Tämän blogin kantava teema on ollut kuvata lukijoille, millaista tieteenteon arki on tutkijanuran alussa olevien tutkijoiden näkökulmasta. Pian Akatemian jalkaväki -blogin aloittamisen jälkeen huomasimme, että arkipäiväisille teksteille tutkijan urasta oli tilausta, sillä jo vuonna 2015 keskusteltiin kaikenmaailman dosenteista ja yhdeksänkymmentä prosenttia muuttui kymmeneksi ilman suurempia vaikeuksia.

Nykyhallituksen tiedepolitiikkaa voisi kritisoida useammankin blogikirjoituksen osalta. Kritisointia tärkeämpää on näyttää, mihin ajattelun voima pystyy. Samalla tavalla kuin tämä blogi on pyrkinyt kuvaamaan millaista on tehdä tiedettä kädet syvällä savessa, pyrkii tänä viikonloppuna Helsingissä järjestettävä tiedemarssi osoittamaan, että tutkitulla tiedolla on edelleen sijansa maailmassa, jossa suoraa valehtelua voidaan kutsua vaihtoehtoiseksi totuudeksi ja puheilla faktojen jälkeisestä maailmasta pyritään normalisoimaan puhtaaseen mututuntumaan perustuvat argumentit.

Marssi alkaa lauantaina kello 11 Helsingin Kansalaistorilta ja päättyy Senaatintorille, jossa kuullaan puheita tieteen puolesta. Tilaisuuden jälkeen Helsingin yliopisto avaa ovensa ja järjestää tiedettä popularisoivia yleisöluentoja. Akatemian jalkaväki kehottaa lukijoitaan osallistumaan marssille!