Tässäpä oma kuvaukseni meenneeltä viikolta (vko 41). Täytyypä todeta, että viikko sisälsi jos jonkinlaista yllätystä.

Maanantai
Tämä maanantai oli varsin poikkeuksellinen sikäli, että tein matkaa reissusta kohti kotia. Syyskuu oli melko kuormittava työtunteineen ja kuusipäiväisine työviikkoineen – vihdoin oli aika vähän tasata tunteja perheen parissa. Ja kyllä täytyy sanoa, että teki kyllä hyvää oman jaksamisen kannalta ihan reilusti päästää irti arjen kuvioista. Illalla kuitenkin tsekkasin valmiiksi, mitä sähköpostissa odottaa ja totesin, että senkin olisi ehtinyt siirtää tiistaille.

Tiistai
Ennen aamupalaa vastailin muutaman mailin ja tein vihdoin matkalaskun elokuun konferenssista (melko tipalla meni laskutuksen deadlinen ollessa kahden kuukauden sisällä matkasta). Siirtyessäni yliopistolle bussilla luin opiskelijan gradun tutkimussuunnitelmaa ja kirjasin kommentteja.

Viikon flow ja into olikin lähellä tyssätä tähän: avasin työtietokoneen, mutta mitään ei tapahtunut. Ei inahduksen inahdusta. Kokeilin läppärin siirtoa naapurityöpisteen telakkaan: ei mitään.

Tässä vaiheessahan voisi normaalisti todeta, että ”onhan ne kaikki siellä pilvessä”, mutta tällä kertaa alkoi ahdistus kietoa itseään ympärilleni. Olin juuri pari viikkoa aikaisemmin ratkonut helpparin kanssa tiedostojen tilaongelmia ja väliaikaisesti siirtänyt tiedostoja koneen kovalevylle. Ärsytys kasvoi sisälläni, kun katselin uutta läppäriä, joka myös odotti pöydälläni, mutta jota en vielä ollut asentanut aktiiviseen käyttöön. Voi tuska! Ei muuta kun uutta soittoa helppariin: ”odottele siinä lähistöllä, jos lähituki sattuu tulemaan paikalle” oli ohjeistus.

Siirryin odottavin tunnelmin tutkijatiloissamme sijaitsevien yhteiskoneiden luo suunnittelemaan viikon toteutusta. Asetin kaksi tavoitetta: valmistella ensiviikon opetukset ja käydä saamani uusi tutkimusaineisto (20 haastattelua) kertaalleen läpi.

Lounaan jälkeen olin jälleen odottavissa tunnelmissa, josko koneen korjaaja saapuisi – ei saapunut. Skannasin opiskelijoille yhden tekstipätkän luettavaksi ja aloin järjestellä tutkimusaineistoa käsittelyä varten. Iltapäivällä vuorossa oli tutkijakahvit. Vietämme tutkijakahveja joka kuukauden ensimmäinen tiistai: kokoonnumme yhteen ja keskustelemme ajankohtaisista asioista. Tällä kertaa teemana olivat yliopistovaalit ja etenkin jatko-opiskelijoiden järjestäytyminen vaaleja varten.

Keskiviikko
Ennen aamupalaa olin vastannut muutamaan mailiin, mutta muuten päätin, että laitan uuden työkoneeni kuntoon.

Kappas, kone päällä ja käynnissä – ei mitään tiedostoja, ei missään eli ei yhteyttä edes niihin pilvessä sijaitseviin tiedostoihin.

Tällä kertaa helpparista tarjottiin nopea apu ja ongelma ratkesi puhelimessa. Lisäksi ystävällinen henkilö kirjasi ylös, että odottelen lähipalvelujen tarkastuskäyntiä toisen koneen suhteen.

Aamupäivällä hain oppiaineeni proffalta lainaan kirjan, josta halusin tarkistaa ja syventää pari asiaa opetusta silmällä pitäen. Samalla reissulla tapasin kaksi opiskelijaa, joita olen opettanut eri kurssin yhteydessä. Ohimennen pysähdyn keskustelemaan ammattiin suuntautumisesta ja gradun loppuun saattamisesta. Iloitsin itse näistä kohtaamisista ja ajattelin, miten upeaa on nähdä, kun opiskelijat saattavat töitään valmiiksi ja siirtyvät kohti valmistumisen vaihetta.

Lounaan vietin väitökseen valmistautuvan ystäväni kanssa: universaalit ovat riittämättömyyden kysymykset ennen väitöstä. Väitös tulee uniin, menee tunteisiin ja suuntaa ajatukset vain siihen yhteen päivään. Valmistautumista ja valmistumista se on tämäkin. (Tämän tekstin tullessa julkaistavaksi, alkaa myös ystäväni väitös).

Iltapäivän käytin artikkeleiden lukemiseen ja keskeisten asioiden kirjaamiseen tulevan luentoni teemoilta. Ensiviikolla on tulossa massaluento aihepiiristä, jonka mielelläni ymmärrän nykyistä syvällisemmin ennen kuin hyppään 150 opiskelijan eteen. Aloitin myös luennon Prezin valmistelun ja hahmottelin asioiden esitystapaa. Minusta on hauskaa käyttää tuota ohjelmapohjaa perinteisten diojen sijaan tai välillä ainakin vaihteluna niille.

Torstai
Heräsin lapsen yskän puuskaan klo 3.50. Olen armottomasti jäljessä viikon työaikataulusta: opetus on kesken ja aineistoon en juurikaan ole koskenut. Nousen sängystä 4.50 ja totean, että samapa sitten tarttua hommiin, jotka veivät jo unet. Tänään ennen aamupalaa opetus on melko lailla valmistunut. Koska epäilen, että tänään väsymys vie voiton, osallistun lähes joka torstaiseen hoffice-työskentelyyn. Yhteisen rytmitetyn työpäivän aikana saan käytyä 11 haastattelua läpi ja alustavaa analyysiä alueilleen. Lisäksi juuri, kun olen lähdössä kotiin helpparin lähituki saapuu tarkistamaan konetta. Hetkessä kaikki on taas toiminnassa eikä tietoja ole hukkunut! Ahdistus on kertaheitolla selätetty – jee!

Perjantai
Laitan aamusta yhden apurahahakemuksen alueilleen. Sitten vielä viimeisen kerran tarkistan ensiviikon opetuksen Prezi-pohjan toimivuuden ja siihen meneekin yllättäen vielä pari tuntia aikaa, että saan kokonaisuuden omaa silmää miellyttäväksi. Ajattelen, että en enää ikinä tee Prezejä (vaikka melkein joka kerta päädyn kuitenkin tekemään).

Vasta tänään alkaa väsymys painaa eilisen napakan työpäivän jäljiltä, joten annan itselleni luvan kiireettömään lounaaseen ystävän seurassa. Toki tälläkin lounaalla pääsemme moneen yliopistoasiaan käsiksi, kun lounasseurani on pitkänlinjan yliopistolainen. Iltapäivällä kokoustamme kesäkuussa 2018 järjestettävän konferenssin tiimoilta ja laitamme mm. ilmoittautumista ja abstraktin jättöä kuntoon.

Lauantai
Muistan, että en ehtinyt antaa lupaamani palautetta eräälle jatko-opiskelijalle hänen artikkelistaan. Vaikka asia ei ollut kiireellinen, päätin lukea lupaamani sivut ja laittaa kommentit. Sitten oli hyvä mieli aloittaa viikonloppu.

Erikoinen työviikko kerrassaan, koskaan eivät tietokoneongelmat tuottaneet tällaista päänvaivaa. Onneksi on helppari, joka tarjoaa apua ja ratkaisuja tilanteisiin. Nyt on jälleen kaikki tiedostot siirretty koneen kovalevyltä pois. Rästihommia on ensiviikolle luvassa, mutta kokonaisuus silti ilon puolella.

 

Työpisteeni sijaitsee yhteisessä työtilassa 20 muun tutkijan kanssa. Kuvassa näkyy kolmen työpisteen rivi. Tilassa on mukavan rauhallista työskennellä. Parasta tässä on kuitenkin tutkijoiden yhteisöllisyys: aina löytyy apua, tukea ja vinkkejä tutkimus- ja opetuskysymyksissä.