Olli-Pekka Tikkanen
Olli-Pekka Tikkanen

Kuinka fyysikkoja tehdään osa 1: lukiolaisesta ongelmanratkaisijaksi

| | Ei kommentteja

Tämä on ensimäinen osa kolmiosaisesta sarjasta “Miten fyysikoita tehdään”, joka käsittelee eri vaiheita fyysikoksi tai yleisemmin luonnontieteilijäksi kasvamisessa. Kirjoituksista heijastuu kirjoittajan omat kokemukset kandidaatti- ja maisterivaiheissa, eikä niistä kannata vetää turhan yleisiä johtopäätöksiä. Sarjan ensimmäinen osa käsittelee opintovaihetta ylioppilaasta luonnontieteiden kandidaatiksi

Valmistuttuaan ylioppilaaksi ihminen on viisaimmillaan, mitä tulee ikinä olemaan. Lukion oppimäärä on riittävän suppea ja yleinen, jotta ylioppilas voi tuntea osaavansa kaiken. Fysiikan osalta homma on päivänselvä, liikkeen lait, sähkömagnetismi, moderni fysiikka – kaikki on ratkaistu. 1800-luvun fyysikoiden tapaan tuoreen ylioppilaan tarvitsee enää laskea valon nopeus eetterin suhteen, minkä jälkeen koko tieteenala on ratkaistu.

Mikäli lukion fysiikan kurssit ovat tuntuneet kohtalaisen helpoilta ja pahimmistakin tehtävistä on selviytynyt lukemalla oppikirjaa tai MAOL-taulukoita niin kauan että oikea kaava löytyy, tulevat ensimmäiset yliopistokurssit olemaan vaikeita. Kurssien laskuharjoitustehtävät ovat toisaalta mielenkiintoisia. Esimerkiksi “Astronautti leijuu yksin jätettynä avaruudessa. Hänellä on mukanaan paketillinen rusinoita. Laske onko kannattavampaa heittää koko paketti pois kerrallaan vai muutama rusina kerrallaan, jotta astronautti saa suurimman mahdollisen nopeuden” tai “Salama iskee lehmään. Laske potentiaaliero lehmän etu- ja takajalkojen välissä”. Näissä tehtävissä piilee koulutuksen koukuttavuus. Yliopistoon hakeutuneet opiskelijat ovat nimittäin juuri niitä, ketkä eivät saa rauhaa ennen kuin ovat ratkaisseet vaikeankin tehtävän. Tarvittaessa ongelmille ollaan valmiita uhraamaan vaikka yöunet.

Fysiikan perusopinnot suoritettuaan ylioppilas siirtyy aineopintoihin. Eräs yliopistolehtori on kuvannut tätä vaihetta timanttien hiomiseksi. Fysiikan aineopinnoissa on jonkin verran valinnanvaraa, mutta pakolliset ja valinnaiset opinnot kattavat kuitenkin uskomattaman laajan oppimäärän eri fysiikan osa-alojen teoriaa termodynamiikasta sähködynamiikan kautta kvanttimekaniikkaan ja käytännön mittausten tekemiseen. Laskuharjoitustehtävien kanssa joutuu painiskelemaan pitkään, mutta kaikella tällä on tarkoituksensa. Kandidaatin paperit saatuaan ylioppilas huomaa kehittyneensä. Sen sijaan, että hän etsisi kirjallisuudesta oikeaa kaavaa, johon lukuarvot voisi sijoittaa, hän osaa ajatella ongelmaa kuin ongelmaa yleisemmällä tasolla ja soveltaa siihen tuntemiaan fysiikan teorioita. Ylioppilaasta on muodostunut ongelmanratkaisija, joka jo tällaisenaan on arvokas voimavara yritykselle kuin yritykselle, mutta fyysikon kouluttaminen ei lopu vielä tähän. Ongelmanratkaisutaito on vasta yksi osa-alue, joka on hallittava.

Jaa kirjoitus somessa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sosiaalinen media

Facebook326
Instagram25
RSS

Aihepilvi

Arkistot