Olli-Pekka Tikkanen
Olli-Pekka Tikkanen

Itsensä kehumisen vaikeus

| | | 1 Kommentti

Kirjoitan tänään toista kertaa asioista, jotka ovat minulle vaikeita. Noin vuosi sitten kerroin esiintymisjännityksestäni.

Kirjoitin tällä viikolla pientä apurahahakemusta. Tämän hakemuksen tärkein osa-alue on motivaatiokirje. Hyvä motivaatiokirje puolestaan tuo esille hakijan kiinnostuksen apurahan mahdollistavaan toimintaan ja perustelee, miksi juuri hakijan kuuluisi saada apuraha.

Oman työn kehumisessa on kaksi erillistä osa-aluetta. Toisaalta kehutaan oman tutkimuksen tärkeyttä, toisaalta tuodaan esille, miksi juuri hakija on oikea ihminen tekemään kyseistä tutkimusta. Siinä missä oman tutkimuksen merkityksen esiin tuominen on minulla helpottunut, mitä enemmän olen perehtynyt tutkimusalaani, ei itsensä kehuminen ole viimeisen puolentoista vuoden aikana merkittävästi jouhevoitunut. Itse asiassa uskon, että olin huomattavasti parempi kehumaan itseäni juuri maisteriksi valmistumisen jälkeen kuin nyt.

Keskusteluissa minun ei ole vaikea kehua itseäni. Pystyn kahden kesken tai pienissä ryhmissä sanomaan asiantuntemukseni aerosolifysiikasta olevan jatko-opiskelijaksi hyvä. Osaamisen kehuminen kirjoitetussa muodossa on kuitenkin huomattavasti vaikeampaa. Työstin esimerkiksi pidemmän aikaa tämän kappaleen toista virkettä, jotta sain siitä pois kaikki vähättelevät sanat. Lopputulos on tuollaisenaan mielestäni aivan liian rohkea julkaistavaksi.

Kyky kehua itseään vaatii mielestäni eniten rohkeutta ja kehtaamista. Esiintymisjännitystä käsittelevän kirjoituksen lopussa painotin esiintymistaitoa uran kannalta. Itsekehun kohdalla en ole varma suhtautumisestani. Työstään pitää mielestäni pystyä olemaan ylpeä, ja omaa osaamistaan on hyvä pystyä tuomaan esille. Mikä määrä itsekehua on sitten tarpeeksi? Pitäisikö esimerkiksi apurahahakemuksissa pystyä nostamaan itsensä koko tutkimusyhteisön kärkeen? Mitä mieltä sinä olet?

Jaa kirjoitus somessa

Samankaltaiset julkaisut

1 Comment

  • Tommi Tenkanen Tommi Tenkanen on 22.9.2017

    Mainio teksti! Kysyit, pitäisikö esimerkiksi apurahahakemuksissa pystyä nostamaan itsensä koko tutkimusyhteisön kärkeen. Vastaus ilmeisestä hankaluudestaan huolimatta on, että kyllä tähän pitää tähdätä, ainakin uravaiheensa tutkijaryhmän kärkeen itsensä on pystyttävä nostamaan, jos aikoo useimmissa apuraha- tai työpaikkahauissa menestyä. Kilpailu on todella kovaa ja esimerkiksi useimmissa post-doc-paikkailmoituksissa kerrotaan tutkimusryhmän etsivän tutkijaa, joka on ”outstanding”, eikä mikään vähempi välttämättä riitä paikan tai apurahan saamiseen.

    Asian hyvä puoli kuitenkin on, että outstanding – joukosta erottuva – voi olla monella tavalla: ei tarvitse olla maailman paras tutkija, ei nopeaälyisin ajattelija, paras koodaaja tai sujuvin kirjoittaja, tärkeintä on tarjota erottuva näkökulma omaan osaamiseen ja sen poikkeuksellisuuteen. Poikkeuksellisia kykyjä löytyy jokaiselta ja niitä on tärkeää tuoda rehellisesti mutta kursailematta esiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sosiaalinen media

Facebook299
Instagram23
RSS

Aihepilvi

Arkistot