Elina Palmgren
Elina Palmgren

Kauan eläköön emeritat ja emeritukset!

| Ei kommentteja

Yliopistojen työyhteisössä on eräs viehättävä tapa, jonka toivoisin leviävän myös muuhun työelämään: Monet emerita- ja emeritusprofessorit jatkavat eläköidyttyään työyhteisönsä aktiivisina jäseninä. Näin heidän tieto-taitonsa jää yhteisön käyttöön ja vastineeksi emeritukset (eli täysinpalvelleet) saavat pitää työhuoneensa yliopistolla.

Yliopisto on toki erityinen tapaus työyhteisöjen joukossa, eikä eläköityneiden työntekijöiden pitäminen osana yhteisöä ole kaikissa työpaikoissa yhtä helppoa. Esimerkiksi opettajia sitovat tietyt salassapitovelvollisuudet, jolloin emeritusopettajien läsnäolo opettajainhuoneessa rajoittaisi vaikkapa opiskelijahuoltoon liittyvistä asioista keskustelua hankalasti. Yliopistolaisten onneksi näin ei kuitenkaan ole yliopistolla.

Viime syksynä eräs emeritus auttoi minua laskarien mallivastausten laatimisessa. Tästä oli suuri apu minulle, koska saatoin tehtäviä läpikäydessämme kysyä epäselviä asioita, jolloin opin itse valtavan paljon. Ja kurssin opiskelijat saivat takuulla poikkeuksellisen laadukkaat mallivastaukset! Emeritukselle tästä ei (toivoakseni) ollut kovin suurta vaivaa, sillä hän oli aktiivisina opetusvuosinaan useasti luennoinut samoista aiheista.

Oman kokemukseni mukaan emerituksilla on myös yleensä enemmän aikaa keskustella ja he ovat halukkaita kuuntelemaan myös jatko-opiskelijoiden hölmöjä ideoita. Virassaolevat kollegat ovat usein uusien ajatusten edessä paljon varautuneempia, koska heidän täytyy osana työtään pitää huolta myös resurssien jaosta ja riittävyydestä. Emerituksilta olen saanut yliopistolla eniten tukea vaihtaessani tutkimus- ja opiskelualaani sekä ideoidessani hulluja ideoitani.

Emerituksia on viime vuosina kutsuttu myös keskustelemaan opiskelijoiden kanssa proffakahvien merkeissä. Nämä keskustelut ovat olleet omasta mielestäni proffakahvien parasta antia. On mielenkiintoista kuulla asioiden taustoista ja emerituksilla on jo taitoa ja elämänkokemusta katsoa asioita hieman erilaisesta näkökulmasta. Kaikkein koskettavin proffakahvihetki on ollut se, kun eräs emeritus kertoi, kuinka hän on kiitollinen vaimolleen oman tieteellisen uransa onnistumisesta. Vaimo oli pitkälti luopunut omasta urastaan muuttaakseen tutkijamiehensä kanssa maasta toiseen. Tällaista kiitosta en ole ikinä kuullut virassaolevan tutkijan suusta.

Kiitos siis emeritat ja emeritukset panoksestanne yliopistoyhteisön hyväksi! Yliopisto ja yliopistolaiset ovat teille paljosta velkaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aihepilvi

Arkistot

Sosiaalinen media