Olli-Pekka Tikkanen
Olli-Pekka Tikkanen

Lisää liian kilttejä tutkijoita

| | | | Ei kommentteja

Elinan muutama viikko sitten julkaistussa tekstissä mainitaan joitain ominaisuuksia, joita odotamme huippututkijalta. Huippututkija julkaisee paljon. Korkean julkaisumäärän saavuttaakseen huippututkija tekee säännöllisesti ylitöitä. Tutkijoiden vuotuinen työaika on 1624 tuntia, mutta todelliset työmäärät ovat paljon suurempia ja mikä pahempaa suuria työmääriä glorifioidaan. Sen sijaan, että keskusteltaisiin miten tehokas ihminen on työskennellessään tällaisia määriä tai miten terveellistä jatkuvat ylityöt ovat yksilölle, työn sankareita ihaillaan.

Toinen Elinan yhteiskirjoittama teksti kuukauden takaa käsittelee ahtaita rooleja tutkijayhteisössä. Olen myös itse kokenut, että tieteessä vallitsee eräänlainen maskuliininen ‘hyvä jätkä’ -kulttuuri. Pitkään ajattelin, että menestyäkseni tieteessä ja elämässä myös minun on oltava yksi maskuliinisista jätkistä. Onneksi omassa fyysikko-, työ-, ja lähipiirissäni on myös sellaisia ihmisiä, jotka ovat saaneet minut ymmärtämään, että saan olla juuri sellainen kuin olen. Kiitos teille.

Suuremmassa tiedeyhteisössä vallitsevaa maskuliinisuuden kulttuuria pidän erittäin vaarallisena. Minusta tuntuu, että tässä kulttuurissa tutkimuskenttä nähdään sotatantereena, missä jokainen tutkija yrittää huijata toisia ja varsinkin liian kilttejä tutkijoita. Tällä sotatantereella työtunteja ei lasketa eikä armoa tunneta. Vaarallista tällainen ajattelu on, koska näemme maailman sellaisena kuin sen ajattelemme. Tarinoista tulee liian helposti vallitseva totuus, jolle ei voi tehdä yhtään mitään.

Liian kiltti tutkija on hillitön oksymoron. Miten voi olla liian kiltti? Minusta meidän kaikkien pitäisi olla liian kilttejä tutkijoita, lempeitä ja hyväksyviä toisillemme ja itsellemme.

Jaa kirjoitus somessa

Samankaltaiset julkaisut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sosiaalinen media

Facebook333
Instagram34
RSS

Aihepilvi

Arkistot