Hanna-Ilona Härmävaara
Hanna-Ilona Härmävaara

Viikkoni murmelina University of Washingtonissa

| | | Ei kommentteja

Pitää heti alkuun sanoa, että tämä viikko oli melko kreisi. Työn puolesta viikko oli suhteellisen rauhallinen – minulla ei ollut yhtään vierailuluentoa, kuten kaikkina muina viikkoina ennen tätä. Viikosta teki kuitenkin melko painajaismaisen se, että sitä edeltävänä viikonloppuna sain tietää, että uudessa asunnossani on luteita. Samalla varmistui jo heti sisäänmuutosta asti epäilemäni homeongelma. Tämä raportti on siis kertomus siitä, miten rämmitään läpi opetusviikosta yksityiselämän kriisin koittaessa. Vaikka ei viikko pelkkää rämpimistä ollut. Kun muualla on kaaosta, ihana työ auttaa jaksamaan.

Sunnuntai

Opettajantyölle tyypillisesti viikkoni alkaa jo sunnuntai-iltana. Suunnittelen seuraavan päivän opetusta, mutta jostain syystä ajatus ei oikein kulje. Minulla on kaksi kurssia, joista toinen on toisen vuoden peruskielitaitokurssi ja toinen kolmannen vuoden kieli- ja kulttuurikurssi nimeltään ”Topics in Finnish language and culture”. Olen valinnut kurssin aiheeksi suomalaisen kevyenmusiikin ja sen historian, ja joudun valmistelemaan kurssille kaiken materiaalin itse. Kurssi on inspiroiva mutta myös raskas. En ole musiikin asiantuntija enkä edes erityisen kova musiikinkuluttaja. Valitsin aiheen siksi, että se tarjoaa kivan näkökulman (kulttuuri)historiaan, ja ajattelin sen olevan opiskelijoita kiinnostava aihe. Kurssin pito tyydyttää myös omaa oppimisen tarvettani, sillä syvennyn asioihin itsekin kurssin edetessä.

Maanantai

Herään joka aamu vähän ennen kahdeksaa siihen, että 8.30 opettava kämppikseni menee suihkuun. Heräilen hitaasti ja lähden opettamaan kakkosvuoden kurssia, joka alkaa klo 10.30. Olen kiitollinen, että opetusaikani ovat inhimillisemmät kuin kämppikseni. Ennen oppituntia katson suunnitelmani läpi ja printtaan tarvittavat materiaalit.

Kakkosvuoden kurssilla käsittelemme muun muassa suomen puhekielen piirteitä. Käsittelemämme kappaleen aiheena on suomalainen byrokratia ja siihen liittyvä sanasto, mikä ei välttämättä ole kaikkein inspiroivin tai tärkein aihe amerikkalaisopiskelijoille. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että olen löytänyt aiheesta jotain hauskaa – edellisenä perjantaina katsoimme Antti Holman Pahasen Leena -sketsiä, jonka kieltä nyt analysoimme tarkemmin. Oppituntiin mahtuu pari muutakin pientä kokonaisuutta, mutta aika pientä, sillä tunti kestää vain 50 minuuttia.

Kurssieni välissä valmistelen seuraavan luennon loppuun: printtaan ja varmistan, että minulla on kaikki tarvittava. Tunnin aiheena on suomalaiset naismuusikot, mikä on luonnollinen jatkumo edellisen luennon tasa-arvoteemaan. Tunnin pito tuntuu vähän nihkeältä, ja huomaan monessa kohtaa sen, etten saanut edellisen päivän suunnitteluun folwta päälle. Tunnista puuttuu ”se yksi tosi kiva tehtävä”, joka esimerkiksi pari luentoa sitten oli iskelmäsanoituksen kirjoittaminen ryhmissä.

Lähden kotiin luennon jälkeen, eli noin klo 14. Käyn kaupassa, syön ja otan päiväunet, minkä jälkeen alan taas tehdä töitä. Työnteon lomassa keskustelen opetuksesta latviaa opettavan kämppikseni kanssa. Työntekoa sekin. Saan tunnit klo 22 mennessä suunniteltua ja teen pari kauan rästissä ollutta byrokratiahommaa.

En kujitenkaan ole täysin tyytyväinen seuraavaksi Topics-tunniksi valitsemaani pohjatekstiin, ja koska en saa unta, alan sängyssä selailla parempaa tekstiä iPadillani. Ilokseni löydän hyvän tekstin – se on romaanikatkelma, jossa venäläiselle agentille kuvataan tanssiravintolan tunnelmaa vuonna 1989. Innostun, haen läppärini ja vaihdan tekstin kurssin sivulle aiemmin laittamani kuivan sanomalehtiartikkelin tilalle. Valvoessani huomaan suomalaisen ystäväni lähettävän minulle whatsapp-viestejä ja kerron hänelle tulevan luentoni aiheen olevan tanssilavakulttuuri ja tango. Hän ehdottaa, että kehittelemme tunnilla itsellemme tangonimet ja otan idean kiitollisena vastaan. Nukahdan noin klo 2.30.

Tiistai

Herään taas kämppikseni suihkutteluun. Aloitan työpäiväni lukemalla sängyssä sähköpostini, mistä on tullut minulle tapa jo tutkimustyötä tehdessäni. Siten saan hyvällä omallatunnolla venytettyä sängystä nousemista ainakin vartilla. Aamupalaa syödessäni kommentoin kakkoskurssin opiskelijoiden kirjoitelmia. Korjausurakan suorittaminen aamupalan lomassa onnistuu helposti, sillä kurssilla on vain kaksi opiskelijaa. Opetan tiistaisin vain kakkoskurssia, ja se sujuu vanhaa kerratessa ja uutta kielioppiasiaa opetellessa.

Opetuksen jälkeen lähden yliopiston hulppealle salille. Teen parin tunnin treenin ja nautin omasta ajasta ruuhkattomalla salilla. Aloitan seuraavan päivän valmistelun kotona noin klo 16. Uppoudun työhöni täysin, sillä tällä kertaa flow vie mukanaan ja keksin kivoja juttuja seuraavan päivän tanssilavatunnille. Luen opiskelijoiden edellisen viikon oppimispäiväkirjoja ja ilahdun siitä, miten paljon he näyttävät saaneen opetuksesta irti ja miten jokainen on löytänyt jotain itseään erityisesti kiinnostavaa viikon ohjelmasta. Erityisen mielenkiintoista on se, että kolme viidestä opiskelijastani kertoo pitäneensä iskelmätunnista enemmän ja kaksi tasa-arvotunnista.

Pelkäsin vähän, että tasa-arvotunti olisi liian kuiva iskelmäilottelun jälkeen, mutta onneksi pelkoni osoittautui turhaksi. Mietin, miten hyvä idea suomenkielisen opintopäiväkirjan pitäminen onkaan. Sain idean samaa pestiä muutama vuosi sitten hoitaneelta opettajalta, joka ystävällisesti majoitti minut kotonaan ennen ludekämppään muuttoani. Opintopäiväkirjan avulla opiskelijat voivat harjoitella oppimaansa heti ja samalla saan itse palautetta siitä, mitä opiskelijat ovat oppineet ja mistä he ovat pitäneet. Tämänkin opiskelumuodon tekee helpoksi se, että opiskelijoita on vain viisi.

Olen työt klo 22.30 lopettaessani erittäin tyytyväinen aikaansaannokseeni. Keksin myös seuraavan viikon aiheet ja tehtävätkin pääpiirteissään, mikä on suuri helpotus – tähän mennessä olen elänyt lähes täysin kädestä suuhun. Innostuneena sänkyyn menossa on kuitenkin se huono puoli, etten saa unta ennen kello kahta. Käytän valvomisenergian uusien asuntojen selailuun.

Keskiviikko

Tällä kertaa hoidan aamulla sängystä perjantain suomikahvien fb-mainostuksen. Perjantaisin järjestetään kaikille suomenharrastajille avoin keskustelutunti, jonka vetäminen kuuluu myös työnkuvaani.

Keskiviikon opetus sujuu todella hyvin. Kakkoskurssin opiskelijat innostuvat Suomesta tuomistani Ateneneumin taidekorteista, joiden avulla harjoittelemme kuvailemista ja tietyn sanatyypin käyttöä. Topics-kurssin tunti on ehkä hauskin tähän mennessä. Olen rakentanut tunnin siten, että etenemme kohti lavatanssien käytännön kokeilua. Lopputunnista opiskelijat saavat näytellä tanssietikettiin kuuluvaa hakuprosessia, ja sen jälkeen siirrymme tanssinopetuksen pariin. Opetan opiskelijani tanssimaan jenkkaa ja letkajenkkaa. Opettelu on kaikkien muiden mielestä hauskaa paitsi alakerran kurssin opiskelijoiden – yksi heistä tulee kysymään, mitä ihmettä oikein teemme, kun katto tuntuu putoavan niskaan. Vastaan kurssin olevan kulttuurikurssi.

Päivän päätteeksi teen jotain, mitä en ole koskaan ennen päässyt tekemään: allekirjoitan kiitoskortteja oppiaineelle rahaa lahjoittaneille. Seattlen Suomi-yhteisö on kohtalaisen iso, ja amerikkalaiseen tyyliin ihmisillä riittää halua ja resursseja oppiaineen taloudelliseen tukemiseen. Suomen kieli ja kulttuuri ei ole täällä vain yliopiston oppiaine, vaan tärkeä osa Suomi-verkostoa. Oppiaine muun muassa järjestää säännöllisesti yleisötilaisuuksia, kuten seuraavan viikon luennon Suomen historiasta cocktail-tilaisuuksineen ja suomi-kuoroineen.

Lähden kotiin heti kahden jälkeen, enkä enää tee töitä. Asunnossamme on käynnissä ludemyrkytys ja lähden sitä pakoon kaverin kanssa syömään. Onneksi minulla on jotain valmiina seuraavalle päivälle, sillä tavoistani poiketen en suunnittele seuraavaa oppituntia ennen kuin vasta seuraavana aamuna.

Torstai

Ennen luentoa korjaan opiskelijoideni tekstin toisen kierroksen. En ole suunnitellut tuntia kovin hyvin, mutta se menee ihan kivasti, ja toisin kuin pelkäsin, meillä on ihan riittävästi tekemistä. Yleensä kävelen tunnin jälkeen toisen opiskelijani kanssa rakennukseen, jossa minulla on toimisto ja hänellä seuraava kielentunti, mutta tällä kertaa joudun menemään selailemaan asuntoilmoituksia vieraileville tutkijoille ja opettajille tarkoitettuun asunnonvälityspalveluun. Yhteisen kielipohdinnan väliin jääminen harmittaa selvästi kumpaakin. Pidän amerikkalaisen opetusperinteen siitä piirteestä, että opiskelijat usein tulevat melko läheisiksi opettajiensa kanssa ja että on luontevaa rupatella opittavista asioista luentojen ulkopuolella.

Päivän kohokohta on skandinavistiikan laitoksen kahvitunti, eli fika, jossa keskustelemme niin tarjolla olevien munkkien täytteestä, opetuksesta kuin kalsarikänneistä. Eräs kollegani pyytää selittämään termin, ja kohta huomaan pitäväni täyttä luentoa kalsarikännin kielellisistä ja kulttuurisista aspekteista. Eikä yleisö voisi olla parempi: kieli- ja Pohjoismaa-nörttien kokoontumisajot.

Fikan jälkeen tulen kotiin, valmistelen seuraavan päivän quizin ja lähden oluelle jatko-opiskelijoiden kanssa. Kuukausittaisen olutillan osittain ironinen tarkoitus on ”to build intellectual community”, mutta illan aikana ironia tuntuu aika kaukaiselta. Heitämme toki myös läppää ja puhumme mistä tahansa kevyestä, mutta iso osa ajasta menee opetuksesta puhumiseen. Erityisen antoisaa on vaihtaa opetusvinkkejä suomen alkeiskurssia opettavan opetusassistentin kanssa. Huomaan ilokseni, miten luovia keinoja hän käyttää siitä huolimatta, että hän on joutunut opettamaan vailla minkäänlaista aiempaa kokemusta.

Perjantai

Viikko on miellyttävästi pulkassa melkein jo heti aamulla. Printtaan opiskelijoiden kokeen, ja koetta valvoessani hoidan byrokratiajuttuja koneellani. Kokeen jälkeen toinen opiskelijoista on selvästi aika loppu. Hän sanoo opiskelleensa paljon, vaikka kyseessä on vain pieni quiz. Täkäläiset opiskelijat ovat tottuneet saamaan täysiä pisteitä, ja opiskelu on muutenkin hyvin testiorientoitunutta. Itse en pidä kokeiden pitämisestä lainkaan – tai ainakaan niihin liittyvästä numeerisesta arvioinnista. Ensimmäisen pikkukokeen palautettuani eräs opiskelijani meni vähän tolaltaan, koska hän ei saanut täysiä pisteitä. Jouduin sitten avaamaan opetusfilosofiaani melko perusteellisesti ja puhumaan holistisesta arvioinnista ja virheiden tekemisen tärkeydestä oppimisen kannalta. Saa katsoa, millainen tilanne on edessä, kun joudun antamaan kurssin loppuarvosanat, joiden opiskelijat automaattisesti odottavat olevan korkeimmat mahdolliset.

Työviikon päättää suomikahvit, joihin tulee yksi opiskelijani ja kaksi entistä opiskelijaa. Rupatellessamme kaikenlaista ihailen opiskelijoiden kielitaitoa. Heistä kenelläkään ei ole ollut suomi kotikielenä, mutta he kaikki puhuvat suomea melkein yhtä hyvin kuin minä englantia. Heitä esimerkkinä käyttäen voin taas kerran todeta, että ”Finnish is not difficult, but different”.

Jaa kirjoitus somessa

Samankaltaiset julkaisut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sosiaalinen media

Facebook343
Instagram38
RSS

Aihepilvi

Arkistot