Aloittaessamme tätä blogia muutama vuosi sitten vitsailimme blogillamme olevan hyvä nimi, koska se sallii sekä jatko-opiskelusta kirjoittamisen että puolustusvoimien hävittäjähankintojen kommentoimisen. Rehellisesti sanottuna hävittäjähankintoihin minulla ei ole paljoa sanottavaa, mutta asevelvollisuus, maanpuolustus ja tutkijan vastuu ovat olleet mielessäni parina viime kuukautena.
Kaikki alkoi, kun opiskelukaverini aloitti blogin totaalikieltäytymisestä ja siitä seuranneen valvontarangaistuksen suorittamisesta. Tämä blogi sai minut pohtimaan omaa vakaumustani. Fyysikkona minulle on ollut aina selvää, että yhdenkään luonnontieteilijän ei tulisi käyttää koulutustaan aseteollisuuden tai valtioiden asevoimien intressien hyväksi. Luonnontieteilijät ovat valitettavasti historian saatossa kehitelleet mitä kammottavimpia aseita, eikä niiden kehittäminen lopu ellei jokainen vuorollaan kieltäydy työskentelemästä aseita käyttäville tahoille.
Samalla näin puhuessani minusta tuntuu tekopyhältä, sillä olen aikoinani suorittanut varusmiespalveluksen ja periaatteessa edelleen velvollinen puolustamaan maatani joskaan en suoranaisesti fyysikkona. Noin kuukausi sitten aloin selvittämään, kuinka reservissä voi kieltäytyä ja millainen on kieltäytymisestä seuraava täydennyskoulutus. Luettuani esimerkkiohjelman tulin jopa hieman kateelliseksi. Täydennyskoulutuksessa tarjotaan esimerkiksi luentoja väkivallattomuudesta, parisuhteesta, miehisyyden myyteistä ja ympäristöongelmista. Kaikki aiheita joista olisin toivonut luennoitavan myös 19-vuotiaalle minulle. Päällisin puolin kieltäytyminen näytti varteenotettavalta.
Jätin asian hautumaan. Hieman myöhemmin tajusin, että mikäli kieltäydyn reservissä minulla olisi oltava vaihtoehto yleiselle asevelvollisuudelle. Pelkästään omiin arvoihin vetoaminen on mielestäni äärettömän itsekästä, mikäli samalla hyväksyn sen että muut kansalaiset suorittavat asepalveluksen. Lisäksi pohdin, että olen periaatteessa luvannut puolustaa maatani, enkä tiedä miten tämän lupauksen voisi kiertää.
Ratkaisua tähän moraaliseen ristiriitaan minulla ei ole toistaiseksi olemassa. Tutkijakoulutettavana olen ehdottomasti sitä mieltä, että tieteellä ei ole rajoja, eikä kansankuntien erimielisyyksiä ratkaista sotimalla vaan yhteistyöllä. Samalla en voi irroittaa itseäni menneisyydestäni ja reaalimaailmasta. En voi toimia ikään kuin tyhjiössä puhtaasti tämänhetkisten arvojeni mukaisesti. Ehkä lopullista, selvää päätöstä tärkeämpää on tiedostaa tutkijan ammattiin liittyviä moraalisia ongelmia. On liian helppoa sulkea silmänsä näiltä ongelmilta ja ajatella, että kyllä joku minua viisaampi on nämäkin asiat miettinyt valmiiksi. Niin ei nimittäin ole.
Testi, meneekö kommentti läpi