Tätä tekstiä kirjoittaessani alkaa hiljalleen lähestyä vuosi väitöspäivästä. Samaan aikaan blogissamme on pohdittu, miten tavallinen työnteko jää sankaritarinoiden alle. Tämän vuoksi ajattelin kuvata, mitä arkinen aherrus on tarkoittanut minulle edellisen 12 kuukauden aikana.

Apurahojen hakua. Vaikea sanoa tarkkaan, kuinka monta hakemusta olen näpytellyt kuluneen vuoden aikana. Post doc –rahoitusta voi hakea väitösluvan myöntämisestä asti. Karkea arvioni on, että vuoden aikana olen tehnyt noin 15 hakemusta. Ensimmäinen isompi osuikin kohdalle, kun saimme perheen liikkuvuusapurahan, jonka turvin lähdimme Iso-Britanniaan vuoden alusta. Sisällä olevia hakemuksia on viisi pienempää pätkää ja kovan urakan takana ollut Suomen Akatemian tutkijatohtorin hakemus. Nykyiset apurahat kantavat syksyn lopulle, jonka jälkeen tilanne on (toistaiseksi ainakin) avoin.

Aineistot. Olennaista oli jo ennen omaa väitöstäni hahmotella, mihin suuntaan tutkimus jatkuu. Uuden tutkimusaineiston kerääminen alkoikin osittain jo ennen väitöstä. Yhdessä hankkeen tutkijoiden kanssa olemme keränneet yhden aineiston kokonaisuudessaan, väitökseni jälkeen pilotoimme myös toisen aineistonkeruun. Tiimi jatkaa parhaillaan aineiston keruuta Suomessa ja minä opiskelen uutta analyysimenetelmää Briteissä.

Käsikirjoitukset. Olin syksyn 2017 palkallisena post docina kirjoittamassa englanninkielistä artikkelia projektille, jonka aineistoon en ollut perehtynyt aikaisemmin. Syksyllä aika meni opetuksen ja uuden projektin parissa, joten artikkelin työstäminen oli hidasta. Artikkeli lähti vertaisarvioon neljä kuukautta suunniteltua myöhemmin. Puhumattakaan siitä ikuisesti arviossa pyörineestä väikkäriin liittyvästä artikkelista, joka ei tunnu löytävän itselleen sopivaa journaalia sitten millään ilveellä tai toisesta yhteiskirjoituksesta, jonka oma osuuteni odottaa aloittamistaan. Onneksi kaksi yhteiskirjoitettua kirjalukua ovat hyvin paketissa ja yksi oma suomenkielinen artikkeli odottaa kesäkuun alun deadlinea mukavassa tilanteessa. Koska keskeneräisyys ja sen kestäminen tuntuvat olevan olennainen osa tätä työtä, aloitamme torstaina brittiläiläisen tiimin kanssa uuden aineiston analyysiä.

Kansainvälinen liikkuvuus ja konferenssit. Konferensseja on mahtunut vuoteen jonkin verran, samoin väikkärin tiimoilta tulleita kutsupuheenvuoroja. Eniten kuitenkin odotan toukokuun konferenssia, jossa tapaan jälleen vastaväittäjäni.  Olen tietoisesti päättänyt, että keskityn nyt täällä Briteissä oloon ja verkostoitumiseen enemmän paikallisella tasolla.

Opetus ja ohjaus. Opetin keväällä yhden intensiivikurssin ja syksyllä oli vuorossa isomman kurssin yhteissuunnittelua, massaluentoineen ja arviointeineen. Briteissä olen mukana muutamissa viikottaisissa opiskelijaohjauksissa, pidän yhden lyhyen puheenvuoron ja yhden pidemmän luennon väikkärituloksista. Lisäksi suunnitteilla on keväälle vielä yhteistyössä toteutettava metodinen workshop.

Muut akateemiset kuviot. Väitöksen korvilla olin mukana Helsinki Challenge –kilpailun semifinaalitiimissä. Olen toiminut kahdessa journaalissa arvioitsijana. Kesäkuussa olen Suomessa järjestettävän konferenssin konferenssisihteeri. Kirjoitan tämän blogin lisäksi nykyisen myös toista blogia.

Tämä kuvaa melko kattavasti työn arkea väitöksen jälkeen. Työaika on keskimäärin normaalia viikkorakennetta noudatteleva. Väitöksen jälkeen muuttui kaksi asiaa: työkenttä laajeni ja moninaistui, mutta samalla paineet kuitenkin vähenivät. Vuosi on lopulta pitkä aika tehdä töitä. Olen ollut tyytyväinen siihen, että olen saanut oppia ja olla niin monessa mukana. Kriittisinä hetkinä olen pohtinut, että julkaisuja olisi ollut hyvä saada ulos nopeammin. Toisaalta uudet rahoitukset tarvitsevat uusia projekteja, joten valinta tutkimuksen uuden hankkeen käynnistämiseen on sinällään perusteltu. Olen pystynyt pitämään työn ja perheen tasapainossa melko mukavasti – siitä aion pitää kiinni jatkossakin. Joskus kuitenkin kipuilen työn jatkuvuuden/jatkumattomuuden äärellä. Pääsäätöisesti vire on positiviisen puolella ja odotan innolla, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan!