Idiootti.
Olen junassa matkalla maahan, jossa minua odottaa työntäyteinen koulutus- ja verkostoitumistapahtuma. Aluksi yritin pakata mukaani kannettavan tietokoneen mutta lopulta totesin, että pärjään varsin hyvin vain kännykkääni käyttäen. Aikaa täysistä päivistä ei liikene kuitenkaan kuin ehkä muutamaan sähköpostiin vastaamiseen, ja kannettava tietokoneeni on niin paksu, ettei se mahdu käsimatkatavaralaukun tietokonetaskuun. Nyt kolisevassa junassa kuitenkin tajuan, että blogitekstikin pitää kirjoittaa. Tämän ajattelin tehdä esimerkiksi lennon aikana, koska takaisin kotona olen vasta silloin, kun tekstin pitäisi olla jo julkaistu. Olen idiootti.
Sekä tutkijan että tuotepäällikön tehtävä voi olla hyvin liikkuvainen. Ensimmäisen tuotepäällikkö-vuoteni perusteella ajan työssäni autolla noin 30 000 kilometriä vuodessa mutta käytän myös ajoittain junaa ja lentokonetta. Hiilijalanjälkeni on takuulla kasvanut, vaikka kaasua painavan kenkäni koko onkin pysynyt samana. Tämän ongelman ratkaisisin mielelläni käyttämällä joukkoliikennettä enenevässä määrin, ainakin silloin, kun minun ei tarvitse kuljettaa isoa näyttelykuormaa mukanani. Junassa tai bussissa nököttäessä töidenkin tekeminen on tehokkaampaa, kun koko matkustusajan voi käyttää hyödyksi.
Olen aina ollut hyvä keskittymään tuntemattomissa ympäristöissä, mitä liikkuvan työn tekeminen usein vaatiikin. Kukaan ei keskeytä minua, vaikka hälinää onkin. Minusta on tullut mestari puhelimen käyttämisessä työntekoon, ja sähköpostien lähettäminen on melkeinpä mukavampaa sillä tavoin. Kuulunhan tekstarisukupolveen, joka aloitti kiivaan naputtamisen jo 11-vuotiaana.
Olen oppinut, että tuotepäälliköillä ja muilla myyntimaakareilla on monenlaisia paikkoja hoitaa töitään: joillakin työnteko tapahtuu vain ja ainoastaan kotitoimistoissa, joillakin on tavanomainen toimistotyö ja joillakin on tapana hoitaa työtään pääasiassa hotelleista ja kulkuvälineistä käsin. Useimmilla, kuten minullakin, nämä kolme tapaa sekoittuvat iloisesti. Tapoja on melkein yhtä paljon kuin tekijöitään, vaikka työn luonne määrittää paljon sitä, saako työnteon paikan valita itse.
Itse olen rytmittänyt työntekoani pääasiassa siten, että yrityksemme toimistolla hoidan asiat, joihin tarvitsen muiden mielipiteen tai apua. Toisinaan kaipaan myös materiaalia toimistolta tai vain työpisteen, josta löytyy kaikki tarvitsemastani JÄTTIMÄISESTÄ taskulaskimesta lähtien. Välillä on puolestaan päiviä, kun teen keskittymistä vaativaa esitelmää tai monotonista ja virhealtista hinnastojen ja sopimusten päivitystä, jolloin valintani on jäädä kotiin etätöihin. Työmatkoilla lähetän paljon sähköposteja, sovin tapaamisia ja opiskelen tuote- ja menetelmätietoa, eli teen asioita, mitkä pystyn hoitamaan nopeasti ja siististi pois alta.
Työssäni liikuttavinta on ehkä kuitenkin se, että käytän kerrostalon kokoista laskinta lähes jokaisena toimistopäivänäni.
Itse ajattelen sekä liikkuvan että etänä tehtävän työn edellyttävän etenkin kahta asiaa: Oma-aloitteista asennetta työntekijältä ja luottamusta työnantajalta. Liikkuva työ vaatii usein joustamista molemmilta, mutta parhaimmillaan se on mitä tehokkain työnteon muoto. Olen sitä mieltä, että tällainen työ sopii niille, jotka haluavat suunnitella omat aikataulunsa ja pitävät vaihtelusta, mutta myös niille, jotka haluavat tehdä toimistotyötunteja ja rakastavat rutiineja! Tai niille, jotka unohtavat ottaa mukaan kannettavan tietokoneen ja kirjoittavat blogitekstin kännykkää käyttäen! Oleellisinta on, että työ tehdään hyvin.
Vai onko? Kerrohan, hyvä lukija, missä sinä teet työsi? Entä missä haluaisit sitä tehdä?
Itsekin rytmitän työni eri paikkojen välille, mutta lähinnä siten, että kotoa (tai yleisemmin muualta kuin työpaikalta) käsin vain luen, jota onneksi työtehtäviini paljon kuuluukin. Vaikka saan tehtyä töitäni periaatteessa missä ja milloin vain, jostain syystä suosin toimistoympäristöä kaikkein eniten keskittymistä vaativiin tehtäviin. Tämä on vähän paradoksaalista, sillä toimistollani on usein hälinää ja ihmiset liikkuvat paljon, mutta koen ympäristön stimuloivimmaksi työni vaatimien laskelmien tekemiseen. Kenties fyysikko vaatii edes nähdä liitutaulun, vaikkei suoraan sen parissa työskentelisikään.
Onneksi en kuitenkaan ole sidottu tähän, vaan pystyn työskentelemään myös muualla: kotona, kahvilassa, huomenna junassa (jossa ajattelin heittäytyä hurjaksi ja tehdä laskuja toimistoympäristön puutteesta huolimatta). Koen tämän olevan paitsi etuoikeus, myös tehokasta ajankäyttöä ja työskentelyäni motivoiva – ei häiritsevä – seikka. Kuten kirjoitit, tämä vaatii sekä itsenäisyyttä että oma-aloitteisuutta työntekijältä ja luottamusta työnantajalta, mutta kun kaikkia löytyy, päästään mielestäni parempaan lopputulokseen kuin vain yhdessä, tarkasti määritellyssä paikassa työskennellen.
Ps. On kyllä valtava laskin. :D Vaikuttava!
Heippa Tommi,
Parasta etätyömahdollisuuksissa on nimenomaan se, että jos kokee parhaiten keskittyvänsä toimistolla, saa ollakin siellä. Joku toinen puolestaan haluaa siirtyä kahvilaan, kirjastoon tai oman kotinsa rauhaan. Ihmiset kun ovat erilaisia, niin työntekomahdollisuuksienkin pitäisi olla. Mukavaa, että suuntaus on kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia, ja sanoisin että se hyödyttää kaikkia. Työntekijä, jolla on vastuuta ja vapautta, on todennäköisesti tyytyväinen ja tehokas, tekee hyvää jälkeä, eikä ole koko ajan toinen jalka ulkona ovesta (paitsi ehkä konkreettisesti!) suunnittelemassa siirtymistä toiseen työpaikkaan. Ehkä myös sairastelut vähenevät ja energiaa riittää ideoimaan työpaikasta yhä ystävällisempää ja tuottavampaa ympäristöä!
Ja eikös olekin komea laskin, tälle taskulaskimelle ei ihan joka tasku kelpaakaan!
Työnteon rytmittäminen eri työskentelypaikkojen välillä lisää myös itselläni tehokkuutta. Lukemista ja taustatyötä on hyvä hoitaa kotoa käsin, kun taas ryhmässä tehtäviä projekteja on tehokkain työstää toimistolla.
Tommin tavoin vaihteleva työympäristö myös stimuloi ja motivoi itseäni eri tavalla, kuin yhteen paikkaan sidottu työ.
Toivotaan, että tällaiset työjärjestelyt tulevat digitalisaation myötä yhä useamman saataville.
Heissan Mikko,
Samaa mieltä! Joskus tarvitsee aikaa keskittymiseen, joskus taas nimenomaan muiden apua joko konkreettisiin ongelmiin tai vain inspiroitumiseen. Luulen myös, että jos etätyön mahdollisuudet kasvavat, myös työnteko muuttuu tehokkaammaksi ja määritetään nimenomaan aikaansaatujen asioiden määrällä, eikä niinkään toimistolla roikuttujen tuntien perusteella.