Suurin osa yliopistosta valmistuvista maistereista sijoittuu muualle kuin tutkimustyöhön, ja yksi yliopiston tehtävistä onkin tuottaa akateemisia ammattilaisia yhteiskunnan eri tarpeisiin. Nykyisin myös suuren osan tohtoreista on tarkoitus sijoittua erilaisiin asiantuntijatehtäviin yliopiston ulkopuolelle. Tämän opin jo uusien tohtorikoulutettavien tervetulotilaisuudessa, jossa tilastot tohtorikoulutettavien sisäänottomääristä suhteessa yliopiston tutkimus- ja opetustehtäviin puhuivat omaa karua kieltään.
Vielä toistaiseksi olen pysytellyt yliopistouralla, mutta varsin usein leikittelen ajatuksella siitä, että sijoittuisin jonnekin aivan muualle kuin akateemiseen maailmaan. Mutta minne? Tutkijankoulutus opettaa taitoja, joista on hyötyä monenlaisissa tehtävissä. Pääasiassa olen kuitenkin kielen ammattilainen. Olen opinnoissani ja tutkimuksessani hankkinut monipuolisen ymmärryksen kielen olemuksesta ja sen yhteiskunnallisista funktioista, ja osaan opettaa suomea myös niille, jotka eivät sitä äidinkielenään puhu. Vähän niin kuin juristi on kouluttautunut ymmärtämään syvällisesti lakia tai lääkäri ihmiskehon toimintaa. Ero kielen ammattilaisen ja monen muun alan ammattilaisen välillä on kuitenkin se, ettei kielen ammattilaisten osaamista aina osata arvostaa.
Kääntäjien työolosuhteiden heikkeneminen alkaa olla jo yleisesti tunnettua. Kukaan ei halua maksaa työstä, jonka käännösohjelmien tai maallikkoharrastajien oletetaan hoitavan riittävällä tarkkuudella. Siitä huolimatta, että virheellisille käännöksille nauretaan ja että niihin myös turhaudutaan. Myös monet viestintätehtävät vaikuttavat töiltä, jotka voi hoitaa oman toimen ohella. Maahanmuuttajille kyllä kaivataan suomen kielen opettajia, mutta kovin usein näkee työtarjouksia, joissa esimerkiksi vastaanottokeskuksiin toivotaan opettajiksi melkein keitä tahansa, ja palkkana on hyvä mieli. Vaikka maahanmuuttajien auttaminen on tärkeää, en ikinä suostuisi tarjoamaan ammattiosaamistani ilmaiseksi, kun diplomi-insinöörinkään ei sitä oleteta tekevän.
Miten tähän sitten on tultu? Toisin kuin kvanttimekaniikan hienoudet tai lain kiemurat, on kieli kaikkien ulottuvilla ja kaikkien käytössä. Tämä johtaa helposti harhakäsitykseen siitä, että kuka tahansa voi olla kielen ammattilainen. Tästä melko surullinen esimerkki on Helsingin yliopistossa juuri voimaan astunut päätös, jonka mukaan opiskelijoiden kypsyysnäytteiden kielentarkastuksen hoitaa vastedes kandintyön ohjannut opettaja. Eli minun tai kollegani sijasta kemianopiskelijan tieteellisen suomen hallinnasta antaa lausunnon esimerkiksi epäorgaanisen kemian asiantuntija. Voi olla, että epäorgaanisen kemian asiantuntija on myös taitava kielenkäyttäjä, ja niin todella toivon. Muuten tilanne vastaa sitä, että kävisin säännöllisesti sijaistamassa epäorgaanisen kemian peruskurssia. Eiköhän se tällaiselta opetuksen ammattilaiselta ja kemiassa yleissivistyneeltä luonnistuisi!
Hyvä kirjoitus! Jäi kiinnostamaan, kuka tämän on kirjoittanut. Kirjoittajat-sivulla (joka ei kunnolla toimi kännykässä) näkyy yksi suomen kielen ammattilainen, joten kenties teksti on hänen kynästään. Tietoa ei kuitenkaan näy tekstin yhteydessä – voisiko sen siihen lisätä?
Moi Laura!
Voin vastata Hanna-Ilonan puolesta, että hän on juurikin kirjoittanut tämän tekstin.
Blogin teknisen toteutuksen tekijänä pahoittelen meidän blogin huonoa ulkoasua kännykällä selattaessa. Olen tutkinut jo keinoja korjata tilanteen, mutta aikaa laittaa myös mobiilisivusto kuntoon ei ole vielä ollut.
Aiheena tämä oli itselleni hyvin mielenkiintoinen, sillä itsekkin luen kieliä. Omassa ammattikunnassa on puhuttu paljon mikä on nykypäivänä kielen asiantuntijan rooli? Ja onko enää akateemisella pätevyydellä väliä, sillä koneet ja ohjelmat pystyvät korvaaman kaiken? Hyvä teksti joka saa pohtimaan asioita ja ennen kaikkea omaa ammatillista valintaa.