paistaa esiin sen kaksinaamaisuus: Kun tarkoituksena on selkeästi perustella, miksi seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ei saisi laajentaa (tai ne olisi hyvä kieltää kokonaan), miksi tätä ei voida sanoa suoraan? Perustelu ”jos tapahtuu x, on todennäköistä, että tapahtuu myös y, siispä x:n ei pitäisi tapahtua” on klassinen kaltevan pinnan argumentointivirhe.. Tässä tapauksessa x ja y ovat seksuaalivähemmistöjen oikeuksien laajentuminen ja pedofilian laillistaminen. Jälkimmäinen ei seuraa loogisesti edellisestä, eikä ole perusteita väittää, että kehitys veisi siihen suuntaan.

Puolimatka yrittää väittää pedofilian laillistamiskampanjan olevan käynnissä mm. viittaamalla epämääräiseen internetartikkeliin, joka on julkaistu uskonnollisen abortinvastaisen järjestön nettilehdessä. Tämä lähde esitetään rinnan tieteellisten artikkelien kanssa. Itse kirjoituksessa evidenssiksi esitetään lähinnä se, että Hollywoodissa on julkaistu elokuva, joka kirjoittajan tulkinnan mukaan glorifioi pederastiaa.

Puolimatkan mukaan nykyseksologia käsittelee pedofiliaa ja homoseksuaalisuutta ”samanarvoisina seksuaalisina elämäntapoina”. Tähän seksologian rappioon ovat Puolimatkan mukaan johtaneet varhaisen seksologi Alfred Kinseyn ajatukset lasten seksuaalisuudesta. Kinsey on vaikuttanut erityisesti 40–50-luvuilla, eikä edusta modernia seksologista ajattelua — toisin kuin Puolimatka antaa ymmärtää. Muutenkaan alan käsitteistö ei vaikuta olevan kirjoittajalla erityisen hyvin hallussa. Tai todennäköisemmin: asiat on sotkettu keskenään täysin tarkoitushakuisesti.

Kirjoituksessaan Puolimatka tuo esiin myös omia vanhakantaisia, kristillisiin arvoihin perustuvia näkemyksiään siitä, kuinka seksuaalikasvatus tulisi järjestää siten, ettei se vahingoittaisi lapsia. Puolimatkan mukaan seksuaalikasvatuksessa pitäisi korostaa lasten viattomuuden vaalimista ja herättää heissä häpeää, joka hänen mukaansa suojelee heitä seksuaaliselta hyväksikäytöltä. Kirjoituksen mukaan ”häpeän tunteen katoaminen tai estyminen heikentää hänen [lapsen] kykyään vastustaa omia primitiivisiä yllykkeitään”, joihin laskettaneen tässä kontekstissa myös homoseksuaaliset taipumukset. Uhkana Puolimatka näkee myös seksuaalikasvatuksen ja sen vapaamielisten seurausten tuhoavan nuorten tulevat avioliitot, mikä haiskahtaa vahvasti aito avioliitto -ajattelulta.

Puolimatka käyttää professorin titteliään ja sen tuomaa arvovaltaa hyväkseen ajaakseen omaan uskonnolliseen vakaumukseensa perustuvia näkemyksiä. Lisäksi hän näin tehdessään yrittää verhota kirjoituksensa tieteen kaapuun. Hän esittää ajatuksensa jopa jokseenkin uskottavassa muodossa lähdeviitteineen kaikkineen, joista osa on oikeita tieteellisiä lähteitä – mutta osa epätieteellisiä ideologisia tekstejä. Puolimatka kyllä tietää, mitkä lähteistä ovat tieteellisiä ja mitkä eivät, mutta näiden esittäminen rinnakkain ikään kuin samanarvoisina ei näytä olevan hänelle ongelma. Häiritsevintä kirjoituksessa kuitenkin on se, ettei kirjoituksen tarkoitusta ja keskeisiä oletuksia koskaan ilmaista eksplisiittisesti, vaan ne on luettava rivien välistä.

Todella toivon sekä Jyväskylän yliopiston opettajaopiskelijoiden ja heidän tulevien oppilaidensa puolesta, että Puolimatkan toimintaan pystytään puuttumaan. Kenties Helsingin yliopistossa voitaisiin vihdoin myös luopua Puolimatkan kirjojen käyttämisestä kurssikirjoina.

Kiitän kollegaani Tommi Kokkosta osuvista kommenteista ja lisäyksistä alkuperäiseen tekstiini.