Tommi Tenkanen
Tommi Tenkanen

Promootiota juhlistamassa

| 2 Kommenttia

Puhun tänään perjantaina Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan promootiojuhlassa. Tämä blogiteksti koostuu promootiojumalanpalveluksen rinnalla järjestettävän tunnustuksettoman tilaisuuden tervetuliaissanoistani. Promootio on kolmikielinen, joten myös tervetuliaissanat heijastelevat tätä käytäntöä.

Tunnustukseton tilaisuus on nimensä mukaisesti tilaisuus, jossa emme tunnusta minkään uskontokunnan, poliittisen ideologian tai maailmankatsomuksen sanomaa. Tämän tilaisuuden osanottajilla ei kenties ole turvanaan uskoa jumalaan, emme jaa samoja näkemyksiä luterilaisen uskontokäsityksen sisällöstä tai sen yhteydestä yliopistoon, tai olemme välinpitämättömiä sen sanomasta. Silti voimme olla samojen syvällisten teemojen äärellä kuin kollegamme, seuralaisemme, ystävämme, puolisomme tai sukulaisemme viereisessä rakennuksessa Tuomiokirkossa.

Hengellisyys, hartaus, herkkyys, empatia, etiikka, kaipuu arkirutiinien tuolle puolen ja syvällisten totuuksien äärelle, ihmisen tahto tulla ruohoa korkeammaksi, eivät ole sidottuja tunnustukselliseen uskoon, kohdistui tuo usko joko yksittäiseen jumalaan tai ideologiaan.

Kysymme kaikki samoja asioita: mitä minä rakastan, mistä minä nautin? Olenko tiellä, jolla haluan pysytellä ja kuinka luovia muuttuvan maailman aalloilla? Kuinka kohdella toisiamme lempeämmin ja jos tämä ei toteudu, kuinka saada turvaa ja lohtua? Kuinka saada lohtua maailmankaikkeudessa, jonka perustavimmat lainalaisuudet ja siten myös ihmisen osa saattavat olla syvällisempää tarkoitusta tai merkitystä vailla?

The best answer I can give is to say that we are responsible for constituting our own laws. It might be that in the end we are the only ones responsible for the meaning and significance of human life, not to forget happiness, especially the happiness of our fellow beings. This makes one ask: what is ethics based on? What responsibility do especially scientists and people with university education bear?

Nämä ovat teemoja myös tänään. Tilaisuuden ohjelma on seuraava:

Tervetuliaissanojeni jälkeen kuulemme ensin puheen nuorelta maisteripromovendi Tiina Vanhaselta otsikolla ”Muutos / Förändring / Change”, sitten kansanmusiikkia Metsoforte-yhtyeeltä, after which we will hear a talk ’Tieteilijän etiikasta / Om forskarens etik / On scientist ethics” by university researcher, adjunct professor Syksy Räsänen. Efter det ska Metsoforte uppföra ännu två låtar.

Promootio on kautta aikain ollut iloinen ja toiveikas, keväisen riemun juhla, jossa juhlia onnistumisia ja saavutuksia elämässä ja opinnoissa. Voi olla, että maailmankaikkeuden perustavimmat lainalaisuudet ja ihmisen osa ovat syvällisempää tarkoitusta ja merkitystä vailla, mutta se ei vie meiltä pois iloa näistä päivistä, ylpeyttä saavutuksistamme, eikä rakkautta toisiimme.

Toivotan kaikille riemukasta promootiota! Jag önskar er alla glada promotionen! I wish you all happy and joyful conferment ceremony!

Jaa kirjoitus somessa

2 Comments

  • marjatta on 28.5.2017

    Onnea Tommi ja uskoa tulevaisuuteen

    Katsoin promootion netissä, juhllalllnen tilaisuu.

    • Author
      Tommi Tenkanen Tommi Tenkanen on 30.5.2017

      Kiitos oikein paljon!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sosiaalinen media

Facebook314
Instagram24
RSS

Aihepilvi

Arkistot