Elina Palmgren
Elina Palmgren

Aurinko paistaa akateemiseen risukasaan

| Ei kommentteja

Tein viime vuonna väitöskirjaan liittyviä töitä muiden osa-aikaisten töiden ohessa. Koska aikaa palkallisilta töiltä ei jäänyt kovin paljon, väitöskirjatyö koostui pääasiassa rahoitushakemusten tekemisestä. Säätiöistä ja rahastoista sain ainoastaan vastauksia: ”Valitettavasti emme myöntäneet teille apurahaa.” Kaikkein masentavinta oli, kun kuukauden päivät hakemusta palkattomana väännettyäni hakemukseni tippui tohtoriohjelman hausta ensimmäisellä kierroksella, koska tutkimukseni ei vastaa käyttäytymistieteellisen tiedekunnan tutkimuksen painoaloja. Kyseinen tohtoriohjelma tosin on useamman tiedekunnan yhteinen.

Syksyllä huomasin, että vaikka tein tuntitöitä sekä yliopistolla että sen ulkopuolella, alkoi pankkitilin saldo uhkaavasti lähestyä nollaa. Loppuvuodesta jouduin lainaamaan rahaa läheisiltä, jotta sain vuokrat maksettua. Todennäköisesti olisin selviytynyt pienemmillä tuloilla pidempään, jollen asuisi Helsingissä, missä asumiskustannukset ovat korkeat, ja jolleivat molemmat koirani olisi sattuneet sairastumaan juuri viime syksynä. Vuodenvaihteessa jouduinkin punnitsemaan, viedäkö rakas lemmikki lääkäriin vai käyttääkö rahaa akateemisen unelman tavoitteluun. Päätös oli selvä: vien koirat lääkäriin ja etsin töitä akatemian ulkopuolelta.

Aloin siis lähetellä työhakemuksia sinne tänne. Sain opettajan tuntitöitä muutamalta valmennuskurssiyritykseltä ja minulla oli edelleen myös freelance-työ oppikirjakustantamolla. Osa-aikaisista tuntitöistä ei kuitenkaan makseta niin paljon, että sillä eläisi ainakaan Pääkaupunkiseudulla. Lisäksi koin omantunnon tuskia siitä, että työskentelin tahoille, joiden toimintaa pidän moraalisesti arveluttavana: oppikirjabisnes on puhtaasti bisnestä ja opetuksen tulisi lähtökohtaisesti mielestäni olla ilmaista.

Hain lisäksi muun muassa eläintarvikeliikkeeseen myyjäksi ja erilaisiin IT-firmoihin ohjelmoimaan. Yksi suuri IT-firma kutsuikin minut haastatteluun, jossa ilmeisesti pärjäsin ihan kohtuullisen hyvin, sillä seuraavana päivänä rekrytointihenkilö soitti minulle ja tarjosi vakituista työpaikkaa erittäin hyvällä palkalla ja etuuksilla. Olin hakenut pelkkää kesäharjoittelupestiä.

Muutama päivä myöhemmin allekirjoitin sähköisen työsopimuksen. Samana iltapäivänä postiluukusta kolahti Magnus Ehrnroothin säätiön kirje, jossa kerrottiin, että minulle on myönnetty apuraha väitöskirjatyöhön. Harvoin olen kokenut niin suuren tunneskaalan kerralla. Olin lisäksi kokonaan unohtanut, että olin syksyllä ylipäätään hakenut kyseistä apurahaa… Muutaman päivän harkinnan jälkeen päätin purkaa juuri allekirjoittamani työsopimuksen ja ilmoittaa väitöskirjaohjaajalleni, että aloitan täysipäiväisenä väitöskirjatutkijana kesän alussa.

Voi olla, että päätös oli väärä, enkä kuitenkaan saa riittävästi jatkorahoitusta väitöskirjan loppuun saattamiseen. Mutta enpähän myöhemmin kadu sitä, etten edes yrittänyt.

 

p.s. Suurkiitokset Magnus Ehrnroothin säätiölle!

Jaa kirjoitus somessa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sosiaalinen media

Facebook287
Instagram15
RSS

Aihepilvi

Arkistot