Olli-Pekka Tikkanen
Olli-Pekka Tikkanen

Opetustavat muuttuvat

| | | | 2 Kommenttia

Yliopistolain mukaan yliopistojen tehtäviin kuuluu antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta. Laissa ei kuitenkaan luonnollisesti todeta, kuinka tätä ylintä opetusta tulee antaa. Olen yliopistoaikanani saanut todistaa valtavaa ajattelutavan muutosta fysiikan opetuksessa Helsingissä. Muutamia vuosia sitten suurin osa fysiikkan kursseista opetettiin niin, että luennoitsija piti luennot ja opiskelijat laskivat viikoittain harjoitustehtävät omalla ajallaan. Kurssiassistentit korjasivat ja palauttivat harjoitustehtävät opiskelijoilla laskuharjoitustilaisuuksissa, joissa assistentti myös näytti oikeat vastaukset taululle. Poikkeuksia tähän metodiin tehtiin ainoastaan perusopintojen kursseilla, joilla kokeiltiin vaihtelevin menestyksin erilaisia oppimismuotoja. Mielikuvani laskuharjoitustehtävisstä olivat, että mitä vaikeampia tehtäviä harjoituksiin laitettiin, sitä parempia fyysikoita kurssin lopussa saatiin. Mikäli kurssin reputti tavattoman suuri määrä opiskelijoita, johtui se enemmänkin heikosta opiskelija-aineksesta kuin käytetyistä opetusmetodeista. Näin jälkikäteen ajateltuna oli myös hullua, että en itsekkään osannut kyseenalaistaa käytettyjä opiskelumuotoja, vaan ajattelin heikon kurssimenestykseni johtuvan pelkästään siitä, että en ollut tehnyt tarpeeksi töitä.

Sen lisäksi, että oikeasti olisin voinut muutamana ensimmäisenä opiskeluvuotenani tehdä enemmän töitä, myös opetus olisi voinut olla huomattavasti opiskelijaa tukevampaa. Loppujen lopuksi hyvin harva nuori pystyy pelkästään luentoja kuuntelemalla ja kurssin oppikirjaa lukemalla sisäistämään kompleksista ajattelua vaativan sisällön. Suurin osa meistä tarvitsee uuden asian opetteluun henkilökohtaista tukea vertaisten tai opettajien muodossa. En tarkalleen muista vuotta, jolloin suuret muutokset kurssijärjestelyissä alkoivat tapahtumaan, mutta suurin yksittäinen muutos oli ns. laskupajojen sisällyttäminen muutamiin perus- ja aineopintojen suuriin kursseihin. Näissä pajoissa kurssiassistentilta, tai jopa luennoitsijalta, pystyi kysymään apua tehtävien tekemiseen ja lisäksi laskemaan yhdessä muiden kurssilaisten kanssa. Aikaisemmin vertaistuki oli ollut fuksivuonna syntyneiden kaverisuhteiden varassa, jolloin joillekin opiskelijoille kävi tuuri ja joillekkin ei. Seuraava askel oli, että laskuharjoitustilaisuuksissa aikaa käytettiin malliratkaisujen esittämisen sijaan uusien tehtävien ratkomiseen yhdessä.

Fysiikan opetuksen kehitys ei ole jäänyt tähän vaan vielä suurempaa on tulossa. Esimerkiksi täällä Itä-Suomen yliopistossa ja myös huhujen mukaan Helsingissä puhutaan paljon maailmalla hyviä tuloksia antaneesta ”Flipped learning” -opetusmuodosta, jossa varsinaiset luennot on ulkoistettu ennen opetustilaisuutta tehtäväksi asiaksi ja varsinainen tilaisuus käytetään opiskeltavaan asiaan syventymiseen. Tällainen käänteinen opetus vie mielestäni luonnontieteiden opiskelua oikeaan suuntaan, kun kaavojen opettelun sijasta luennoilla voidaan opettajien ohjauskessa puhua syvällisemmin minkälaisia oletuksia olemme mitäkin teoriaa johtaessamme tehneet ja minkälaisia tilanteisiin voimme teoriaa soveltaa. Tulevaisuudessa saattaakin olla mahdollista, että yksikään toisen vuoden fysiikan opiskelija ei termodynamiikan kurssilla yritä ratkaista jäävuoren tilavuutta ideaalikaasulakia hyväksi käyttäen.

Jaa kirjoitus somessa

2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sosiaalinen media

Facebook299
Instagram23
RSS

Aihepilvi

Arkistot