Olen työskennellyt aerosolitutkimuksen parissa kesästä 2013 asti. Tällä varsin lyhyellä urallani olen huomannut palaavani aina uudestaan ja uudestaan lukemaan Hanna Vehkamäen ja Ilona Riipisen kirjoittamaa artikkelia ”Thermodynamics and kinetics of atmospheric aerosol particle formation and growth”. Varsinainen artikkeli on valitettavasti maksumuurin takana, mutta mikäli suunnittelee uraa aerosolitutkimuksen parissa suosittelen lämpimästi artikkelin lukemista. Artikkelissa käsitellään otsikon mukaisesti aerosolihiukkasten syntymiseen ja niiden kasvun vaikuttavia lämpö- ja liikeopillisia periaatteita. Artikkeli on ns. “tutorial review” -artikkeli, eli siinä ei niinkään tuoda esille uusia tutkimustuloksia vaan summataan tähän asti kertynyttä tietoa.

Luin Vehkamäen ja Riipisen artikkelin ensimmäistä kertaa muutamaa päivää ennen ensimmäistä työpäivääni. Muistikuvieni mukaan en ymmärtänyt siitä juuri mitään. Raa’an matematiikan pystyin kyllä lukemaan, mutta en osannut asettaa sisältöä minkäänlaiseen kontekstiin. Helsingin aikanani muistan lukeneeni artikkelin uudestaan vähintään kahdesti. Kerran tehdessäni kandidaatintutkielmaani ja toisen kerran kirjoittaessani graduani. Oli ilo huomata, miten jokaisella lukukerralla pystyin asettamaan artikkelin sisältöä jonkinlaiseen taustaan – tiesin miksi minkäkin asian käsittely oli oleellista.

Uusin lukukertani on tältä viikolta. Tällä kertaa artikkelin hyödyllisyys ei tullut sen tarjoaman uuden ymmärryksen osalta, vaan se auttoi palauttamaan mieleen perusasioita, jotka olivat päässeet unohtumaan syventyessäni tutkimusaiheisiini. Aloin miettiä, että artikkelista on tullut minulle eräänlainen olet tässä -merkki, akseli jonka ympäriltä haalin uutta tietoa aerosolitutkimuksesta. On nimittäin niin, että, Tommia lainatakseni, tiedon valtameri on pohjattoman syvä. Väitöskirjatutkimukseni käsittelee aerosolihiukkasten kasvuun liittyviä prosesseja, kuten esimerkiksi mitkä ilmassa olevat höyryt voivat tiivistyä aerosolihiukkasiin ja missä määrin. Väitöskirjani aiheeseen pystyy syventymään useiden ihmiselämien verran, enkä ole mitenkään varma että silloinkaan tulisi valmista. Näiden prosessin ymmärtäminen ei kuitenkaan ole kaikki mitä aerosolitutkimuksessa tehdään. Aerosolit ovat puolestaan vain yksi osa-alue ilmastonmuutokseen liittyvästä tutkimuksesta, mikä taas on monta eri tieteenalaa yhdistävä tutkimusalue. En siis mielestäni liioittele ollenkaan kun totean, että kenestäkään meistä ei voi tulla enää tieteen yleisneroa. En ole varma onko mahdollista enää olla edes fysiikan yleisnero. Valtavaan tiedon määrään on helppo eksyä ja unohtaa perusasiat. Siksi tarvitaan maamerkkejä, jotka ohjaavat kussakin aiheessa oikealle polulle.