Lannistavat arvosanat

Kun opiskelin, sain vain hyviä arvosanoja. Paitsi siitä viron jatkokurssista, jonka torstaiaamun luennot skippasin vähän turhan usein lähinnä keskiviikon osakuntarientojen vuoksi. Harmittihan se vuosia myöhemmin viron sivuainetta kasatessani, etten tuon huolettoman fuksikevään takia saanut viron perusopintojen keskiarvoksi vitosta, vaikka olin myöhemmin käynyt Virossa hankkimassa erinomaiset kieli- ja kulttuuritaidot. Olin kuitenkin joka torstaiaamu valintani tehnyt.

Mietin tätä joutuessani pari viikkoa sitten antamaan kurssiarvosanat opiskelijoille, joiden suorituskyvyissä ja -haluissa oli aika paljon variaatiota. Tuntui melko selvältä, että opiskelija, joka kirjoitti huonosti, oli usein poissa luennoilta tai joka käytti kontaktiopetusajan alusvaatteiden tilaamiseen netistä (kyllä, tätä tapahtui), saisi kurssista huonomman arvosanan kuin opiskelija, joka oli aina paikalla lukuläksyt tehtyinä ja valmiina osallistumaan keskusteluun. Tällaisen arviointiratkaisun tekeminen oli joistakin amerikkalaisopiskelijoistani kuitenkin ”lannistavaa”.

Arvosanoista saamani kurssipalaute pääsi siis yllättämään. Ongelmani on ollut aina se, että olen vähän liian lepsu arvioija. Ja juuri kun alan oppia pois tavasta antaa ”kannustusarvosanoja”, muutan maahan, jossa mitään muuta ei oikeastaan kuuluisi antaa. Sain kurssini kuluessa tietää, että monet opiskelijoistani olivat valinneet Suomen kirjallisuus- ja kulttuurihistoriaa käsittelevän kurssini siksi, että he tarvitsivat täydennystä yleissivistäviin opintoihinsa. Ja siksi, että laitoksellani on maine helppojen nelosten jakajana. Arvosanat jaetaan University of Washingtonissa skaalalla 0,0–4,0, josta käytin skaalaa 3,1–4,0. Mielestäni melko avokätistä.

Monen kurssilaisen tavoitteena oli kuitenkin saada arvosana, jolla voisi kompensoida ”vaikeiden kurssien” huonompia arvosanoja ja päästä sisään hyvään oppiaineeseen. Humanistiset kurssit koetaan usein helpommiksi kuin esimerkiksi matemaattista osaamista vaativat kurssit, mikä on melkoinen perspektiiviharha. Kaikkia taitoja voi toki harjoitella, mutta monelta opiskelijalta tuntuu puuttuvan ymmärrys siitä, että myös analyysi- ja kirjoitustaidot ovat asioita, joihin toisilla on enemmän luontaisia taipumuksia kuin toisilla.

Opiskelijat tulivat siis kurssilleni odotuksin, joita en voinut enkä halunnut täyttää. Haluttuihin oppiainesiin sisäänpääsyyn tarvitaan usein keskiarvoksi 3,5, joten monella oli varmasti toiveissa sen ylittävä arvosana. Fair enough, mutta onko se fair, että rankaisen keskusteluihin osallistuvaa, upeasti kirjoittavaa ja ahkeraa opiskelijaa antamalla huonosti argumentoivalle ja laiskalle opiskelijalle saman arvosanan kuin hänelle? Sitä arvosanainflaatio nimittäin tarkoittaa. Epäreilu on myös systeemi, joka tuuppaa opiskelijat jatkuvaan prässiin selviytymään koulutusputkesta, jossa vain parhaan arvosanan saamisella on väliä.

Kukaan ei voi yksin tehdä arvosanainflaatiolle mitään. Kotilaitoksellanikin minulle vihjattiin, että on hyvä, jos saan maineen lepsuna arvioijana, sillä kilpailemme opiskelijoista muiden humanististen laitosten kanssa. Rahoitus riippuu opiskelijamääristä, ja opiskelijat myös konkreettisesti maksavat suorituksistaan. Amerikkalaisille opiskelijoille ei ole vieras ajatus se, että maksaessaan kurssista he maksavat myös hyvästä arvosanasta. Kukaan ei halua tehdä riskisijoituksia, eikä omaa vastuuta sijoituksen hoidosta välttämättä ymmärretä.

Tulen myöhemmässä postauksessani palamaan opintojen maksullisuuteen, mutta palataan sitä ennen vironopintoihini. Suurimman osan Viron kielen ja kulttuurin opinnoistani suoritin Tarton yliopistossa. Opiskelu Tartossa oli enemmän kuin antoisaa, mutta saamani arvosanat olivat melko lannistavia. Sain nimittäin jokaisesta kurssistani arvosanaksi A:n – riippumatta siitä, miten keskiviikkoiltani vietin.

2 Kommenttia

  1. Sami Eskelinen

    Jatko-opintoihin haettaessa huippuyliopistot katsovat seuraavia kriteerejä:
    1) Keskiarvo
    2) Kurssien vaativuus; suorititko Honors-tason fysiikkaa, fysiikkaa insinööreille, vai fysiikkaa lääkishakijoille?
    3) Harrastukset, vapaaehtoistyö, työ, järjestötoiminta, tutkimus?
    4) Yleisten sisäänpääsykokeiden tulokset (GRE) , yliopiston omat sisäänpääsykokeet (fysiikalla varsinkin), muut kokeet (englanti ym)
    5) hakijan motivaatiokirje
    6) suosituskirjeet (3:lta eri professorilta)
    7) haastattelu, ehkä jopa toinenkin haastattelu riippuen oppilaitoksesta.

    University of Washingtoniin pääsee perustutkintoa opiskelemaan noin puolet hakijoista, eli se ei ole kovin kilpailuhenkinen ainakaan kandi-vaiheessa.

    Mitä arvosanoihin tulee, niin reiluinta olisi luentojen alussa kertoa tarkasti mimmoisesta työstä/aktiivisuudesta saa 4 ja mistä 3…

    Jos sanoo, että pitää olla aktiivinen tunnilla, jotta saa nelosen niin se ei kerro mitään. Esim. onko aktiivisuus sitä, että viittaa kerran vai kymmenen kertaa tunnin aikana?
    Mimmoisesta esseestä saa 4/3/2/1 ? Jos vieressä istuu Shakespear ja itse on vasta aloittanut kirjoitusuransa, niin saako toinen 3 vaikka on kehittynyt huimasti, koska vieressä on ammattikirjoittaja? Tämmöiset asiat minua on ainakin häirinnyt humanisti-aineiden arvostelussa.

    • Hanna-Ilona Härmävaara

      Kiitos kommentista! Systeemi tosiaan ohjaa opiskelijoita keskittymään arvosanoihin, mikä on näin ulkopuolisen näkökulmasta melko irvokasta. Ja mikäs siinä, että hyviä arvosanoja halutaan, mutta kuten jokaisen kurssini alussa sanon, minä annan opettajana parhaani ja toivon opiskelijoiden tekevän samoin. He saavat toki panostaa haluamallaan intensiteetillä, mutta panostus näkyy sitten arvosanassa.

      Mainitsit, että UW:iin pääsee puolet hakijoista. Tiedän asian, ja olen pohtinut sen vaikutusta opiskelija-ainekseen. Kurssieni opiskelija-aines on ollut akateemisilta valmiuksiltaan aika vaihtelevantasoista. Olen miettinyt, onko syynä se, että perus- ja lukiokoulutuksen tasot ja sisällöt vaihtelevat huimasti kouluittain. Toisaalta olen miettinyt kalliin koulutuksen vaikutusta. Kaikkein kovin huippu (sis. urheilijat) saa tietenkin opintojaan varten stipendit, mutta jääkö hyvää keskitasoa ulkopuolelle ja esimerkiksi halvempiin community collegeihin siksi, ettei UW:ssa opiskeluun ole varaa? Jos näin on, onko hakijoissa ns. raha on paras merittiini -tyyppisiä opiskelijoita enemmän kuin toivoisi? Ja toki silläkin on merkitystä, että yliopisto tarjoaa yleissivistävää opetusta, johon Suomessa keskittyy lukiokoulutus. Kaikki eivät voi olla hyviä kaikissa aineissa – en minäkään ollut lukiossa.

      Mitä tulee arviointikriteereihin, julkaisen ne aina syllabuksessa, mutta tarkkaa asteikkoa en koe tarpeelliseksi laittaa esim. siitä, millaisella viittaamismäärällä saa millaisia tuntiaktiivisuuspisteitä. Muutenkin tuollaisella laskentakaavalla voi tulla aika huonoja tuloksia. Olen kvaliteetin, en kvaniteetin ystävä. Muutenkin tuntiaktiivisuutta on helpompi todentaa, kun opettaa maksimissaan 30 hengen kursseja.

      Oli muuten kiinnostavaa, miten opiskelijoiden itsearvio varioi juuri tuon osallistumisen suhteen (arviointikriteereinä läsnäolo, lukutehtävien tekeminen, pienryhmäkeskusteluihin kontribuoiminen ja koko ryhmän kesken keskustelu). Pyysin opiskelijoita antamaan arvosanan osallistumisesta itselleen, ja oli kiinnostavaa, miten jotkut antoivat kirkkain silmin itselleen nelosen, vaikka arviointikriteerien mukaan eivät sitä missään nimessä ansainneet, kun taas monet nelosen ansainneet antoivat itselleen alemman arvosanan.

      Koska humanisitisissa aineissa ei ole yhtä oikeaa vastausta, on tärkeä antaa arviontikriteerit. En kuitenkaan halua tehdä niitä liian tarkoiksi, koska essee ei ole mikään kaava, jonka voi ”ratkaista oikein”. Haluan antaa tilaa ajattelulle ja oppia itsekin jotain. Teetin myös luovia ja tehtäviä, ja niitäkin on helppo arvioida tietyn, ennalta kerrotun kriteeristön mukaan.

      Arviointi ei siis ole humanistisissakaan aineissa niin randomia tai subjektiivista kuin voisi äkkiseltään kuvitella (toki kaikki arviointi on jollain tapaa subjektiivista). Silti esimerkiksi esseen arvosanaan vaikuttaa kokonaisuus, eikä sitä voi täysin aukottomasti jakaa kriteereitä varten osiin. Kirjoitustaito kehitty lukemalla ja kirjoittamalla, ja ellei niiden parissa ole viettänyt aikaa, on hankala yhden kymmenviikkoisen kurssin aikana kehittyä huimasti. Palkitsen kuitenkin aina kehittymisen – sitähän varten opiskelu on. On tärkeä muistaa myös se, että kuten kaikki muutkin, myös luokan shakespeare voi kehittyä.

      Viimeisenä tähän liittyy varmasti myös se, että esim. esseen arviointi saattaa tuntua todella henkilökohtaiselta. Siihen kuitenkin lataa oman ajattelunsa, eikä ole kiva saada palautetta siitä, että ajattelussa on jotain vikaa. Siitä on myös hankalin antaa palautetta, mutta se on pakko tehdä. Olen itsekin ollut humanistiopiskelija, joten muistan kyllä, miltä tuntuu saada täystyrmäys omasta ajattelustaan. Yliopistourani heikoimmasta esseestä saamani palautteen muistan yhä, ja on totta, että olin mennyt analyysissani täysin metsään. Palautteen saaminen kirpaisi silloin, mutta muistan itse asiasisällön paljon paremmin kuin monen asian, josta olen saanut täydet pisteet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© 2024

Teeman luonut Anders NorenYlös ↑