Iloista lokakuuta lukijat! Mennyt viikkoni edusti melko mukavaa läpileikkausta kaikesta mitä tässä työssä saan puuhailla. Suurin osa ajastani kuluu asiakaskäyntejä sopien ja tehden, erilaisia tapahtumia suunnitellen, reissaten ja sähköpostissa seilaten. Myös koulutuksiin ja konferensseihin Suomessa ja ulkomailla pääsee osallistumaan, etenkin kun tietää tarvitsevansa lisää tietoa jostain asiasta. Viikot ovat vaihtelevia, mikä on vietävän mielenkiintoista!

Maanantai 9.10

7.45 – 8.15 Käyn kotona sähköposteja läpi, koska koko viikonlopun minua on kuumotellut lukema ”28” sähköpostikuvakkeen päällä. Noh, sähköpostissani on yhteydenotto muun muassa vainoajaltani Lasiposti Oy:ltä ja ystävältäni Ticketmaster Suomelta, mutta näiden seassa toki jokunen reagoitavakin asia. Postia on aina mukava saada!

9.00 – 9.30 Toimistolla käymme esimieheni kanssa läpi edellisen viikon näyttelykiertueen kuulumiset ja aloitan myös listaamaan kaikkia tällä viikolla hoidettavia asioita kalenteriin. Edellisen viikon reissun aikana kertyneet kuitit kerään myös kukkarosta parempaan talteen, koska niitäkin kuukausittain kirjanpitoa varten kaipaillaan.

9.30 – 10.30 Kuukausipalaveri, jossa käydään läpi, kuinka mainioita työntekijöitä kyseisen kuukauden aikana olimme olleet. Yleensä aivan tosi mainioita.

10.30 – 12.00 Hoidettavien asioiden listan jatkamista ja asioiden priorisointia kiireisiin ja ei-niin-kiireisiin. Tässä työssä on saatava melkoisen suunnatonta tyydytystä organisoinnista, koska ilman organisointikykyä homma leviäisi kuin home soluviljelymaljalla. Sähköpostieni värikoodailun jälkeen aloitan käymään niitä läpi kiireisimmistä ja helpoimmista alkaen.

12.00 – 12.50 Lounas. Esimies lähtee viilettämään maailmalle, joten luonnollisesti hiiret tanssivat pöydillä, ja lounaamme yläkerran ravintolassa venähtää tarpeettoman pitkäksi. Ei sinänsä, että työpuheluita hoidetaan lounaankin aikana, kuten reipas toimistolainen näyttää tekevän.

12.50 – 16.30 Tuotekyselyihin vastaamista, asiakastapaamisten sopimista, uusiin tuotteisiin ja teknologioihin tutustumista ja tulevien seminaarien järjestämistä.

16.30 – 17.30 Vapaa-ajan viihdykkeenä hallituksen kokous.

17.30 – 17.45 Seuraavan päivän näyttelyä varten puuttuvien pamflettien kerääminen ja autoon kiikuttaminen.

18.05 – 19.30 Päivän urheilu ja ruokakauppaan livistäminen. Paljon toimistossa ja autossa istuvana urheilusta on tullut aidosti välttämätöntä. Nousevat esitelaatikotkin näppärämmin.

19.30 – 20.00 Kauppareissulla on vielä ohikiitävä työhetki, kun ostan lisää karamelleja asiakaspyydykseksi seuraavan päivän näyttelypöytääni. Ala-asteen luokkaretkillä lahjoin aina karkilla jonkun istumaan vieressäni bussissa, eli tuttua juttua tällainen karkkipolitiikka.

Parhaat karkit, koska paketti on nätti.

Tiistai 10.10

9.00 – 9.45 Aloitan aamun jälleen kotona sähköposteja rustaamalla, etsimällä erään henkilön yhteystietoja ja opiskelemalla hiukan lisää häntä koskevasta aiheesta, jotta en nolaisi itseäni jo puhelun aikana tapaamista sopiessani. Kaikkea ei voi tässä työssä muistaa, mutta koska aiheet ovat niin mielenkiintoisia, on ainoastaan mainiota ja helpottavaa, jos muistaa mahdollisimman paljon.

9.45 – 10.15 Asiakastapaamiseen huristeleminen ja aivan todella pieneen koloseen parkkipaikalla asettautuminen. Avaruudellinen hahmotuskykyni on parempi kuin kosmologeilla ja tähtitieteilijöillä!

10.15 – 11.00 Asiakastapaaminen. Kaikkein parasta tässä työssä!

11.00 – 11.55 Näyttelykärryn hakeminen autosta ja työntäminen sateessa näyttelypaikalle. Glamoröösistä kaukana ovat nämä osuudet työpäivästä. Näyttelypöytien noutaminen, esitteiden ja tilpehöörien järjesteleminen nätiksi ja mahdollisimman loogiseksi kokonaisuudeksi pöydälle ja ständin pystytys pöydän läheisyyteen.

11.55 – 12.00 Herkullinen ja ruokaympyrää syleilevä lounas näyttelypöydän takana lattialla istuen. Vaikka on pakko vielä erikseen kommentoida, että pitsa ja porkkanat ovat parasta ruokaa tässä maailmassa.

Ei hätää, en ole kummoinen kulinaristi, joten tämä on melkeinpä täydellistä.

12.00 – 14.00 Näyttely. Sisältää kuuntelemista ja puhumista, vaikka tasapainon on syytä olla kuuntelemisen puolella.

14.00 – 14.15 Näyttely on jo ohi, mutta jutustelen vielä muutaman maijamyöhäisen kanssa sekvensoinnista.

”Osta tästä hyvä DNA-eristyskitti, joulun halutuin lahja!”

14.15 – 14.55 Näyttelyn purkaminen, jo kylmenneen kahvin tuhoaminen ja autoon tavaroiden pakkaaminen

15.00 – 15.30 Asiakastapaaminen. Parasta on, kun asiakkaan oppii tuntemaan ja kun tietää mitkä tuotteet ja uutuudet juuri häntä hyödyttävät. Mielekkäintä varmaankin molempien näkökulmasta.

15.30 – 16.55 Toimistolle siirtyminen, sähköpostin läpikäyminen ja kiireisimpien asioiden hoitaminen.

17.15 – 18.45 Urheilua ja kotiin siirtyminen.

18.45 – Illalla vielä tulevien tapahtumien suunnittelua ja niihin liittyvien aikarajojen listaamista. Tämä on toiseksi paras osuus työssä! Lisäksi tekisi mieli katsoa kaksikin päämiehen tarjoamaa webinaaria, mutta valitsen sen sijaan pyykkäämisen.

Keskiviikko 11.10

10.00 – 10.30 Aloitan työpäivän hoitamalla toimistolla juoksevia asioita asiakaspalvelun samalla jututtaessa minua. Toimistotyöpäivät ovat usein melko katkonaisia, koska avotoimisto on hälyisä, ja työtoverit saattavat tulla työpisteelle pyörähtämään. Toki myös itse vaeltelen toimistolla ollessani helpommin apua kysymään, vaikka pyrin laittamaan sähköpostia aina jos asia ei ole kiireinen. Avotoimistokäyttäytymisestä minulla on selkeä visio, mutta usein se sellaiseksi jääkin. Mutta elämässä pitää olla tavoitteita, myös niitä pienempiä!

10.30 – 11.00 Rupean käymään sähköpostiani läpi ja lähetän itse muutaman. Olen pyrkinyt suorittamaan tämän kahdessa erässä päivän aikana ja pitämään tiukasti keskittymiseni muissa töissä näiden erien välissä. Käytännössä kuitenkin saatan käydä noutamassa tietoa sähköpostista ja samalla innostua vastailemaan viesteihin. Mutta kuten sanottua, tavoitteita!

11.00 – 12.00 Matkalaskun, itse maksamieni yritysostosten ja yrityskortin kuittien kanssa saan tuhrattua kokonaisen tunnin. Tämä vaikuttaa olevan asia, joka vain pitää tehdä. Yksi tylsimmistä jutuista.

12.00 – 12.30 Laitetarjouksen tekemistä, ja tarjoukseen liittyvien käytäntöjen selvittämistä. Näissä on useasti enemmän euroja kiinni kuin reagenssiostoissa, joten kylmä hiki valuu selkää pitkin hintatietoja tarjoukseen naputellessa. En edes tiedä mitä kävisi, jos tarjoaisin jonkinlaista hiukkaskiihdytintä kymmenellä eurolla! (Huom! En myy hiukkaskiihdyttimiä, en edes pölyhiukkaskiihdyttimiä eli imureita).

12.30 – 12.50 Asiakastapaamisten sopimista, ja siinä epäonnistumista. On päiviä, kun kukaan ei vastaa puhelimeen, ja sitten on vastaajat täynnä Anniinaa.

12.50 – 13.15 Lounas.

13.15 – 14.15 Alkuvuodesta Suomessa aloittamani palvelutoiminnan kehittämistä, ja uusien kontaktien etsimistä siihen liittyen. Tykkään kun saan omia projekteja, joissa on selkeä tavoite, ja tämä on juuri sellainen. Vastuun lisääntyminen motivoi.

14.15 – 15.15 Edellisen viikon kiertueella tulleisiin kyselyihin vastaamista. Tässä työssä aloittaessani lupasin selvittää lähes jokaiselle tapaamalleni asiakkaalle jotain, ja päivät venyivät aika pitkiksi, kun vastauksia ei myöskään ollut itselläni ikinä valmiina. Nyt tilanne on helpottanut jo monin tavoin, ja omat rajansa hahmottaa paremmin.

15.15 – 16.00 Silmät väsyivät koneen tuijottamiseen, joten järjestelin oman vastuualueeni esitteet pedantisti hyllyyn ja nimikoin vielä jokaisen hyllyn. Kotona sen sijaan säilytän elektroniikkaa sukkien ja suklaata pesuaineiden seassa. Minkäs teet.

Työni hedelmiä.

16.00 – 18.00 Sekalaista sälää, kuten tulevien reissujen suunnittelua, hotellien varailua, aikataulutusta, menetelmätiedon opiskelemista ja sähköpostien lähettämistä.

Torstai 12.10

8.30 – 9.30 Päivä alkaa perinteisellä sähköpostisuhailulla.

9.30 – 10.00 Asiakas ottaa yhteyttä puhelimitse, ja selvitän hänelle sopivia vaihtoehtoja tuotevalikoimastamme. Olin yläasteikäisenä hiukan puhelinkammoinen, mutta mitä enemmän ihmisille soittelee, sitä vähemmän sanomisiaan ennalta suunnittelee. Ja harvoinpa sitä mitään ihan höpöjä sanoo, vaikka toki väärin kirjoitetun yksityiskohdan sähköpostissa korjaaminen on helpompaa kuin saman tekeminen kesken puhelun. Mutta puhelimella asiat saa usein heti selville, ja se jos mikä on tyydyttävää tässä työssä.

10.00 – 10.45 Asiakaskäyntien sopimista tulevaa viikkoa varten.

10.45 – 11.30 Tietojen syöttämistä kankeahkoon järjestelmäämme, mikä aiheuttaa aina verenpaineen nousua.

11.30 – 12.00 Tilausten välittämistä eteenpäin.

12.00 – 12.40 Lounas.

12.40 – 16.30 Tulevan tuotekampanjan suunnittelua ja tekemistä keskeytyksineen. Kampanjoiden tekemisessä parasta on ideointi, se tulee usein aika luontaisesti ja on siksi kivaa. Sen sijaan toteutus on tuskaisaa, koska vaikka miellän itseni esteetikoksi, minulla ei ole taustaa graafisesta suunnittelusta. Olisi hienoa kouluttautua tällä saralla lisää. Viime kampanjaan saimme jo ulkopuolista apua, ja tee-se-itse-mainonta on mahdollisesti vähentymään päin.

Perjantai 13.10

8.20 – 9.00 Sähköposteissa seilaamista, kuinkas muuten. Hoidan pari isompaa kokonaisuutta, johon oikeastaan koko aika meneekin.

9.00 – 11.00 Seuraavan kampanjan suunnittelun ja toteutuksen jatkamista. Kampanjan tekemisen aloitan usein teeman valitsemisella ja etsin kaikki siihen sopivat tuotteet valikoimastamme. Sen jälkeen yritän kehitellä houkuttelevia tarjouksia, hauskoja sanankäänteitä ja selkeyttäviä kuvia kampanjointia varten. Tällä kertaa pläräsin katalogeja ja esitteitä, koska tarvitsemani nettisivut olivat alhaalla.

Toimistolla on hyvä piileskellä esitteiden takana.

11.00 – 11.30 Lounas.

11.30 – 14.00 Jatkan kampanjan väkertämistä, minkä ohessa teen myös mainosta tulevaan tapahtumaan.

14.00 – 17.00 Lähden siirtymään kohti viikonlopun viettämispaikkaani. Nykyään on miellyttävää, että liikkuessaankin voi jatkaa töiden tekoa, joten ehdin vielä sopimaan asiakaskäyntejä, lähettämään vastauksia sähköpostitiedusteluihin ja katsomaan videotutoriaaleja.

Kaiken kaikkiaan aika leppoisa ja onnistunut viikko. Jos olisin kirjoittanut kuvauksen tätä viikkoa edeltävästä viikosta, se olisi ollut kovin erilainen, koska en ollut kotona päivääkään, mutta tässä kuvaus toimistoviikosta yhden näyttelyn ja asiakaskäyntien kera. Työ on ennenkaikkea monipuolista, haastavaa ja itsenäistä, eli ei pöllömpää!