Törmäsin internetissä sattumalta Wiredin vastajulkaistuun artikkeliin, jossa kerrotaan luonnontieteellisillä aloilla naisiin kohdistuvista odotuksista ja ennakkoluuloista ja siitä, miksi niihin ei haluta uskoa. Olen jo pitkään ollut aikeissa kirjoittaa blogipostauksen aiheesta, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Tämä kirjoitus sai minut taas tarttumaan asiaan ja luinkin useamman aiheesta kirjoitetun tekstin, joista mielenkiintoisin oli ehkä tämä Sciencen julkaisema essee, joka käsittelee akatemian rakenteellista ja ”piilotettua” seksismiä. (Kaikki lukemani kirjoitukset oli julkaistu pohjoisamerikkalaisissa kanavissa ja ne olivat poikkeuksetta naisten kirjoittamia.) Kuten eo. artikkelissa todetaan, ikävät kommetit, sopimattomat puheenaiheet, todellinen häirintä jne. pitää tiedostaa ennen, kuin asiat voivat muuttua. Päätin siis kirjoittaa räikeimmistä itse kokemistani vinoumista opiskelijana ja tutkijana. Kuten artikkelin kirjoittajakin toteaa, monen mielestä nämä ongelmat ovat mitättömiä ja ”only a fishbone / in the throat of the revolution”, mutta uskon, että moni nainen pystyy samaistumaan niihin.
Kun sain fuksivuoden kesällä ensimmäisen kesätyöpestini, sain miespuolisilta opiskelukavereilta kuulla, kuinka minut varmaan oli tarkoitettu vain koristeeksi, kyseessä oli pr-temppu tai olin muuten vain kiivennyt kesäopiskelijaksi reittä pitkin. Vaikka kyseessä olisi ollutkin pr-temppu tai muuta sellaista, ei miespuoliselle kesäopiskelijalle olisi tällaisia asioita sanottu – häntä olisi arvostettu ja onniteltu.
Laskuharjoitusassistenttina saa välillä kohdata myös vähättelyä (ei välttämättä suoraan, mutta sellaista on kyllä aistittavissa). Erityisen rankkaa opettaminen oli ensimmäisillä kursseillani, jolloin olin kolmannen vuoden opiskelijana saman ikäinen tai nuorempi kuin suurin osa miespuolisista kurssilaisista, jotka silloin aloittivat toisen vuoden opintonsa. Toisaalta ikä ei tässä asiassa ole kovin merkittävä seikka, sillä jotkut lukiolaisetkin katsovat minua toisinaan nenänvartta pitkin. Suuri merkitys on varmasti iän lisäksi (vielä toistaiseksi) nuorella ulkonäölläni ja haluttomuudella esittää tietäväni asioita, joita en oikeasti tiedä.
Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa on ollut virkistävää vaihteeksi opiskella heterogeenisemmässä opiskelijajoukossa. Kuitenkaan tiedekuntaa ja sen opettajaopiskelijoita ei voi pitää minään tasa-arvon sanansaattajina: Eräällä matematiikan didaktiikan tunnilla yksi miesopiskelija toi täysin aiheeseen liittymättömänä keskusteluun pointin, että miehet nyt vaan ovat tilastollisesti yliedustettuina älykkyysasteikon yläpäässä. Vaikka tämä olisi tilastollisesti totta, ei mielestäni tällaisen laukominen mihinkään liittymättömästi (ja kyseisellä sävyllä) ole sopivaa. Jos lausunnon muuttaisi esimerkiksi muotoon ”valkoihoiset ihmiset nyt vaan ovat yliedustettuina älykkyysasteikon yläpäässä”, olisiko se poliittisesti korrektia? Ei todellakaan! Miksi sitten tällaista on sopivaa sanoa naisista? Eniten tapauksessa minua hätkähdyttää se, että tulevilla aineenopettajillakin on kuvatun kaltaisia asenteita. En usko, että tuollaiset asenteet voisivat olla heijastumatta opetukseen.
Tämä kaikki on osaltaan ollut vaikuttamassa omiin uskomuksiini siitä, että todellisuudessa olen lähtökohtaisesti huono tieteentekijä ja että mahdolliset saavutukseni ovat pikemmin seurausta siitä, että pikkutyttöä on pitänyt vähän avittaa kuin omasta osaamisestani. Kyse on osittain varmasti luonteenpiirteistä yms., mutta ympäristöllä on taatusti ollut vaikutusta asiaan. Samanlaisia tuntemuksia läpikäyvät todennäköisesti monet muutkin tiedekuntamme naisopiskelijat ja -tutkijat.
Toisinaan kuitenkin naisena olemisesta on myös hyötyä. Olen nimittäin ollut huomaavinani, että naisopiskelijoiden on ollut helpompi lähestyä minua opettajana ja mentorina kuin miesopettajia. On ollut hienoa voida rohkaista heitä ja toivottavasti omasta epävarmuudestani huolimatta osoittaa heille, että nainenkin voi ymmärtää luonnontieteitä ja matematiikkaa!
p.s. Myös Kumpulassa kokoontuu Kumpulan Kampus network of women in science.
Hyvä artikkeli,
-koriste juttu oli aika mauton kyllä
-Assistenttina olemisen vähättelyt ei välttämättä johdu sukupuolesta. Miehet seuraavat mielellään vahvaa johtohahmoa (biologisista syistä) ja jos on epävarma (erittäin miespainotteisessa luokassa) niin ”alfa status” laskee, tämä tulee olemaan vielä näkyvämpää yläasteella, jos menet joskus sinne opettamaan (?). Ainoa miten voit tähän mielestäni esiintymistä harjoittelemalla (selkäsuorassa, kovalla puheäänellä ym.) ja hyvin perehtyneenä tehtäviin.
Anekdoottina: MIT:n elääkkeelle jäänyt Walter Lewin, opetuksesta tunnettu, valmisteli jokaista luentoansa varten noi 40tuntia, johon kuului mm. kuivaharjotella koko luento 5 kertaa, joista yksi kerta oli luentopäivänä. Hän tuli aamulla 7aikoihin ja veti luennon tyhjän luokan edessä, ja varmisti, että aika riittäisi kaikkeen, ja veti sitten oikean luennon kello 10 aikoihin.(en muista tarkkoja aikoja, mutta näin se suunnilleen meni)
-Miesten älykkyys kommentti oli kyllä aika naurettava, ja käy sääliksi opettajia, jotka semmosia tosissaan miettivät – pahimmassa tapauksessa ovat liian egoja eivätkä pysty selittämään asioita ymmärrettävällä tavalla kun kaikki on niin ”triviaalia” (tietenkin on opettajalle kun on jutut jo lukenut 10x, tai pahimmassa tapauksessa lihasmuistissa vaikka ei asiaa itse ymmärtäisi).
Älykkyystestit eivät myöskään mittaa oppimiskykyä, työmotivaatiota tai sosiaalisiataitoja, jotka ovat erittäin tärkeitä työelämässä (tai yleensäkkään).
Stephen Hawkingia lainaten ”People who boast about their IQ are losers”. Ja Einsteinia: ”Genius is 1% talent, 99% hard work”.
Tosiasiassa, oli ala mikä tahansa, niin vaatii erittäin paljon työtä, sekä spesifistä harjoittelua (deliberate practise), että voi olla hyvä alallansa. Vaikeutena on tietty välillä ymmärtää, että mitä pitäisi harjoitella ja oppia ja sitä pitäisikin itse pohtia.
Shakin grandmaster tasoon on todettu vaadittavan noin 10 000tuntia harjoittelua, mutta silti on paljon ihmisiä, jotka eivät yllä sille tasolle 10k tunnin jälkeen. Suureksi eroksi on todettu se, että Grandmasterit ovat näistä 10 000tunnista käyttäneet 5000h harjoitteluun ja 5000h pelaamiseen, kun taas keskivertoa paremmat ovat käyttäneet vain 1000h harjoitteluun ja 9000h pelaamisen.
Feynman opetteli itsekseeni diffiksiä 14vuotiaana, ja sitä ennen korjaili jo elektroniikkaa. Einsteinilla oli välillä jopa 2tutoria lapsena, sekä kasvoi sähköinsinööri firman ympäristössä. Molemmat ovat tehneet ERITTÄIN paljon työtä allallansa, ennen kuin julkaisivat edes ensimmäisen paperinsa. Eikä niitä papereita mistään hatusta vedetä 200ÄO:lla.
Pedagogisessa mielessä voin omasta kokemuksesta sanoa, että on vaarallista jopa sanoa tiettyjä oppilaita älykkäiksi tai fiksuiksi. Silloin heille voi tulla mielikuva, etteivät heidän tarvitse opiskella kun oppivat asiat muutenkin (kun kerran ovat muita fiksumpia), ja se tulee kostautumaan viimeistään lukiossa/yliopistossa (myöskin tuottaa suorituspaineita).
Toivottavasti oli ymmärrettävää tekstiä
Kiitos kommentista!
Opettajan vähättelyyn vaikuttavat varmasti monet muutkin seikat kuin sukupuoli. Kokemattomuus kostautuu myös siinä, ettei pysty valmistautumaan vastaamaan esitettäviin kysymyksiin mitenkään. Suurin piirtein samat kysymykset nousevat usein esille jokaisessa opetusryhmässä, joten seuraava kerta on aina edellistä helpompi siinä suhteessa. Toisaalta yliopiston kursseilla kysellään välillä myös melko randomisti muihin kursseihin liittyvistä asioista, joita aika harvalla assistentilla tai edes luennoitsijalla on aktiivisessa muistissa.
Esiintymisharjoitusta ja opetuskokemusta minun pitää ehdottomasti hankkia lisää. Puheääni… no, se on mitä on. Toki sitäkin voisi harjoittaa.
Olen yläkoulussa opettanut joitain kertoja sijaisena ja opetusharjoittelussa, mutta en siellä kokenut erityistä vähättelyä. Vakituisempana opettajana tätäkin pystyisi havainnoimaan, mutta ainakin omien koulumuistojeni mukaan sijaisia ja vastaavia yritettiin muutenkin aina vähän pompottaa ja jallittaa riippumatta heidän ominaisuuksistaan.
Olen samaa mieltä älykkyysasiasta. Koulussa (ja muutenkin) pitäisi mielestäni ennemmin korostaa juuri oman työn merkitystä kuin älykkyyttä. Matemaattisista aineista tuntuu valitettavasti monella olevan kuitenkin se mielikuva, että on olemassa matemaattisia ja epämatemaattisia ihmisiä, eikä epämatemaattisten kannata edes vaivautua yrittämään.