Alkuvuonna olen jo ehtinyt suunnitella muutaman ulkomaille suuntautuvan ja useamman Suomen sisäisen työmatkan sekä yhden lomamatkan ulkomaille. Samalla olen pohdiskellut kovasti matkailun ympäristövaikutuksia.

Suomalainen tutkijayhteisö on hyvin yksimielinen siitä, että ihmisen toiminnalla on suuri merkitys ilmastonmuutokseen. Syiden yksityiskohdista ja vaikutusmekanismeista yksimielisyyteen pääseminen lienee hyvin vaikeaa, koska ilmiö on niin monimutkainen, mutta ihmisen osallisuudesta ja ilmastonmuutoksen aiheuttamasta globaalista uhasta ollaan yhtä mieltä.

Tätä taustaa vasten on mielestäni nurinkurista ja tekopyhää, että tutkimustyöhön ajatellaan niin kiinteästi kuuluvan aktiivinen työmatkailu (siis työaikana tapahtuva matkustaminen; matkat kodin ja työpaikan välillä ovat aivan oma lukunsa). Erityisesti tutkijoiden ulkomaille suuntautuvien lentomatkojen määrä on tästä vinkkelistä katsottuna suuri.

Usein työmatkailusta aiheutuvat päästöt laskettanee työnantajan päästöiksi eikä työntekijän päästökuormaan, mikä saattaa huojentaa yksittäisen tutkijan mieltä. Kuitenkin esimerkiksi Helsingin yliopiston työntekijöiden matkustusohjeessa sanotaan eksplisiittisesti:

”Päästömaksuja ei suoriteta. Ympäristönäkökohdat voidaan huomioida matkapäätöstä harkittaessa käyttämällä päästölaskureita. Näillä voidaan katsoa matkan aiheuttama kuorma ympäristölle.”

Ympäristökuormasta huolehtiminen ja matkapäätöksen tekeminen jää siis joka tapauksessa tutkijan omille harteille. Työntekijän täytyy itse päättää esimerkiksi se, maksaako hän omista rahoistaan em. päästömaksun. Päästömaksun voi maksaa esimerkiksi Maan ystävät ry:lle tai Atmosfairille. Erilaisia liikenteen päästöjä arvioivia laskureita tarjoavat mm. edellä mainittu Atmosfair, Ekokumppanit oy sekä lentoyhtiöt kuten Finnair. Laskureiden antamat tulokset vaihtelevat ja ovat ainoastaan suuntaa-antavia, sillä lopulliset luvut riippuvat paljon tehdyistä lähtöoletuksista. Kannattaa myös ottaa huomioon se seikka, että laskurit ilmoittavat ainoastaan hiilidioksipäästöt, mutta eivät monia muita matkailun ympäristörasitteita.

Tiedeyhteisön tarkoituksena ei ole toimia yhteiskunnan moraalin vartijana, mutta tällaisissa asioissa sen soisi toimivan omien opetustensa mukaan ja esimerkkinä muille. Tarkasteluun kannattaisi ottaa ainakin konferenssimatkojen järjestämispaikat (hyvä saavutettavuus julkisen liikenteen yhteyksillä), mahdollisuus videoneuvotteiluihin ja muihin sähköisiin yhteydenpidon tapoihin varsinaisten kokousten järjestämisen sijaan sekä työmatkoista koituvien päästöjen kompensaatiomaksujen maksaminen.

En halua sanoa, että työ- tai lomamatkailua pitäisi lopettaa kokonaan, mutta toivoisin, että ympäristökuormitus (ja matkailun muut eettiset näkökohdat) otettaisiin myös yliopistolla paremmin huomioon. Sosiaalisten kontaktien luominen ja ylläpitäminen on kuitenkin hyvin keskeisessä asemassa tieteen edistymisen kannalta, ja harva tutkija pystyy välttämään matkustamista.

En halua myöskään sanoa, että tutkijan ammatti olisi ainoa ammatti, johon matkustaminen kuuluu, päästömaksuilla voitaisiin ratkaista ongelmaa tai että maksuja keräävien tahojen välillä valitseminenkaan olisi ongelmatonta. Ongelma on monimutkainen ja panostuksia tarvitaan myös yhteiskunnan tasolla. Jokaisen olisi kuitenkin syytä pohtia myös omien valintojensa vaikutuksia.