Tasan viikon kuluttua seuraa lähes 20-vuotisen opintohistoriani huippukohta, kun väittelen tohtoriksi teoreettisen fysiikan alalta. Olo on hieman kuin urheilijalla tärkeän kilpailun alla. Aistin jo toimittajan jännityksen hikeä kirvoittavat kysymykset: Miltä nyt tuntuu? Jännittääkö? Osuuko kuntohuippu kisapäivälle?

Juuri nyt tuntuu luottavaiselta. Uskallan sanoa, että väitöskirjaani varten laatimani tieteelliset artikkelit sekä suorittamani opinnot perustutkinnosta jatko-opintoihin ovat valmentaneet minusta oman erikoisalani asiantuntijan, jolla on tietoa ja näkemystä alan sisällöstä. En tiedä kaikkea, enkä varsinkaan osaa yhdeltä istumalta johtaa jokaista oman alani tulosta, mutta luotan osaavani punnita, millä periaatteilla kysymyksiin löydetään vastauksia, millaiset vastaukset ovat hyviä ja mitkä ylipäätään tärkeitä kysymyksiä.

Tämän vuoksi ei jännitäkään (ainakaan paljon). Lisäksi tätä lievittää se, etten ole koskaan ollut niin kiireinen kuin nyt. Uusi työ Lontoossa, matkustus, tutkimus, useat tärkeät konferenssit ja muutamat populaariesitelmät ovat syrjäyttäneet väitöksen ajatuksistani. Tämä on sekä hyvä että huono asia: jännitys lievenee, mutta samalla väitöstyön yksityiskohdat – joista vastaväittäjä voi olla hyvinkin kiinnostunut – haihtuvat mielestä. Ehkä siis silmäilen väitöskirjani vielä kertaalleen läpi ennen väitöstilaisuutta, jotta kuntohuippu osuisi tarkalleen väitöspäivälle. Mitenkään sen kummemmin en ole ajatellut tilaisuuteen valmistautua.

Entä tuntuuko sitten haikealta? Väitöksen jälkeen opinnot on viimein suoritettu loppuun, sillä pidemmälle ei enää pääse. Monelle väitöskirja varmasti onkin viimeinen etappi, joka päättää yhden elämänvaiheen ja jättää tärkeän merkkipaalun. Tutkijanuralla väitöskirja on kuitenkin pikemminkin ajokortti: se tehdään, jotta tutkija harjaantuisi tieteellisen työn vaatimuksiin. Harjoitustyöstä ei kuitenkaan ole kysymys, vaan väitöskirja sisältää aina tutkimusta, joka on alalla uusinta uutta.

Koska jatkan tutkijanuralla, ei väitös tunnu minusta niin suurelta asialta kuin se voisi tuntua tilanteessa, jossa olisin jättämässä tutkimustyön tai ainakin yliopistomaailman. Väittelemällä tohtoriksi kuitenkin ylitetään tärkeä kynnys, jonka jälkeen voi todella sanoa vihkiytyneensä tiedeyhteisöön. Samalla voi katsoa taakseen ja tuntea paitsi ylpeyttä, myös iloa siitä, kuinka upean koulutuksen on saanut. Siksi enemmän kuin jännittynyt, haikea, luottavainen tai ylpeä, on oloni ennen kaikkea kiitollinen.

—

Tommi puolustaa kosmologian alan väitöskirjaansa ”Cosmological Constraints on Higgs Portal Dark Matter” (”Kosmologiset rajoitteet pimeälle aineelle Higgs-portaalimallissa”) Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen salissa E204 (Gustaf Hällströmin katu 2a) perjantaina 16.12.2016 klo 12 alkaen. Tilaisuus on avoin kaikille.