“Ei se ole sulta pois, jos joku toinen menestyy. Toisen löytää lämmin syli, rekka ajaa toisen yli.”

Muistan kuulleeni tuon Maj Karman kappaleen jo vuosia sitten ja pidin sanomasta erittäin paljon. Silloin ajattelin tekstin liittyvän oleellisesti kateuteen ja siihen, kuinka viime kädessä kenenkään kadehtiminen ei ole oikeastaan millään lailla järkevää tai jopa suorastaan ajanhukkaa – eihän seuraavan hetken tapahtumista ole mitään takeita. Nykyään koen tekstin vieläkin moniulotteisemmaksi, ja kuten usein, peilaan kappaleen sanoitusta oman elämäni kautta.

Nykyään asioita on tärkeää tehdä äärimmäisen tehokkaasti, ja se on todennäköisesti myös helpompaa kuin koskaan aiemmin. Sähköpostin voi tarkistaa puhelimesta liikennevalojen vaihtumista odotellessa, kalenterin ajastaa kilauttamaan muistutusääniä tietokoneen tai älykellon kautta, ja sosiaalisen elämänkin periaatteessa hoitaa autopuhelimen kautta tai tuutaten riittävästi informaatiota sosiaalisen median kanaviin. Tehokkuuden vaatimusten alla riittämättömyyden tunne valuu varmasti jokaisen ihmisen elämään joko työn tai yksityiselämän saralla. Omien kiireiden keskellä on myös yhä helpompaa vertailla kuinka muut suoriutuvat erilaisissa tehtävissä. Kuinka nopeasti viesteihin vastataan, kuinka paljon tulosta saadaan aikaan, kuinka pitkää päivää töissä tehdään – ja jopa – kuinka täysillä elämästä nautitaan. Entä jos itsestä tuntuu, että tekee koko ajan, mutta ei ole siltikään kovin hyvä ja ainakin kaukana kaikkein parhaasta? Miksi minä en ikinä, miksi kaikki muut aina?

Kun työskentelin vielä yliopistolla, tuskailin ja ilostuin eniten samasta asiasta: Olin jokapaikanhöylä. Tiesin monesta asiasta melko paljon, mutta omasta mielestäni en mistään riittävästi, vaikka minulla olikin projekteja sekä yksin että muiden kanssa. Toisaalta pidin jo silloin siitä, että sain tehdä monipuolisesti hyvin erilaisia asioita ja aina kun jokin projekti oli vastatuulessa, toinen pyyhki eteenpäin melkein itsestään. Siksi nykyinenkin työ tuntuu melko tutulta. Tuotepäällikkönäkin vaatimuksia tulee useasta suunnasta. Milloin yrityksen edustamat päämiehet kaipaavat palautetta, milloin taas asiakkaat tarvitsevat apua. Lisäksi vastassa saattaa olla lähiesimies, konsernin hallitus ja ehkä myös oma tiimi, jossa asioita toteutetaan. Myös kilpailijoiden kanssa ollaan tiiviisti vuorovaikutuksessa, koska esimerkiksi messuja, näyttelyitä ja konferensseja on runsaasti. Ympärillä olevista ihmisistä havainnoi, kuinka joku muistaa asiantuntevasti oleellisia numeroita, toinen taas loistaa keskittyneenä kuuntelijana ja kolmas puolestaan ihastuttaa iloisena seuranaisena tai -miehenä. Usein päässään suorittaa jonkinlaista vertailua. Olenko minä tässä yhtä hyvä? Usko itseen ei kuitenkaan saa loppua kesken, koska samoin kuin yliopistotutkija, tuotepäällikkö puurtaa tavallaan kuin oman yrityksensä kimpussa. Jos kuumeflunssa yllättää, kauhistuttaa töissä odottavan työn määrä, ja ehkä vielä enemmän se, että joku ajattelee, että et hoida töitäsi.

Aikuisuus lienee juurikin riittämättömyyden tunteen sävyttämää. Useissa töissä rajat määritellään itse, toimistotunnit rupeavat olemaan vain yksi malli muiden joukossa. Jos teet työsi hyvin ja tulosta syntyy, voit tehdä työtä milloin itse tahdot. Vaikka ihan koko ajan. Aiemmassa työssäni havaitsin, että munien asetteleminen eri koreihin helpottaa elämän jäsentymistä. Jos työssä projektit kasaantuvat horjuviksi jättiläisiksi, jotka uhkaavat kaatua päälle, on syytä ottaa jalat alleen ja juosta luontoon, lähimpään kuntoilukeskukseen tai vaikka laulutunnille. Juosta kotiin ja nukkua tai lukea kirjaa ja mietiskellä. Laittaa rentoutuminen osaksi suoritettavia asioita. Lyhyen energialatauksen aikana voi tapahtua ihmeitä ja töihin voi palata asenteella ANTAA TULLA, minä kyllä hoidan!

En keksinyt parempaa kuvaa. Tämä riittää.

Itse luotan listojen voimaan ja euforiseen tunteeseen, joka syntyy, kun hoidetun asian viivaa yli. En aina ehdi toteuttamaan kunnianhimoisia päiväsuunnitelmiani, mutta ei se mitään. Ei myöskään haittaa, että en aina muista pieniä yksityiskohtia, parkkeeraa kovin hienosti taskuun tai osaa laskea kateprosenttia päässäni. Itse olen ajatellut erikoiskykyni olevan hymyilemisen, olen siinä aivan turkasen hyvä!

Tässä minun teesini tulevaan päivään:
1. Älä tee liian pitkää työpäivää siksi, ettet olisi jo tehnyt tarpeeksi. Hyvä työntekijä on virkeä työntekijä.
2. Tee niitä asioita, jotka ovat tärkeimpiä ja tee ne huolellisesti. Hyvä työntekijä on alaansa rakastava ja siihen intohimoisesti suhtautuva työntekijä.
3. Keskity niihin asioihin, joissa sinä olet hyvä. Hyvä työntekijä tiedostaa omat vahvuutensa ja vaalii niitä – ei kaikessa tarvitse olla hyvä, eikä missään välttämättä se paras.
4. Anna itsellesi positiivista palautetta silloin kun onnistut. Anna positiivista palautetta myös muille – ei se ole sulta pois jos joku toinen menestyy! Hyvä työntekijä riittää kyllä. Sinä, hyvä lukija, riität kyllä.