Teoreettinen fysiikka ja matematiikka ovat huomattavan miesvaltaisia aloja. Esimerkiksi oman alani, kosmologian, suurimman vuosittaisen konferenssin osallistujista vain hieman reilu viidesosa oli tänä vuonna naisia, eikä naisia juuri näe alan kärkipaikoilla. Suomessakin on vain yksi naispuolinen teoreettisen fysiikan professori, eikä esimerkiksi Helsingissä ole yhtäkään naispuolista matemaatikkoprofessoria. Kuitenkin on selvää, etteivät naisten kyvyt fyysikoina tai matemaatikoina ole yhtään miesten omia vähäisempiä. Mikä sukupuolten edustuksen epätasapainon siis aiheuttaa?
Väitän tämän johtuvan ennen kaikkea roolimallien puutteesta: miespuolisten tieteentekijöiden näkyvyys mediassa on ylivoimaista suhteessa heidän naispuolisiin kollegoihinsa. Mitä enemmän näemme ja kuulemme vain miespuolisia matemaatikoita ja fyysikoita, sitä vankemmin miellämme alat miehisiksi ja pahimmillaan (sekä virheellisesti) naisille sopimattomiksi. On siis aika tuoda esiin myös naispuolisia roolimalleja.
Tunnettuja kansainvälisiä naispuolisia fyysikoita ja matemaatikoita olivat esimerkiksi äskettäin kuolleet Vera Rubin (jonka ansiosta tiedämme pimeää ainetta olevan olemassa) ja matematiikan Fieldsin-mitalisti Maryam Mirzakhani (jonka tutkimusaiheet käsittelivät mm. hyperbolista geometriaa). Tämän päivän tunnetuimpia roolimalleja lienevät Harvardin yliopiston professori Lisa Randall (joka tunnetaan paitsi hiukkaskosmologian alan huippuna, myös suosittuna populaarikirjailijana), hiukkasfysiikan tutkimuskeskus Cernin nykyinen pääjohtaja Fabiola Gianotti, sekä astrofyysikko Jocelyn Bell Burnell (joka löysi ensimmäiset pulsarit). Suomalaisista roolimalleista käyvät esimerkiksi laskennallisen aerosolifysiikan professori Hanna Vehkamäki, hiukkasfyysikko Paula Eerola, sekä avaruusfyysikot Minna Palmroth ja Emilia Kilpua.
Naispuolisten roolimallien esiintuonti on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää jatkossa on nostaa naispuolisia tieteentekijöitä esiin ennen kaikkea tieteilijöinä, ei naispuolisina tieteilijöinä. Naispuolisen tutkijan medianäkyvyyden ei tulisi käsitellä vain sitä, millaista naisena on työskennellä miesvaltaisella alalla tai kuinka ”nainenkin voi olla tutkija”, vaan yhä enemmän tarvitsemme myös juttuja, jotka esittävät erityisesti naispuoliset tieteentekijät alansa asiantuntijoina vailla sukupuoleen viittaavaa kontekstia. Viime kädessä vain tämä normalisoi tilanteen ja näyttää, kuinka lähtökohtaisesti jokainen – sukupuoli-identiteetistä tai sen puuttumisesta riippumatta – on paitsi kyvykäs, myös tervetullut luonnontieteiden tutkimuksen pariin.
Kun kirjoitat, että ”on selvää, etteivät naisten kyvyt fyysikoina tai matemaatikoina ole yhtään miesten omia vähäisempiä”, tarkoitatko naisten ja miesten keskiarvoja vai koko jakaumaa? Minkälaista tutkimusnäyttöä väitteen perusteeksi löytyy?
Ihan hyvä kysymys, mutta en osaa sanoa tutkimusnäytöstä. Pointti kun on, ettei tällaista tutkimusta nähdäkseni voi tehdä tyhjiössä, jossa koko väestön miesten ja naisten kyvykkyyttä voisi arvioida ilman tieteenalaa kohtaan tunnetun kiinnostuksen ja innostuksen kehittämien kykyjen luomaa biasta. Nähdäkseni roolimalleilla on suuri rooli tämän kiinnostuksen ja innostuksen herättämisessä.
Jos roolimalleilla on suuri rooli, miksi roolimallit (tai niiden puute) ratkaisisi erityisesti fysiikassa ja matematiikassa? Monilla muilla, alkuaan 100% miesvaltaisilla akateemisilla aloillahan roolimallien puute ei ole estänyt sukupuolijakauman kehittymistä tasaiseksi tai jopa naisvaltaiseksi. Syksy Räsänen on ottanut aiheeseen kantaa blogissaan https://www.tiede.fi/blogit/maailmankaikkeutta_etsimassa/tasapainottelusta näin: ”Mitä esikuvien puutteeseen tulee, se ei ole alkujaan fysiikan erikoispiirre, kaikki vanhat tutkimusalat ovat kuuluneet vain miehille, joten kyseessä voi olla korkeintaan toissijainen selittävä seikka.” Uudemmassa aihetta käsittelevässä blogimerkinnässä https://www.tiede.fi/blogit/maailmankaikkeutta_etsimassa/epasuhteellista nimimerkki Gc nostaa kommenteissaan esiin myös joitain biologisia seikkoja, joita Syksy ei blogitekstissään käsittele.
Tutkimusta ei voi tehdä tyhjiössä, mutta jos jokin ero ilmenee yli kulttuurirajojen ja/tai jo pikkulapsilla, on vaikea sivuuttaa sisäsyntyisiä biologisia syitä. Tyttöjen ja poikien käyttäytymisessä ja kiinnostuksen kohteissa havaitaan universaaleja eroja jo varhaislapsuudessa. Älykkyystutkimuksessa on johdonmukaisesti havaittu, että naiset ovat keskimäärin parempia laskemisessa, kielellisissä tehtävissä, oikeinkirjoituksessa sekä muistamaan sanoja, maamerkkejä ja kohteiden sijainteja. Miehet ovat puolestaan keskimäärin parempia matemaattisessa päättelyssä sekä tilan, paikan ja esineiden avaruudellisessa hahmottamisessa. Havaituille eroille löytyy uskottavia syitä ihmisen evoluutiohistoriasta.
Akateemisen maailman ulkopuolella vaikkapa kilpa-autoilussa tai tappamisessa miehet ovat vahvasti yliedustettuina. Sukupuolten välisten sisäsyntyisten erojen näkökulmasta tämä ei yllätä, sillä pojissa ja miehissä esiintyy enemmän uhkarohkeita ja väkivaltaisia yksilöitä kuin tytöissä ja naisissa. Kaikkiaan Y-kromosomi vaikuttaa olevan ihmisen evoluutiossa eräänlainen riskistrategia, joka (jälkeläisten määrässä mitattuna) voi antaa jättipotin (esim. Tsingin-kaanin tuhat lasta) siinä missä naisten lapsiluvut ovat väistämättä rajoitetumpia ja jakautuvat tasaisemmin https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_people_with_the_most_children Miesten joukossa myös älykkyyden hajonta on suurempaa kuin naisten: miehet ovat yliedustettuina sekä erityisen vähä- että korkeaälyisissä; jakauman molemmista päistä löytyy tietysti myös naisia, mutta suhteessa vähemmän kuin miehiä.
Syyt vinoihin sukupuolijakaumiin voivat olla joillain aloilla hyvinkin monitekijäisiä – miksei myös fysiikassa ja matematiikassa. Miten selittää vaikkapa se, että laillistetuista yli tuhannesta puheterapeutista (FM) vain noin prosentti on miehiä?
Lienee selvää, että erot miesten ja naisten välillä eivät johdu mistään yksittäisestä asiasta. On mahdollista, että miesten ja naisten välillä on vaikkapa älykkyydessä pieniä tilastollisia eroja, jotka eivät selity kulttuurilla (joskaan tämä ei ole toistaiseksi selvää), mutta kulttuurin vaikutus on todella vaikea poistaa. Lienemme yhtä mieltä siitä, että pelkkä älykkyys tai spatiaalinen hahmotuskyky ei ole ainoa määräävä tekijä siinä, onko ihminen hyvä tutkija. Toki spatiaalinen hahmotuskyky auttaa hyvässä suoriutumisessa STEM-opinnoissa, ja tämän takia joissain yliopistoissa sitä testataan ja huonosti suoriutuvat laitetaan preppaamaan sitä, jolloin heidän suoriutumisensa paranee. Sitä voi siis harjoitella.
Samoin roolimallien puute yksin tuskin selittää kaikkea.
Samoin naisten/tyttöjen heikompi itsetunto matematiikassa tuskin yksin selittää kaikkea. Tästä ei olekaan vielä puhuttu, mutta se liittyy aika vahvasti roolimalleihin.
Tyypillistä gender gapille itsetunnossa tai asenteissa on, että sitä ilmenee lähes kaikkialla (toki törkeästi yleistän tutkimuksesta, jossa länsimaat ja erityisesti USA ovat yliedustettuina) mutta se ilmenee eri asioissa eri paikoissa tai jopa samassa kulttuurissa mutta eri tyyppisissä tilanteissa. Se ei myöskään välttämättä tai edes yleensä korreloi taitojen kanssa.
Tiedämme, että tämä ero syntyy jo varhain. Suomessa tyttöjen taidot matematiikassa ovat poikia parempia (ja poikien huono suoriutuminen on tärkeä asia, johon täytyy puuttua, mutta se on toisen keskustelun aihe). Sen sijaan tyttöjen asenteet matematiikkaa kohtaan ovat huonompia. Tämä ero ilmenee ala-asteen loppupuolella ja vaikuttaa olevan nurture, not nature. (Ironista kyllä on mahdollista, että osasyy ongelmaan ovat naispuoliset opettajat, joiden oma matemaattinen itsetunto ei ole vahva.) Myöhemmin tytöt hakeutuvat vähemmän STEM-aloille, joskin aloissa on suuria vaihteluita, ja osa tästä on selvästi kulttuurisidonnaista. Yliopistossa havaitsemme, että naisten itseluottamus oman suoriutumisen suhteen on heikompaa kuin miehillä. Naiset suoriutuvat opinnoista kuitenkin keskimäärin yhtä hyvin. Tyypillisesti matka katkeaa vasta väittelyn jälkeen.
Sitten on vielä se, että naisia ja miehiä ihan reaalisesti kohdellaan eri tavalla, jonka ihmiset, joilla on kokemusta molemmista, ovat huomanneet. Jos naisten ja miesten välillä onkin tai olisikin älykkyysero (tilastollinen), niin miten se suhteutuu siihen, että naisten sanomisiin suhtaudutaan eri tavalla ja heidän asetetaan (ja toki varmasti he myös itse asettuvat) erilaiseen sosiaaliseen asemaan?
https://newrepublic.com/article/119239/transgender-people-can-explain-why-women-dont-advance-work
Tutkimusta ei tehdä yksin, ja on paljon dataa siitä, että naiset ja miehet julkaisevat eri lailla. Naisten voi olla vaikeampi päästä mukaan kollaboraatioihin. Heidän julkaisuluettelonsa voi sen takia jäädä lyhyemmäksi. Näissä on toki tieteenalakohtaisia ja kulttuurisia eroja.
Ja lopuksi. Miesten voi myös olla vaikea uskoa, että syrjintää tapahtuu.
http://www.pnas.org/content/112/43/13201.abstract
Kaiken tämän valossa tuntuu vähän saivartelulta yhdistää pikkulasten kiinnostuksen kohteita aikuisten älykkyysosajakaumiin, heittää soppaan vähän evoluutiota ja todeta, että näin se vain on.
Suvaitsevaisuuden paradoksi onkin se, että aletaan syrjiä miehiä kun yritetään olla suvaitsevaisia naisia kohtaan – ylikompensoidaan. Luonnontieteiden aloilla pääsee töihin noin kaksi kertaa helpommin naisena.
http://www.sciencemag.org/careers/2015/04/stem-study-women-twice-likely-be-hired-comparably-qualified-men
Roolimalleista on puhuttu iät ja ajat, mutta mikään ei muutu. Fyysikon arki on yksinäistä puurtamista verrattuna lääkärinä olemiseen. Naisia onkin lääkiksessä miehiä enemmän nykyään opiskelijoina.
Tulevaisuus työllistyminen on taattu ja palkka korkea – ehkä he ovatkin fiksumpia jopa.
Iranissa, missä ammatinvalinta vaihtoehdot ovat heikompia, on insinööreinä 70% naisia.
Tai ainakin laittamasi jutun perusteella näytti pääsevän tutkimuksessa, jossa arvioitiin kuvitteellisia kandidaatteja. Maailma kuitenkin muuttuu jatkuvasti, enkä myöskään fyysikkona oikein tunnista kuvailuasi siitä, että fyysikon arki olisi yksinäistä puurtamista. Päin vastoin, se on minusta mitä sosiaalisinta ryhmätyötä.
(Blogi oli sitä mieltä että pitkä kommentti, jossa oli linkkejä, on spämmiä. Jatkan tähän.)
Pitäisikö jakauman fysiikassa olla 50:50 on eri kysymys kuin se, miksi lahjakkaat tytöt/naiset eivät hakeudu luonnontieteiden pariin, ja eri kysymys kuin se, miksi monet lahjakkaat naiset hakeutuvat/karsiutuvat pois luonnontieteistä esim. väittelyn jälkeen.
Viimeisimpään liittyy alla mainittu tutkimus, jossa naisia (hypoteettisesti) suosittiin palkkaamisessa. Ja allaolevat tutkimukset, joissa miehiä. Näitähän on tehty pitkä liuta, ja tulokset eivät kyllä todellakaan yksiselitteisesti osoita, että naisilla olisi helpompaa.
https://www.nature.com/articles/387341a0
http://www.pnas.org/content/109/41/16474.abstract
Suurin osa tutkimuksista osoittaa, että naiset arvioidaan vähemmän päteviksi, mutta poikkeuksia toki on, kuten tuo alempaan kommenttiin linkattu artikkeli.