Viime viikolla uutisoitiin isosti LIGO-observatorion alkaneen vuosisadan suurimmasta tieteellisestä saavutuksesta: gravitaatioaallot on viimein löydetty.

En usko, että kovinkaan iso osa kosmologeista varsinaisesti yllättyi. Tarkkuustestin toisensa perään läpäisseen yleisen suhteellisuusteorian isä Albert Einstein ennusti gravitaatioaallot teoriansa pohjalta jo vuonna 1916 ja niitä arvellaan voivan syntyä monenlaisissa prosesseissa alkumaailmankaikkeuden aineen olomuodon muutoksista mustien aukkojen yhdistymiseen. LIGO:n havainnoissa olikin kyse juuri jälkimmäisistä, ja mahdollisesti jo 2020-luvulla Euroopan Avaruusjärjestö ESA:n eLISA-satelliitin odotetaan löytävän ensin mainittujenkin prosessien tuottamia gravitaatioaaltoja.

Tulos on kuitenkin merkittävä kolmesta syystä. Ensimmäinen on uuden havaintoikkunan avautuminen. Tähän saakka syvän avaruuden kohteita on voinut tutkia oleellisesti vain yhdellä tavalla: katsomalla, eli hyödyntämällä sähkömagneettisen aaltoliikkeen eli valon koko spektriä gammasäteistä radioaaltoihin. Gravitaatioaaltojen ominaisuuksien mittaaminen tarjoaa täysin uudenlaisen tavan tehdä tarkkuushavaintoja kaukaisista kohteista.

Toinen syy liittyy seikkoihin, joita yleisen suhtellisuusteorian ei uskota tyydyttävästi selittävän ja joita varten tutkijat ovat luoneet useita uusia gravitaatioteorioita. Teoreettisessa fysiikassa asioiden selittäminen jää harvoin mallien puutteesta kiinni ja markkinoilla onkin hallitsevan yleisen suhteellisuusteorian lisäksi kaksimetriikkaista, epäkonformaalista tai mimeettistä gravitaatiota, skalaari-tensorigravitaatiota, kameleonttigravitaatiota ja niin edelleen. Uudet havainnot gravitaatioaaltojen ominaisuuksista saattavatkin tulevaisuudessa rajoittaa eri malleja merkittävästi ja kertoa, onko yksikään niistä varteenotettava vaihtoehto yleiselle suhteellisuusteorialle.

Kolmas syy on suosikkini. Itse en tutki gravitaatioteorioita eikä gravitaatioaaltojen löytyminen ainakaan lähiaikoina muuta oman tutkimukseni suuntaa mihinkään, mutta aaltojen havaitseminen kertoo, että maailmankaikkeus on ihmiskunnan ymmärrettävissä. Mikään ei myöskään sijoita ihmistä paremmin kartalle kuin aaltojen kantama viesti taivaista: me olemme tässä, vaikka pimeässä avaruudessa mustat aukot jyrisevät ja itse avaruus ärjyen taipuu niiden tahtoon. Kaikki voisi olla toisinkin, mutta meidän kotiplaneettamme on turvallinen saareke keskellä suunnatonta maailmankaikkeutta. Siitä kannattaa iloita.